maanantai 29. elokuuta 2011

Surffia Yyterissä

Kävin perjantaina kuvailemassa surffia Yyterissä. Tässä muutama pala näytille.














sunnuntai 28. elokuuta 2011

Makroilu osa 3: Laitteet

Makroilun voi aloittaa, ja sitä voi harrastaa monella tapaa. Olen koonnut tähän erilaisia ja erihintaisia laitteita ja laiteyhdistelmiä, joiden avulla voidaan ottaa järjestelmäkameran kanssa makrokuvia. Käyn pintapuolisesti läpi eri yhdistelmät, sekä niiden ominaisuudet ja käyttötavat. Yritän laittaa muutaman esimerkkilaitteenkin aina oheen, jotta pääsee hieman paremmin kärryille kustakin vaihtoehdosta. Kuten sanottu, makroilua voi harrastaa niin halvalla tai sitten kalliillakin.

Monille tulee ensimmäinen kosketus makromaailmaan jonkinlaisen kohtalaisen lähelle tarkentuvan telezoomin kanssa. Näistä voidaan käyttää nimitystä "macrozoom" ja ne tarkentuvat yleensä noin 1:4 suurennussuhteeseenm, jotkut ehkä jopa lähemmäksikin. Yhtenä esimerkkinä voidaan antaa vaikka Sigman 70-300 (http://www.sigmaphoto.com/shop/70-300mm-f4-56-apo-dg-macro-sigma). Monikäyttöisyytensä vuoksi nämäkin ajavat asiansa monesti aivan mainiosti ja monille tämäkin suurennus on ihan riittävä. Mutta eihän nämä nyt ihan oikeita makrokuvauslaitteita vielä ole, vaikka valmistaja usein lasin kylkeen printtaakin "macro" merkinnän. Tällaisten makrozoomien hintahaitari alkaa käytettynä 100€/150€:sta ja yltää sitten laadun parantuessa melko korkeallekin.

Oikeat makrolasit ovat järjestään kiinteäpolttovälisiä, ja usein suurivalovoimaisia objektiiveja, jotka tarkentuvat 1:1 suurennussuhteeseen ilman lisätarvikkeita. Polttoväliltään ne voivat olla hyvinkin erilaisia, vaikka tarkentuvatkin samaan suurennukseen. Ne voivat olla joko manuaalitarkenteisia tai automaattitarkenteisia, ja mekaaniselta rakenteeltaan sisäisellä tarkennuksella tai tarkentuessa pidentyviä. Sisäisellä tarkennuksella (inner focusing) olevat lasit eivät pidenny lähelle tarkennettaessa. Tästä on joskus etua arkojen kohteiden kanssa. Esimerkeiksi voidaan ottaa vaikka Canonin 100mm macro ja Sigman 105mm macro. Canonin 100 millinen on sisäisellä tarkennuksella, joten se pysyy saman pituisena myös lähelle tarkennettuna, kun taas Sigman 105 millinen venyy huomattavasti lähelle tarkennettaessa. Esimerkkikuvia löytyy mm. täältä: http://www.the-digital-picture.com/Reviews/Sigma-105mm-F-2.8-EX-DG-Macro-Lens-Review.aspx. Makrolasit ovat kuvanlaadullisesti erinomaisia. Ne ovat tarkkoja, eivät aiheuta vääristymiä ja tuottaavat usein miellyttävän bokehin eli epäterävän alueen piirron. Ne ovat myös mielestäni helpoin tie käytettävyyden kannalta oikeaan makroiluun, koska sisältävät kaikki normaaliobjektiiveista tutut automaattitoiminnot kuten aukon säädön, (automaatti)tarkennuksen, jne. Kaiken lisäksi nykyaikaiset makrolasit soveltuvat muuhunkin kuvaamiseen, kuten esimerkiksi potretteihen. Ainoastaan automaattitarkennus on usein melko hidas normaalilaseihin verrattuna, joten kovin hektiseen action-kuvaukseen ei kannata makrolasia ostaa. Hinnat alkavat suurinpiirtein 250€:sta, ainakin käytettynä, ja kipuavat tuhannen euron paremmalle puolen kalliimmassa päässä.

Kun haluaa ottaa askeleen vielä pienempää maailmaa kohden, ja kuvaa Canonilla, voi harkita hankkivansa Canon MP-E 65mm supermakro-objektiivin. Sen käyttöalue alkaa siitä, mihin normaalimakrolla maksimissaan pääsee. Tämä tarkoittaa, että homma menee hieman extremen puolelle sekä itse kuvaamisen, että kohteiden koon puolesta. Lasi on aukon säätöä lukuunottamatta täysin manuaalinen, joten esimerkiksi minkäänlaista tarkennusta ei ole. Sillä päästää 1-5 kertaisiin suurennussuhteisiin, niin että jokaisella suurennussuhteella on oma kiinteä tarkennusetäisyytensä. Täältä (http://mikonjuttuja.blogspot.com/2011/08/makroilu-osa-2-makrokuvauksen.html) voi ihmetellä kyseisen objektiivin antamia mahdollisuuksia kuva-alojen suhteen. Palaan myöhemmin tämän objektiivin saloihin tarkemmin, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että kannattaa ainakin ensin kokeilla ennen kuin ostaa, jollei tiedä ennestään mitä tällä kuvaaminen tarkoittaa. Hinta pyörii 1000€:n kieppeillä, käytettynä voi saada halvemmalla.

