Mikon juttuja

Kulorastas

2012-01-22T20:24:00.000+02:00

Päärnäisten koristeomenapuissa kuuluu pyörineen viime päivinä kulorastas. Kävin kokeilemassa josko sitä näkyisi tänäänkin. Aluksi näytti siinä mielessä pahalta, että paikalla pyöri vain räksiä. Siinä odotellessa tuli otettua räkättipotretteja päin aina niin komeaa pilvitaivasta.

Räkättirastas

Olin jo laittamassa pillit pussiin, kunnes lintu löytyi korkean puun latvasta ihmettelemässä maailmaa.

Kulorastas

Jonkin ajan päästä se päätti onneksi tulla täyttämään mahaansa matalampien puiden marjoilla. Siitä ohessa muutama kuva.

Kulorastas

Talvisia maisemia

2012-01-21T22:49:00.001+02:00

Pari viikkoa sitten kävimme Mikan kanssa kiertelemässä vähän lähialueita mukavan kirpeän pakkasilman siivittelemänä. Päädyimme lopulta Isonevalle hyvän aikaan auringonlaskun jälkeen kuvaamaan tähtiä ja kuumaisemia. Täysikuu loisti valaisten lumisen maiseman niin hyvin, ettei taskulamppua tarvittu kulkemiseen. Tunnelma suolla oli varsin hieno ja omalaatuinen, enää olisi puuttunut jostain lähikulmilta kuulunut suden ulvonta ;)

Täysikuu haittasi aika lailla tähtien esiintymistä, mutta loi hienot varjot puista ja puskista lumen pintaan. Edellisen päivän kostea ilma ja öinen pakkanen oli tarrannut lumen hienosti puiden oksille antaen lisää valoa tummiin puihin.

Mika laskeskeli hyvät parametrit pitkään valotukseen, jotta saataisiin tähtien viirut hienosti taivaalle kaareksi. Kiinalainen euron kaukolaikaisin kiinni kameraan ja tähtäimeksi noin kahdentoista minuutin pätkä kahteen kertaan. Oma akkuni antoi kuitenkin jo 9-10 minuutin jälkeen reklamaation liian kylmästä työskentelyilmastosta ja vaati päästä taskuun lämpiämään. Galleriasta löytyy kyseinen akun sammumiseen loppunut valotus: http://mikongalleria.kuvat.fi/kuvat/s_120107_IMG_9651.jpg

Loppuaika mentiin kahdella akulla vuorotellen lyhyempiä vedoksia kuvaten ja välillä akkua taskussa lämmitellen. Ei taida olla enää akut ihan priimakunnossa..

Tänään käväisimme Kullaalla kääntymässä, kun Mika oli bongannut edellisenä päivänä komeat tykkylumien alla taipuvat puut kotimatkallaan. Ja kyllähän siellä olikin paljon Poria enemmän lunta puussa ja maassa, vaikka etäisyyttä ei 30 kilometriä enempää olekaan. Löysimme ihan sattumalta kivan näköisen puron, joka oli vielä osittain aukikin virtaavan veden ansiosta.

Mikalle meinasi ensimmäinen kuolema koittaa, kun puro yritti ottaa omaansa petollisen jään läpi. Onneksi oli kumisaappaat jalassa, niin pysyi jalat kuivina. Toinen sydämen vajaatoimintaa aiheuttava hetki koettiin yhdessä hieman myöhemmin, kun totaalisen varoittamatta maa antoi allamme periksi keskellä sakeaa metsää. Harvemmin sitä yhtä nopeasti liikahtaa paria metriä takapakkia kuin tänään. Keskelle metsää avautui raadolta haiseva vesistö. Emme jääneet tutkimaan nouseeko sieltä kuopatun ihmisen käsi vaiko hirven koipi, mutta haju oli.. sanotaanko, epämiellyttävä.

