Kihokit

Kihokit ovat suolla asuvia lihansyöjäkasveja. Ne viihtyvät hyvin kosteilla paikoilla, usein osaksi jopa veden alla. Ne saalistavat hyönteisiä lehtiensä limapisaroiden avulla, jotka tuoksuvat hienokseltaan makealta. Haju houkuttelee kärpäsiä ja muita hyönteisiä laskeutumaan lehden pinnalle. Kihokin lehti kietoutuu saaliinsa ympärille keräksi, ja tukehduttaa saaliinsa kuoliaaksi. Kihokit saavat osan tarvitsemistaan ravintoaineista myös juurillaan, mutta eläinperäinen ateria on hyvä ravintolisä vähäravinteisilla soilla. Suomessa kasvaa kolme kihokkilajia: pitkälehtikihokki, pyöreälehtikihokki ja pikkukihokki. Näistä yleisimmät ovat kaksi ensin mainittua lajia.

Omasta mielestäni kihokeista on äärimmäisen hankala saada hyvää kuvaa. Suureksi osaksi tämä johtuu niiden olin paikasta märän suon pohjakerroksissa. Itseään on vaikea saada taipumaan moiseen kuvausasentoon, ainakin kastumatta. Kihokin rakenne on myös jotenkin hankala saada näkymään hienosti kuvissa.

Usein omissa kihokkikuvissani on liikaa sekavia häiriötekijöitä, kuten tässä kuvassa

Joskus onnistuu saamaan rauhallisemmankin kuva aikaan, tähän olen melko tyytyväinen

Tähänastiset kuvat ovat kaikki pitkälehtikihokista. Se on ehkä helpommin lähestyttävissä oleva kuin pyöreälehtikihokki. Pitkälehtikihokin lehdet nousevat korkemmalle suon pohjalta, jolloin on helpompi päästä niiden tasolle ja eristää ne muusta ympäristöstä kuvaan. Toisaalta yleensä sekään ei niin helppoa ole. Alla on vielä muutama kuva pyöreälehtikihokista. Sitä kuvatessa on hankala saada kuvaan rauhallista otetta. Pyöreälehtikihokki kasvaa lähes maata vasten, jolloin sen ympärillä on kaikkea sammalesta alkaen  häiritsemässä maisemaa. Neljä viimeistä kuvaa ovat otettu MP-E 65 supermakrolla, jolloin kuvaan ei ylimääräisiä häiriötekijöitä mahdu.

Vuosisadan takaista laatutyötä

Yli sata vuotta vanha viljankuivauslato sijaitsee saarekkeella keskellä niittyä, niittyä jota vielä kymmeniä vuosia sitten viljeltiin ahkerasti. Pelto oli ihanteellisella paikalla viereiseen järveen ja jokeen nähden, joten vettä siis riitti takaamaan hyvän kasvupohjan.

Lato on rakennettu perinteiseen tapaan kivien päälle hirsistä. Hirret ovat alhaalta tiivisti toisissaan kiinni, jotta talvella ei pääse lumi tulemaan sisään. Toisaalta mitä ylemmäs seinällä mennään, sitä suuremmat raot ovat hirsien välissä. Hirsien välistä pääsi ilma kiertämään, jolloin vilja pysyi kuivana eikä mädäntynyt.

Ajan patina näkyy vahvasti hirsien pinnalla, mutta silti tämä latovanhus pysyy vakaasti pystyssä näyttäen nykytaloille mallia. Montako nykyajan valmispakettitaloa mahtaa olla pystyssä sadan vuoden päästä?

Jos seinät osaisivat puhua, luultavasti kyseisillä hirsillä olisi tarina jos toinenkin kerrottavanaan. Vaikka muutama stoori katoavasta kansanperinteestä, eli perinteisistä heinätöistä. Jossain sentään vieläkin tehdään heinätyöt perinteisesti heinäseipäille, käsityönä.

Saku sammakko...

...kosionmatkallaan aahaa, aahaa..
Viikonloppuna tuli useampi sammakko vastaan. Totesin etten ole aiemmin juuri sammakoista yrittänyt kuvaa ottaa, joten ryhdyin tuumasta toimeen. Tässä kolmesta eri yksilöstä kuvatuksia.