Edellä on esiteltynä sellaiset laitteet, joiden avulla voidaan makroilla (tai lähes makroilla) ilman lisätarvikkeita. Seuraavaksi luettelen erilaisia lisälaitteita ja adaptereja, jotka tuovat valinnan varaa makrokuvaamiseen. Niitä ovat mm. loittorenkaat/palkeet, kääntöadapterit, macro coupler -adapterit, telejatkeet ja lähilinssit.

Ehkä helpoiten lähestyttäviä näistä ovat lähilinssit (close-up filters), jotka ovat eräänlaisia suodinkierteisiin kierrettäviä "suurennuslaseja". Niiden voimakkuus ilmoitetaan dioptereina, esim. +2 tai +4 diopteria. Lähilinssejä voidaan käyttää esimerkiksi makrozoomien tai oikeiden makrolasien nokalla isontamaan suurennussuhdetta. Suurennussuhde suurenee, koska lähilinssi lyhentää objektiivin minimitarkennusetäisyyttä. Lähilinssien positiivisia puolia on edullisuus (tosin laatuun kannattaa panostaa näissäkin), ja se ettei ne vaikuta objektiivin valovoimaan ja kameran etsinkuvan kirkkauteen. Kuvanlaatua lähilinssi huonontaa kuitenkin lähes järjestään joka tapauksessa. Hintataso lähtee muutamasta kympistä ylöspäin. Mutta kuten jo tuli mainittua, ihan halvimpaan ei välttämättä kannata tyytyä. (Tämä hämis on kuvattu aikanaan jollain halpis-lähilinssillä ja Canonin 70-300 IS lasilla: http://mikongalleria.kuvat.fi/kuvat/%D6t%F6k%E4t/H%E4m%E4h%E4kit/h%E4m%E4h%E4kki7.jpg Harmittavasti en ole vain laittanut linssisetin speksejä muistiin, joten tarkempaa infoa en tähän hätään löytänyt)

Telejatkeet (tele converters) toimivat makrojen kanssa samalla tapaa kuin telelinssienkin. Ne siis pidentävät objektiivin polttoväliä muuttamatta sen lähintä tarkennusetäisyyttä. Tällöin saadaan aikaan suurempi suurennussuhde. Niiden positiivisia puolia on käytännöllisyys muussakin kuvauksessa kuin makroillessa. Jos omistaa valmiiksi makrolasin ja telejatkeen, voi kokeilla niiden kompinaatiota makroiluun. Kaikki jatkeet eivät kuitenkaan sovi yhteen kaikkien makrolasien kanssa, joten kannattaa ottaa yhteensopivuudesta ensin selvää. Esimerkiksi Canonin jatkeet eivät käy Canonin makrojen kanssa (ainakaan kaikkien). Telejatke suurentaa suurennusta samalla kertoimella, kuin se pidentää polttoväliä. Eli esim. 1.4x jatkeella ja 1:1 normaalisti tarkentuvalla makrolla saadaan aikaan 1.4:1 suurennus. Negatiiviset puolet liittyvät sekä kuvanlaatuun, että valovoiman vähenemiseen. 1.4x jatke tiputtaa valovoimaa yhdellä aukolla, ja 2x kahden aukon verran. Automaattitarkennuskin huononee jatkeita käytettäessä.

Loittorenkaat (extension tubes) ovat onttoja putkia, jotka laitetaan kamerarungon ja objektiivin väliin. Niiden käyttäminen lyhentää minimitarkennusetäisyyttä nimensä mukaan loitontamalla objektiivia rungosta. Se ei vaikuta edessä olevan objektiivin polttoväliin, vaan ainoastaan lyhentää tarkennusetäisyyttä. Loittorenkaita saa yksittäisinä kappaleina tai erilaisina setteinä. Yksi yleinen setti on Kenkon loittosetti, joka sisältää 12mm, 20mm ja 36mm loitot. Niitä voidaan käyttää erikseen tai yhdessä. Loittorenkaat vaikuttavat sitä enemmän, mitä laajempaa lasia niiden kanssa käytetään. Loittorenkaita voidaan käyttää monien erilaisten objektiivien kanssa: laajakulma lasien, zoomien, makrojen, normaalilasien jne. Loittorenkaiden käyttö on periaattessa todella helppoa, ainakin sellaisten mitkä välittävät sähköt rungosta objektiiville. Tällöin objektiivin sähköinen aukonsäätö ym. toimivat. Edulliseen hintaan on saatavissa myös sellaisia loittoja, jotka eivät välitä sähköjä rungolle. Niiden kanssa toimiminen on kuitenkin hieman mutkikkaampaa. Loittoja käytettäessä ei yleensä voida enää tarkentaa lainkaa äärettömään, vaan objektiivin mahdollinen tarkennusalue (minimi - "ääretön") on pikemminkin senteissä tai kymmenissä senteissä säädettävissä. Palkeet (bellows) toimivat periaattessa samalla tapaa, mutta niiden "loitonnus" on helpommin vaihdettavissa kuvauksen aikana. Loittorengassetit maksavat muutamasta kympistä (sähköttömät) reiluun sataseen (sähkölliset).