Tiklejä

2012-01-15T17:42:00.000+02:00

Kävin tänään pikaisesti aamupäivällä ulkoiluttamassa kameraa. Törmäsin Kyläsaaressa mukavasti lentelevään tikliparveen ryyditettynä kasalla hemppoja. Aurinko jäi suurimman osan ajasta hennon pilviverhon/pakkassumun taakse tarjoten varsin kivan ja neutraalin valon.

Tikli on näyttävän näköinen lintu

Laitetaan vielä loppuun eilinen punatulkkukuva ja aikaisempi talitintti

Talitiainen

Punatulkku

Blogin uusi ulkoasu

2012-01-11T10:04:00.000+02:00

Vaihdoin blogin värimaailman tummaksi. Kommentteja saa antaa sekä puolesta, että vastaan. Menikö parempaan vai huonompaan suuntaan?

Vanha mallihan näytti tältä

Talviurheilua

2012-01-07T11:01:00.001+02:00

Käytiin poikien kanssa Kokemäellä hakemassa viimein loputkin otteet Pitkisleirin jäljiltä pois. Olisihan tämänkin voinut tehdä joskus aiemminkin kuin tammikuun pikkupakkasessa ja viileässä viimassa. Pääasia silti, että saatiin vihdoin kaikki otteet kotiutettua. Saa noista nyt ainakin muutaman reitin lisää seuran Cavelle.

Kamat niskaan

Joel lähtee virittelemään ylös köysiä

Edellisen päivän lumisade antoi pienen lisämausteen hommalle

Märkä lumi ja yöllinen pakkanen olivat liimanneet otteet varsin tiukkaan seinälle

Alue oli kärsinyt varsin näkyviä vahinkoja Tapanin päivän myrskyssä, mutta onneksi ei seinän päälle ollut kaatunut yhtään puuta

Lisää kuvia löytyy täältä: http://mikongalleria.kuvat.fi/kuvat/Harrasteet/ccPori/

Tapanin myrsky

2011-12-28T20:02:00.000+02:00

Joulu vietettiin tänä vuonna mökillä. Aattona oli syksyinen ilma, ruoho vihreää ja taivas kevyessä pilvessä.

Jouluaatto

Toista oli vuosi sitten, kun talvi alkoi jo marraskuussa. Vajaa vuosi sitten, kuluvan vuoden ensimmäisenä päivänä, oli tämän näköistä.

1.1.11

Joulupäivä valkeni hieman valoisampana, kun järvi oli mennyt yöllä pieneen jäähän, ja maahan oli satanut aavistus jotain lumen tapaista. Päivän aikana ne kuitenkin sulivat pois ja iltaa kohden alkoi tuuli voimistua.

Joulupäivä

Yöllä menikin sitten sähköt ja käpyä ja oksaa tuli katolle siihen malliin, että nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Aamulla sitten herättiin vähän erilaisiin tunnelmiin.

Tapaninpäivä

Mänty vs. lasikuitu

Hyppyhämähäkkejä

2011-12-11T20:30:00.000+02:00

Tarkkaavainen kulkija voi nähdä metsässä tai kotitalon seinällä pieniä alle sentin mittaisia vilkkaasti liikkuvia ja vähän väliä pysähteleviä ötököitä. Tarkkaan katsottaessa ne paljastuvat usein hyppyhämähäkeiksi (Salticidae). Hyppyhämähäkkien vartalo on usein karvojen peitossa ja silmät ovat huomattavan suuret vartaloon nähden. Tämä antaa hyppyhämähäkeille tunnistettavan ja ominaisen sympaattisen ulkonäön. Hyppyhämähäkit eivät kudo verkkoa, vaan nimensä mukaan saalistavat hyppimällä. Ne kyllä pystyvät tekemään seittiä, mutta käyttävät sitä lähinnä pelastautumisköytenä hyppiessään ja saalistaessaan. Ne pystyvät hyppäämään jopa 50 kertaisen matkan omaan ruumiiseensa nähden. Vertailun vuoksi ihmiselle tämä matka tarkoittaisi noin sataa metriä.