Ensimmäinen tuli vastaan mökin pihalla nurmikkoa ajaessa

Toinen metsätien vieressä olevalla sammalmättäällä

Kaverilla on pitkä piippu suussa

Välillä sivuprofiilia

Suu puhtaana on parempi jatkaa

Pienen pieni sormenpään kokoinen ylikasvanut nuijapää kellui lätäkön pinnalla

Veden pintakalvo nousi pitkälle sakun vartaloa pitkin ylöspäin

Samainen kaveri möllöttää lätäkön reunalla

Loppuun vielä hopeatäplä, oliskohan ketohopea jos en ihan väärässä ole

Kesäkiireitä

Heinäkuu oli ja meni ja siitä onkin hetki aikaa, kun viimeksi olen tänne raapustanut jotain. Kesällä on aina kiire. Tekemistä on niin paljon, että hyvä kun kerkeää välissä nukkua. Harrasteissa menee aikaa, mökillä tulee usein käytyä ja muutenkin on koko ajan menossa jossain. Kuviakin on tullut viime aikoina aika hyvin, kuka niitä vaan kerkeisi käsittelemään.

Heinäkuun puolen välin paikkeilla tuli käytyä kiikkumassa Ahvenanmaalla kolme päivää. Yllättäen silloinkin oli kuuma, joten ihmetekoihin ei yllättäen kyetty. Reissusta löytyy muutama foto Joelin blogista.

Teaseri Joelin bloggaukseen.

Kiitos Rinteen Hannun, on minulla nyt käytössä testattavana Canonin The makro-objektiivi, MP-E 65. Vain ja ainoastaan makrokuvaukseen suunniteltu linssi tuottaa parhaimmillaan viisin kertaisen suurennossuhteen kohteen ja kennon välille. Normaalimakroissahan tuo suhde maksimissaan 1:1. MP-E alkaa tuosta 1:1 suhteesta ja kasvattaa suurennossuhdetta aina tuonne viiteen asti. Lasi ei sisällä mitään tarkennukseen liittyvää rengasta, vaan tarkennus hoidetaan liikuttamalla kameraa edestakaisin kunnes kohde näkyy etsimessä tarkkana. Se tapahtuu 1:1 suhteella kun objektiivin etureunan ja kohteen välillä on noin 10cm etäisyyttä, 5:1 suhteella taasen sitä on enää nelisen senttiä. Tämä tarkoittaa taasen sitä, että lähelle on päästävä.

Eikä se vaikeus siihen lopu, että saa kohteen join kuin näkyviin etsimessä. Syvyysterävyys (DOF, Depth of Field) on minimaalinen noilla suurennoksilla. Pienimmällä suurennoksella ja pienimmällä mahdollisella aukolla (suurennos 1:1 ja aukko f/16) lasi antaa syvyysterävyyttä huimat 2,24mm (siis milliä) tarkoittaen, että syvyyssuunnassa tarkennusetäisyyden etupuolella ja takapuolella on yhteensä tuo 2,24 millin terävä alue. Sekä suurennussuhdettä että aukko suurentamalla syvyysterävyys vain pienenee tuosta. Pahimmillaan (suurennos 5:1 ja aukko f/2.8) DOF on 0,048 milliä!!!! Suurimmalla suurennoksella ei saa parhaimmillaankaan kuin 0,296 milliä DOF:ia.

Lyhyeen syvyysterävyyteen, kun lisätään vielä enenevä valon tarve, on homma aika lailla naputeltu (salama lähes pakollinen varuste). Hankalaa on. Mutta siinä juuri piilee tuo viehätys tähän hommaan. Ja tietenkin lisäksi kun pääsee taas uuteen sfääriin ja maailmaan kameran kanssa. No mitä MP-E:llä saa aikaiseksi. Olen ehkä väärä kaveri vastaamaan ja näyttämään, kunnen ole vielä kovin mairittelevia tuloksia saanut aikaan. Isot pojat saa tämän kanssa todella vakuuttavaa jälkeä aikaan. Tässä kuitenkin vähän omaa yritelmää.

Pieni kärpänen isolla kukalla

Kuoriutuneen sudenkorennon jämät koivun rungolla

Täplätupsukkaan toukka

Pieni sisiliskon poikanen minun kämmenelläni (1:1)

Sama lisko (noin 3:1)

Edelleen sama (noin 3:1)

Ja vielä pikkuinen (muistaakseni noin 5:1)

Tässä vielä vertailun vuoksi laajiksella otettu kuva samasta sissarista, ei ollut iso ei

Jonkin sortin yöperho

Ei taida kuitenkaan passikuvan kriteerit ihan täyttyä

Tämän kanssa harjoittelu on raskasta mutta mukavaa puuhaa. Voi tulla vielä kalliiksi tämä kokeileminen. Loppuun vielä pari perhoskuvaa maltillisemmalla suurennoksella.

Loistokultasiipi, naaras

Neitoperhonen