Macro-coupler adapterien avulla yhdistetään kaksi objektiivia toisiinsa kiinni niin, että ensimmäinen lasi on oikein päin rungossa kiinni ja toinen tulee väärimpäin tämän eteen. Adapteri siis sisältää molemmilla puolin urospuoliset suodinkierteet, jotka saa ruuvattua objektiivin suodinkierteisiin kiinni. Esimerkiksi ebay:sta saa tällaisia adaptereita alle kymmenellä eurolla. Kun sellaisen ostaa, pitää ensin selvittää mitkä lasit haluaa kiinnittää toisiinsa ja mitkä ovat niiden suodinkierteiden halkaisijat. Itse en ole ikinä kokeillut tällaista settiä, mutta olen kyllä nähnyt hienoja kuvia otettavan tämän kaltaisella kokoonpanolla. Koska en ole koskaan kokeillut, en osaa kertoa omakohtaisia kokemuksia helppo/vaikeakäyttöisyydestä. Yhdistelmän suurennussuhde saadaan jakamalla rungossa kiinni olevan objektiivin polttoväli väärinpäin olevalla polttovälillä. Eli jos vaikka rungossa on 200mm lasi kiinni, ja siinä sitten 50mm lasi väärinpäin nokalla, saadaan suurennussuhteeksi 200mm/50mm = 4. Tällöin suurennussuhde on siis 4:1. Tämän tekniikan etuna on edullisuus ja suuri suurennussuhde, jos siis valmiiksi omistaa sopivat lasit. Negatiiviseksi puoleksi voidaan sanoa hankalan pitkä kokonaisuus (riippuen tietysti käytetyistä objektiiveista).

Viimeiseksi vielä muutama sana kääntörenkaan (reverse adapter) avulla makroilemisesta. Tällöin käytetään ainoastaan yhtä objektiivia käännettynä ympäri kääntörenkaan avulla. Kääntörenkaita saa myöskin ebay:sta parhaimmillaan muutaman euron hintaan. Kääntörenkaassa on toisella puolella runkoon sopiva kiinnitys ja toisella puoleella sopivan kokoinen suodinkierre. Perusperiaatteena voidaan pitää, että mitä laajempi lasi käännetään ympäri, sitä suurempi suurennus saadaan aikaan. Niimpä kääntörengasmakroilussa käytetään usein laajislaseja. Niillä voidaan saavuttaa esimerkiksi noin 4:1 suurennus, kuten esimerkiksi Tokinan 19-35mm laajiszoomilla 19mm polttovälillä (n. 1.8:1 35mm asennossa). Itse olen makroillut paljon kääntörenkaan kanssa, ja voin kertoa että helppoa se ei ole. Mutta parhaimmillaan päästää hyvinkin suuriin suurennuksiin edullisesti, mikä on tämän tekniikan suola. Jos kääntää nykyaikaisen sähköisellä aukonsäädöllä olevan objektiivin ympäri, ei sen jälkeen voi enää aukkoa säätää. Tämä aiheuttaa paljonkin ongelmia. Canonilla aukko pamahtaa suurimmaksi, kun objektiivi irroitetaan rungosta ja tällöin syvyysterävyys on todella ohut. On mahdollista kikkailla kuitenkin aukko sopivammaksi irroituksen yhteydessä, mutta se ei ilmeisesti tee varsinaisesti ainakaan hyvää kamerarungolle. Muistan kuulleni jostain että Nikonilla objektiivi jää pienimmälle aukolleen (?). Tämäkään ei välttämättä ole hyvä asia, koska etsinkuva menee tällöin täysin pimeäksi ja tarkentaminen on siis silloin todella vaikeaa. Vanhemmalla, manuaalisella aukonsäädöllä varustetulla, lasilla voi vapaasti muuttaa aukkoa kuvauksen aikana, joten ne ovat varsin käyttökelpoisia kääntörengasmakroiluun. Palaan tähän tekniikkaan vielä paremmin omassa osassaan ja näytän muutamia esimerkkipaloja tuloksista.

Tässä on lyhyesti esiteltynä erilaisia makroilulaitteita ja tekniikoita. Näiden lisäksi usein joutuu käyttämään erilaisia salamajärjestelyjä riittävän valon saamiseksi. Kameran omaan pikkusalaan voi tehdä jonkinlaisia viritelmiä valon ohjaamiseen ja pehmentämiseen. Parempaan ja laadukkaampaan valoon pääsee usein kuitenkin käyttämällä erillistä salamaa tai useampaa salamaa. Lisäksi eri merkeillä on makroiluun tarkoitettuja valmiita salamaratkaisuja, kuten rengassalamoita ja tuplasalamoita. Nämä mahdollistavat usein monipuolisen valaistuksen tai vastaavasti vain helpon tavan tuoda riittävästi valoa kuvaan. Tulen vielä kertomaan jatkossa esimerkein, miten itse valaisen erilaisia makrokuviani. Samoin kerron vielä omat tapani käyttää edellä mainittuja makrolaitekompinaatioita, ainakin niiden osalta, joita itselläni on tällä hetkellä käytössä.

Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

Seuraava osa:
Makroilu osa 4: Kääntörengasmakroilu

tiistai 16. elokuuta 2011

Ihana

Käväistiin Marin kanssa joku ilta Kallossa ihmettelemässä lämmintä loppukesän iltaa. Juuri kun olimme lähdössä kotiin päin, huomasimme kaljaasi Ihanan lipuvan Reposaaresta kohti merta, arvatenkin kohti Luvian kotisatamaa. Nopsaan kerkesin ottaa muutaman kuvan vasten auringon laskua tästä komeasta paatista. Harmittavasti oli vain laajislasi mukana, joten suurempaa kuvaa ei ollut mahdollisuus saada. Ilta oli sen verran tyyni, että purjealus teki matkaa moottorin voimalla, eikä ainakaan sinä aikana purjeitaan nostanut, kun me sitä katselimme.



lauantai 13. elokuuta 2011

Kahlaajia lietteillä

Kävin eilen illalla Yyterin lietteillä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ilta-aurinko paisteli mukavasti lietealueella. Valkoposkihanhet ottivat kulkijan vastaan heti pitkospuiden päässä. Ne ei juuri välittäneet ohikulkijasta, vaan pikkuhiljaa tepastelivat pois edestä. Jokunen sentään päätti ottaa litorat ja lähti lentoon muun porukan jäädessä nauttimaan ateriaansa.

Valkoposkihanhi
Heti hanhien jälkeen pisti silmään vaalea kahlaaja. Se ei kuitenkaan kauaa minua katsellut, vaan hyppäsi siivilleen. Muutaman huonon kuvan sain muistoksi tundrakurmitsasta.

Tundrakurmitsa

Tundrakurmitsan seuralaisetkin lähtivät
Seuraavaksi edessä illasti kahlaajaparvi, joka kuitenkin lähti hyvissä ajoin kauemmaksi. Kolme vesipääskyä jäi kuitenkin pyörimään vielä paikalle. Ne ovat tunnetusti hieman vähemmän arkoja lintuja ja sietävät jonkin verran ihmisen lähellä oloa. Monesti kuitenkin muut aremmat linnut ottavat ne mukaansa poistuessaan paikalta, mutta onneksi tällä kertaa jäivät paikalle. Niistä sai otettua muutaman ihan kivan kuvankin, kun tulivat omaehtoisesti ihan viereen. Yksi erehtyi tulemaan jopa niin lähelle, ettei lähin tarkennusetäisyyskään enää riittänyt. Tämä tarkoittaa siis kolmea metriä.

Vesipääsky

Kummitus vastavalossa

Nyt ollaan jo aika lähellä

Vielä yksi kuva vesipääskystä, kunnen sellaista ennen edes nähnyt ole
Nuoret lokit pitivät juhlia kauempana särkällä jonkin ison aterian ympärillä. Sen verran erikoisen näköinen saalis oli kyseessä, että oli pakko käydä vilkaisemassa lähempää. Ihan ei kyllä enää selvinnyt mikä otus oli ollut kyseessä. Se näytti lähinnä joltain suurelta rasvapötköltä. Olisiko ollut hylkeenpoikanen tms. tiedä häntä.

Lokki ravintolassa

Etovan näköinen rasvapötkylä
Pääsin yllättäen aika lähelle pientä kahlaajaparvea niiden ruokaillessa särkän reunoilla. Parvessa oli ainakin tyllejä, suosirrejä ja pikkusirrejä tai lapinsirrejä. Vähän nuo tunnistukset ontuu näissä.

Olisiko tässä nyt sitten suosirrejä ja pikkusirrejä

Lisää arvuutteluja, samat komponentit kuin edellä, kokoero on huomattava

Kuin myös

Taaemmasta en tiedä, mutta edessä taitaa olla suosirri

Suosirri
Takaisinpäin palatessa aurinko alkoi olla jo lähes taivaanrannassa ja ainoastaan viime säteet osuivat enään lietteille. Kuvailin vielä yksinäistä suokukkoa(?) hetken ja isosirriparvikin(?) osui vielä matkan varrelle. Saa korjata, jos on ihan metsässä nuo lajit.

Hanhia

Suokukko

Isosirri

Isosirrit lähtivät karkuun kuvaajan tieltä

Illan kajo
Preiviikinlahdelle näytti jäävän aika paljon lintuja yötä viettämään, kuten seuraavasta kuvasta näkyy. Lisäksi vielä kuva illan viime valoissa lentelevästä kahlaajaparvesta.

Vesilinnut valmistautuvat yöhön

Suosirrit lentelivät vielä sinne tänne




sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kuikkaa mökkijärveltä

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna oltiin mökillä viettämässä lämmintä kesäpäivää uiden, saunoen ja muuten vaan oleillen. Niinkuin monesti ennenkin, oli mielessä että jos vaikka saisi muutaman kuvan napattua järvellä oleskelevista kuikista. Monesti olen yrittänyt, mutta lähes yhtä monesti vetänyt vesiperän. Järvi on kuitenkin sen verran iso, että kuikat osaavat olla aina eri puolella järveä, kun itsellä on kamera lähellä.