Näkökyky on niiden tärkein työkalu saalistuksessa. Usein näkeekin niiden selkeästi kääntelevän ja nostelevan eturuumistaan tutkiessaan ympäristöään. Hyppyhämähäkit ovat siitä hassuja ötököitä, että ne kiinnittävät huomiota myös isoihin liikkuviin asioihin, kuten ihmiseen. Ne kääntävät päänsä kohti lähelle tullutta ihmistä ja tapittavat tiukasti kohti. Ihmisestä tämä näyttää ja tuntuu hassulta, kun pieni hämähäkki tutkiskelee viereen tullutta jättiläistä antaumuksella katsomalla suoraan silmiin.

Hyppyhämähäkit ovat toisaalta hyviä naamioitumaan, mutta toisaalta myös erittäin kirjavia ja räikeän värisiä. Etenkin jotkin ulkomaiset lajit ovat todella värikkäitä. Eräs hyppislaji on erikoistunut naamioitumaan muurahaiseksi ja onkin kooltaan ja ulkonäötään aivan pienen muurahaisen näköinen. Hyppyhämähäkkilajeja on maailmanlaajuisesti 5000 ja Suomessakin on tavattu yli 40 lajia. Tunnistaminen ei ole näin maallikolle helppoa, joten seuraavissa kuvissa saattaa olla jotain virheitä, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Evarcha falcata - nummihyppijä

Salticus cingulatus - toinen seeprahyppijälaji

Salticus scenicus - seeprahyppijä

Heliophanus flavipes tai cupreus?

Aelurillus v-insignitus

Evarcha falcata - nummihyppijä

Synageles Venator - "muurahaishämähäkki"

Aelurillus v-insignitus

Pikkulintuja

2011-10-23T20:56:00.000+03:00

Muutama syystirppa tältä päivältä. En tiedä mikä meni pieleen, mutta täysin skarpit kuvat olivat äärimmäisen harvassa. Tänään ei tainnut tulla oikeasti yhtään.

Pikkuvarpunen

Viherpeippo

Talitiainen

Pikkuvarpunen

Talitiainen

Sinitiainen

Syystyrskyjä

2011-10-05T18:28:00.000+03:00

Viime aikoina on tullut kaiveltua jonkin verran vanhoja arkistoja. Siellä olisi vielä monta kuvaa, josta saisi tehtyä ihan mukiin menevän lopputuloksen. Tarvisi vain joskus ottaa oikein aika sille, että käy vanhat kuvat läpi. Tässä muutama ajankohtainen tyrskykuva vuodelta 2009. Pitäisi taas jaksaa mennä kokeilemaan merenrantaan.

Syksyä

2011-10-03T22:14:00.000+03:00

Väreillä ja ilman

Valonpehmennin makrosalamaan

2011-09-28T18:04:00.000+03:00

Värkkäilin kesällä Canonin MT-24ex makrosalamaan valonpehmentimen eli softboxin yksinkertaisista raaka-aineista. Tarvikkeina käytin 2kpl IKEA:n pakasteastioita (sarjan pienin koko), kaksipuolista teippiä, sekä suojapakkausmuovia. Lisäksi tarvitaan sakset tai puukko, sekä kynä.

Tarvikkeet

Ensimmäiseksi piirretään välähdyspäätä vastaava kuvio pakasterasiaan. Tämän jälkeen leikataan/saksitaan rasiaan sopivan kokoinen reikä.

Suojapakkaussolumuovista leikataan pari kolme senttiä paksu suikale, joka liimataan aiemmin leikattuun aukkoon kaksipuolisen teipin avulla. Suikaleen on hyvä olla juuri sopivan mittainen, niin että se kiertää yhtenä kappaleena koko kehän ympäri.

Rasian sisälle voi tehdä vielä paperista suikaleen, joka hajoittaa lisää salamasta tulevaa suoraa valoa.

Samasta solumuovista tehdään varsinainen valon pehmenninkalvo, joka kiinnitetään kaksipuolisella teipillä rasiaan.