Päivä oli todella lämmin ja järvessä tuli käytyä ahkeraan ja oikein urakalla.




Kesken saunomisen piti välillä ottaa kamera käteen, kun pari ryhmää kuikkia teki tuttavuutta toistensa kanssa. Kaksi viiden linnun ryhmää lipui eri puolilta järveä pikkuhiljaa toisiaan kohti. Toistensa tavattuaan ne pyörivät kaikki hetken aikaa toistensa ympärillä ja sen jälkeen ne lähtivät isona ryhmänä uiskentelemaan pitkin järveä.


Saunan jälkeen lähdimme ylämökkiin täyttämään vatsanpohjaa ruoalla. Ajattelin ruoan jälkeen käydä katsastamassa laiturilla, josko olisivat tulleet hieman lähemmäksi. Olivathan ne sentään hieman lähempänä, jotta edes jonkinlaisiin kuviin olisi mahdollisuus.







Kuikat pitivät välillä aikamoista metakkaa, pärskivät ja levittelivät siipiään. Yllättäen kaksi lintua sai jonkinnäköisen sätkyn ja lähti peräkanaa äänekkäästi lentoon. Muut jäivät pällistelemään ja uiskentelemaan edelleen keskelle järveä. Lähempänä olisivat vain saaneet olla, jotta olisi 300 millinen riittänyt kunnolla kuvauksiin. Ehkä pitää harkita jatkeiden ostamista tulevaisuudessa.

Päätettiin kokeilla, päästäisivätkö kuikat venettä yhtään lähemmäksi itseään. Kuten arvata saattaa, aika varuillansa ne olivat ja lähtivät uiskentelemaan poispäin veneestä. Koko poppoo sukelsi kerralla ja sillä aikaa soudimme edelleen kuikkien oletettu olinpaikkaa kohti. Yllättäen kuikat nousivat pintaan melko lähellä venettämme. Ne selkeästi yllättyivät meidän läheisyydestä ja ottivat aika nopeasti uuden sukelluksen. Ehdin kuitenkin ottaa muutaman kuvan, joista näkee selkeästi kuikkien varuillaan olon.



Vastavaloon en ehtinyt ottaa, kuin tämän ja pari seuraavaa ruutua

perjantai 5. elokuuta 2011

Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

Makrokuvauksesta puhutaan, kun kuvataan pieniä kohteita niin, että ne näkyvät "riittävän isona" lopullisessa kuvassa. Niin kuin kaikilla asioilla, myös makrokuvauksella saattaa olla jokin täsmällinen määritelmä, mutten jaksa sitä tähän kaivaa mistään. Itse puhun makrokuvauksesta, kun suurennossuhde (magnification, M) alkaa olemaan 1:2 tai suurempi.


Suurennussuhde kertoo miten isona kuvattu kohde kuvantuu kameran kennolle/filmille suhteessa sen oikeaan kokoon. 1:1 suurennossuhteella (M=1) kohde kuvantuu kennolle saman kokoisena kuin se on luonnossakin eli 10 millimetrin pituinen kohde kuvautuu kennolle 10mm:n pituiseksi. Canonin kroppikennoisella kameralla (APS-C kenno: 22.2 x 14.8mm) kuvattaessa 1:1 suurennossuhteella, koko kuva-alan vaakasuunnassa täyttää siis kohde, joka on noin 22mm pitkä. Vastaavasti kuvasuhteella 1:2 koko kuva-alan vaakasuunnassa täyttää 44mm pitkä kohde ja 2:1 kuvasuhteella koko kuvan täyttää 11mm suuri kohde. Täysikennoisella (Full frame) kameralla kennon koko on perinteistä filmiä vastaava 36 x 24mm, joten sillä otettuna 1:1 kuvaan mahtuu vaakasuunnassa 36mm pitkä kohde. Tästä huomataan että samaa lasia käytettäessä kroppikennoisella kameralla saadaan periaatteessa suurempi suurennos aikaan, jos kuvia katsotaan saman kokoisina ruudulla tai paperilla. Toki täysikennoisen kuvasta voidaan kropata vastaava kuva, kuin pienempikennoisella on otettu. Tällöin kuvat vastaavat toisiaan, mutta täysikennoisen kameran pikseleistä on jäljellä enää noin 40%. Kuten kaikessa muussakin kuvaamisessa, myös makrokuvauksessa on siis kennon koolla suuri merkitys kuvaan. Esimerkkikuvat on otettu Canonin 100/2.8 L makrolla ja 5D sekä 50D kameroilla. 5D on FF-kamera ja 50D on kroppikennoinen. FF-kameralla otettuihin kuviin on lisäksi piirretty kroppikerrointa vastaavat punaiset suorakulmiot. Kroppaamalla kuvat niiden perusteella saadaan vastaavat kuvat kuin pienempikennoisella on saatu. Kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla, kuten kaikki muutkin blogini kuvat.




Molemmilla kameroilla otetuissa kuvissa on siis suurennoskerroin yhtä suuri, mutta kohde lopullisessa kuvassa eri suuruinen. Tämä johtuu puhtaasti kennon fyysisen koon eroista. Monesti puhutaan kroppikertoimesta, jolla muunnetaan kroppikameralla polttovälit vastaamaan kinokameran millejä. Canonilla tämä kroppikerroin on 1.6 (eli 36mm/22.2mm). Monesti telekuvauksessa voidaan ajatella, että saadaan kohde samankokoisena kuvaan, kun valitaan kroppikennoiselle lyhyempi polttoväli ja täysikennoiselle pidempi polttoväli (esim 5D + 300mm ja 50D + 200mm, jolloin 1.6*200mm = 320mm). Makroilussa tämä nyrkkisääntö ei enää niin päde, koska toimitaan jo objektiivin lyhimmällä tarkennusetäisyydellä. Se on makro-objektiiville perinteisesti se etäisyys, jolla saavutetaan suurennoskerroin 1. Tämä suure on siis riippumaton rungon ominaisuuksista (eli kennon koosta). 50mm makrolla saadaan kohde näkymään kennolla (eli kuvassa) yhtä suurena, kuin 150mm makrollakin, vaikka polttovälit ovat täysin erilaiset. Eli makroilussa polttoväli (focal length) ei vaikuta suurennokseen. Se vaikuttaa kuitenkin niin kuvakulmaan , kuin lyhimpään tarkennusetäisyyteenkin, jotka sinänsä ovat ihan relevantteja suureita makroilussa.


Kuvakulma (angle of view, AOV) tarkoittaa sitä sektoria objektiivin edessä, joka kuvautuu kameran kennolle. Mitä pienempi polttoväli, sitä suurempi kuvakulma ja päinvastoin. Asia selvenee miettimällä laajislinssiä ja telelinssiä, niiden polttovälejä ja kuvakulmia. Makrokuvauksessa suurennossuhteen pysyessä samana, eli kun kohde on samankokoinen kuvassa, kuvakulma vaikuttaa enimmäkseen taustaan. Pitkällä telemakrolla saa kohteen irroitettua selvemmin taustasta, kuin lyhyellä makrolla. Samoin bokeh on rauhallisempi ja tasaisempi pidemmällä lasilla kuvatessa. Netistä löytyy esimerkkejä tästä asiasta enemmän kiinnostuneille (esimerkiksi tämä sivu on erinomaista iltalukemista asiaan liittyen, ja moneen muuhunkin: http://toothwalker.org/optics/dof.html).


Toinen asia, johon polttoväli vaikuttaa makrokuvauksessa, on lyhin tarkennusetäisyys (minimum focusing distance, MFD). Se tarkoittaa etäisyyttä kameran kennosta kohteeseen silloin, kun objektiivi on tarkennettu mahdollisimman lähelle. Pidempipolttovälisellä lasilla on pidempi MFD, kuin lyhyempipolttovälisellä, kun molemmat on tarkennettu samaan suurennossuhteeseen. Tämä tarkoittaa, että pidemmällä lasilla ei tarvitse mennä yhtä lähelle kohdetta, kuin lyhyemmällä lasilla. MFD ei kerro kuitenkaan mitään objektiivin fyysisestä pituudesta, jolla on myös käytännön merkitystä työskentelyyn erityisesti elävien kohteiden kanssa. Toiset makro-objektiivit saattavat pidentyä paljon lähelle tarkennettaessa. Tästä syystä makro-objektiiveille ilmoitetaan lyhimmän tarkennusetäisyyden lisäksi usein myös minimi työskentelyetäisyys (minimum working distance, MWD), joka on mitattu objektiivin etulasista kohteeseen lyhimmällä tarkennusetäisyydellä. MWD on siis se todellinen etäisyys, jolla on kohteen näkökulmasta merkitystä. Aremmat kohteet hermostuvat nopeasti liian lähelle kameran tuuppaamista, ja näin ollen pidempi polttovälisellä lasilla saattaa olla helpompi lähestyä niitä. Vastavalosuojan käyttö pienentää tätä etäisyyttä kohteeseen, joten joskus kannattaa olla käyttämättä sitä suurien suurennosten kanssa. Seuraava kuva selventää edellä mainittuja termejä eri polttoväleillä. Piirros ei ole mitenkään oikeassa suhteessa, vaan esittää ainoastaa asian periaatteen. Lyhemmällä polttovälillä on lyhempi MWD ja suurempi AOV. MWD riippuu taas objektiivin fyysisistä mitoista. Molemmilla yhdistelmillä kohde näkyy yhtä suurena lopullisessa kuvassa.


Kuten kaikessa muussakin kuvaamisessa, myös makrokuvauksessa oikein valottunut kuva on olosuhteisiin sopiva kompinaatio aukkoarvosta (aperture), suljinajasta (shutter speed), sekä ISO herkkyydestä (ISO speed/sensitivity). Jos kyseiset termit eivät ole ennestään tuttuja, kehoitan ehdottomasti tutustumaan asiaan. Näiden kolmen asian ymmärtäminen auttaa kaikessa kuvaamisessa. Makrokuvauksessa joutuu usein hakemaan kameran ja optiikan rajoja erityisesti riittävän valon saannin kannalta. Yleensä makro-objektiivit ovat suurivaloimaisia ja kiinteällä polttovälillä olevia laseja, jotka on optimoitu lähikuvaukseen. Vaikka makrolasien valovoima on suuri, usein makroillessa joutuu tasapainottelemaan valontarpeen suhteen johtuen siitä, että tehollinen valovoima/aukko pienenee suurennussuhteen kasvaessa yhtälöllä

fe = (1+M) * f
jossa fe on tehollinen aukko, M on suurennussuhde ja f on aukkoasetus.


Nopeasti huomataan, että jo 1:1 kuvia otettaessa tehollinen aukko on 5.6, vaikka aukko on asetettu 2.8:aan. Näin ollen ykkösen suurennuskertoimella valon määrä tippuu neljäsosaan verrattuna kuvaan, joka on otettu 2.8 aukolla äärettömään tarkennettuna (aukkosarja: 1.4, 2, 2.8, 4, 5.6, 8, 11, 16, ..., ja valon määrä tuplaantuu/puoliintuu yhden aukon muutoksessa). Tehollisen aukon muuttumisen huomaa helposti suljinajan pidentymisenä lähelle tarkennettaessa. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia tärähdysten ja liike-epäterävyyksien kanssa, varsinkin käsivaralta kuvatessa. Asiaa voidaan kompensoida jonkun verran ISO herkkyydellä kamerarungon sietokyvystä riippuen, mutta turhan monesti valon riittävyydestä ja siitä aiheutuneen ISO herkkyyden nostosta (ja kohinan lisääntymisestä) tulee todellinen ongelma. Erityisesti todella suurilla suurennussuhteilla valon tarve on hyvin suuri. Monesti makroillessa tulee käytettyä erilaisia salamaviritelmiä kattamaan tuota valontarvetta. Näitä asioita voi ihmetellä seuraavasta kuvasta, johon on taulukoitu edellä olevalla kaavalla laskettuja efektiivisiä aukkoja kullakin aukkoasetusarvolla ja suurennussuhteella.


Edelliseen valontarve-dilemmaan kun lisätään makrokuvauksen erittäin lyhyt syväterävyysalue (Depth of Field, DoF), saadaan asiaan yksi vaikeusaste lisää. Syvyysterävyyteen vaikuttaa käytetty aukko sekä tarkennusetäisyys, ja se voidaan laskea makroalueella kaavalla (sama yhtälö ei päde normaalikuvausetäisyyksillä laskemiseen)

Tf  = 2 * f * c * (1+M) / M^2
jossa f on aukko, c on hajontaympyrä ja M on suurennussuhde (hajontaympyräksi oletetaan usein FF-rungolla 1/30mm ja toisinaan APS-C rungolla 1/18mm).


Syvyysterävyys on termi, jota käytetään kuvaamaan "hyväksyttävän terävää aluetta" tarkennusetäisyyden etu- ja takapuolella. Syvyysterävyyden eturajan etupuolella oleva alue on pehmeää tai sumeaa, kuten myöskin takarajan taakse jäävät alueet. Lyhyellä syvyysterävyydellä voidaan korostaa kuvan pääkohdetta jättämällä turhat taustan/etualan yksityiskohdat sumeaksi. Tästä sumeasta epäterävyysalueesta puhutaan usein termillä bokeh. Makrokuvauksessa syvyysterävyysalue on helposti jopa liian kapea, jolloin kuvaan ei jää kuin pieni suikale terävyysalueelle osuvaa kohdetta. Lopputulos näyttää lähinnä väärin tarkennetulta tai tärähtäneeltä kuvalta, tai yleensä terävänä näkyvä alue on ainakin väärässä kohtaa kohdetta. Edellä mainittua yhtälöä tarkastellessa huomataan, että DoF kapenee hurjasti, kun suurennusta kasvatetaan. Tätä syvyysterävyyden pienenemistä voidaan kompensoida jonkin verran aukkoa pienentämällä, mutta se aiheuttaa taas ongelmia valon riittävyyden kanssa. Kun otetaan huomioon vielä tehollisen aukon pieneneminen sitä enemmän, mitä suurempi suurennos on, on riittävä valon saaminen toisinaan oikeasti hankalaa. Joka tapauksessa syvyysterävyys on melko lyhyt suurilla suurennoksilla, vaikka kuinka pienentäisi aukkoa. Seuraavaan kuvaan on taulukoitu Canonin MP-E 65mm supermakro-objektiivin syvyysterävyysalueita erikseen FF-rungolla ja APS-C kennoisella kameralla käytettynä (oletuksena edellä mainitut hajontaympyrän arvot). Samassa taulukossa näkyy kuva-alat, jotka kattavat koko kuvan (kaikki pikselit) kullakin suurennuksella. Huomaa, että syvyysterävyysalueet ja kuva-alat on ilmoitettu millimetreinä. Taulukkoja tarkastellessa huomataan esimerkiksi, että FF-rungolla 5:1 suurennussuhteella saadaan maksimissaan vain 0,26mm syvyysterävyys, kun käytetään aukkoa 16. Tällöin efektiivinen aukko on kuitenkin 96 (edellinen taulukko), joten valoa tarvitaan todella paljon riittävän lyhyen suljinajan käyttämiseen. Samalla suurennussuhteella, mutta aukolla 2.8 kuvatessa syvyysterävyys on ainoastaan 0,04 millimetriä!! Tällöinkin efektiivinen aukko vain noin 16. Suurilla suurennuksilla tarkennuksen kanssa saa olla todella skarppina, että kuvaan tulee oikea osa tarkaksi. Käsivaralta kuvatessa se tarkoittaa sitä, että pitää kameraa pystyä liikuttamaan pahimmillaan noin 0,05 millin tarkkuudella oikealle etäisyydelle kohteesta.


Kuten sanottu, makrokuvauksessa joutuu usein venyttämään laitteen ominaisuuksia lähes rajoille saakka, jotta saa aikaan hyvin valoittuneen kuvan, riittävän syvyysterävyyden ja riittävän lyhyen suljinajan ja vieläpä niin, ettei kuvan yksityiskohdat katoa liialliseen kohinaan. Kaikenkaikkiaan makrokuvaaminen voi olla parhaimmillaan hyvinkin addiktoivaa ja kuvattavaa riittää ihan vaikka omalta takapihalta. Nyt digiaikana kannattaa käyttää muistikorttien kapasiteettia hyväksi ja harjoitella ja testailla erilaisia asioita, jotta tulee tutuksi oman laitteistonsa, sekä makrokuvaukseen liittyvän fysiikan ja reunaehtojen kanssa. Kohteita on oikeastaan ihan rajattomasti ja jänniä pintoja ja muotoja löytyy myös eläinmaailman ulkopuoleltakin, kuten kasveista, kivistä ja muista materiaaleista. Makrokuvista voi yrittää tehdä mahdollisimman luonnollisia ja dokumentaarisia, tai abstrakteja taiteellisia pläjäyksiä. Ainoastaan mielikuvitus on rajana ja makrokokoluokasta löytyy täysin uusi maailma, jota ei normaalilla ihmissilmällä pysty edes näkemään. Seuraavaksi esittelen laitteita, joilla voi aloitella ja harjoitella makrokuvausta ja myös jatkaa harjoittelua vähän pidemmällekin.

Kukkahämähäkki (Canon 50D + MP-E 65mm, f/11, 1/160s, ISO 640, MT-24ex Macro TwinLite)
Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

Seuraava osa:

Makroilu osa 1: Intro

Kiinnostukseni makrokuvaukseen inspiroi minua jakamaan mielipiteitäni, toimintatapojani ja kokemuksiani makroilun maailmasta muillekin. Tulen jatkossa kirjoittelemaan erilaisia lyhyitä juttuja liittyen makrokuvaukseen: kuvaustekniikoihin, laitteisiin ja niiden kompinaatioihin, kuvaustilanteisiin, sekä jälkikäsittelyyn. Tähän alkuun on varmaan parempi huomauttaa vielä, että kaikki näkemykset ovat minun omia subjektiivisia kokemuksia, eivät mitään absoluuttisia totuuksia. Lisäksi kuvaan itse Canonin digijärkkäreillä, joten kokemukset rajoittuvat myöskin ko. merkin kanssa toimiseen. Kaikki asiat eivät välttämättä toimi samoin muilla merkeillä, vaikka pääpiirteittäin kylläkin.

Näillä näkymin paneudun ainakin seuraaviin asioihin:
- Makrokuvauksen perusperiaatteet
- Makrokuvauslaitteet yleisesti
- Jälkikäsittely makrokuvauksessa
- Makrokuvan valaistus
- Työskentely tavallisella makro-objektiivilla
- Työskentely tavallisella makro-objektiivilla ja loittorenkailla
- Työskentely tavallisella objektiivilla ja loittorenkailla
- Työskentely käännetyllä objektiivilla
- Työskentely MP-E supermakrolla
- Kuvien pinoaminen eli focus stacking


Toivottavasti tästä on joillekin iloa, jotten ihan turhan päin näitä kirjoittele. Kommentteja ja palautetta saa, sekä uusia vinkkejä jos ja kun sellaisia takataskusta löytyy. Varsinkin jos jutuissa esiintyy selkeitä asiavirheitä, ilmoitathan sellaisen olemassa olosta niin korjataan asian laita. Myös omia työkulun/toimintatavan eroavaisuuksia näihin minun vastaaviin saa jakaa, jos kokee haluavansa niin tehdä. Aina on hauska oppia jotain uutta.

Seuraava osa:
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Sekalaista kuvaa

Kesäloma oli ja meni turhan nopeasti, kuten tapana on. Joku päivä käytiin Toukarilla katselemassa, josko löytyisi jotain kuvattavaa ja kyllähän siellä kaikenlaista tavaraa ilmassa pyöri. Mitään erikoisempaa kuvaa ei syntynyt, mutta laitetaan nyt jotain näytille.

Kukkahämähäkki

Kukkahämähäkki
Pieniä korentoja oli paljon liikkeellä. Kaikki seuraavat taitavat olla sirokeijukorentoja. Kolme koirasta ja yksi naaras.







Loman aikana tuli käytyä myös Hämeessä mökkivieraana ja sieltä pari kuvaa poimittuna.

Ahven rantavedessä laiturilta kuvattuna

Hopeasepät kisailivat pitkin veden pintaa

Selkälokki

Jonkin sortin säynäviä