Boxit pysyvät välähdyspäissä kiinni omillaan ilman erillistä kiinniketarraa tai muuta vastaavaa, kunhan reiästä tekee riittäväntiukan välähdyspäille. Jos aukosta tuli liian väljä, voi siihen liimata lisäpalan solumuovia sopivaksi katsomalleen kohdalle.

Valonhajoittimet pehmentävät mukavasti salamasta tulevan "kovan" valon saaden aikaan tasaisemman valaistuksen. Miinuspuolena on, ettei näitä voi käyttää MT-24ex:n mukana tulevan kiinnikerenkaan kanssa ainakaan suurimpien suurennusten kanssa liian suuren kokonsa vuoksi. Olen kuitenkin käyttänyt kyseistä kiinnikerengasta kädessä pidettynä, kuten aiemmasta kääntörengaspostauksesta ilmenee.

Seuraavassa esimerkkikuvat toiminnasta. Huomaa jälkimmäisen kuvan pehmeämmät varjot ja rauhallisemman näköisen heijastuman silmistä. Pehmennin näyttäisi samalla vähän värjäävän salaman "kylmää" värisävyä lämpimämpään suuntaan, joka ei itseasiassa ole kovin paha asia tässä tapauksessa. Kuvat ovat suoraan kamerasta JPEGnä kuvattuna, ja ilman mitään jälkikäteistä säätelyä pienennystä luukuunottamatta.

Ilman pehmennintä

Pehmentimen kanssa

Kuikkia

2011-09-27T21:29:00.000+03:00

Käväistiin poikien kanssa mökillä viikko sitten sunnuntaina vähän puolivahingossa kotimatkan varrella. Ajatuksena oli ottaa päivän päätteeksi vielä yksi kunnon hylsy, tällä kertaa järvellä oleskelevista kuikista. Aikamme laiturilla katseltuamme päätettiin käydä vähän soutelemassa, jos vaikka päästäisiin vähän lähemmäksi kohteita. Yllätys oli kohtalainen, kun pari kuikkaa jäi pyörimään ja ihmettelemään veneemme ympärille. Järvellä kaikuu varmasti vieläkin se pauke, joka kantautui kolmesta punahehkuisena paukkuneesta sulkimesta sinä aikana kun kuikat seilasivat veneemme vieressä. Välillä piti varovasti kääntää venettä ja soutaa sopivampaan paikkaan. Monesti olen kuikkia "kotijärvellä" kuvaillut, mutta kertaakaan en ole ennen päässyt näin hyvin lähelle. Onneksi muutama kuva jäi itsellekin muistoksi tuosta keikasta.

Makroilu osa 4: Kääntörengasmakroilu

2011-09-15T17:28:00.002+03:00

Käännetyllä objektiivilla päästään parhaimmillaan hyvinkin suuriin suurennussuhteisiin melko edullisella laitteistolla. Varsinkin silloin, jos ennestään omistaa kääntömakroiluun soveltuvan objektiivin. Käännettäessä objektiivi kameran edessä ympäri, saadaan sitä suurempi suurennus aikaan, mitä laajempi käännetty lasi on. Itse olen kokeillut kääntää ympäri Sigman 10-20mm, Canonin 17-40mm, sekä Tokinan 19-35mm zoomit. Kaikkia niitä on mahdollista käyttää saman kääntörengasadapterin kanssa, koska kaikkien suodinkierre on halkaisijaltaan 77mm. Ostin ebaysta muutaman euron hintaisen metallisen adapterin Canonin EOS mountille 77mm kierteillä. Adapterin toisessa päässä on siis objektiivin suodinkierteisiin menevä vastakierre ja toisessa päässä kamerarunkoon sopiva kierteytys.

Kääntörengasadapteri ja Canon 17-40mm

Kun ensimmäisen kerran ottaa objektiivin kameralaukusta, ruuvaa siihen kääntöadapterin nokalle ja laittaa paketin kiinni kamerarunkoon, huomaa ettei runko tunnista edessä olevaa lasia, eikä objektiiviin liioin välitetä sähköjäkään. Viimeistään tästä lähtien on selvää, että kuvaaminen menee varsin manuaaliseksi toiminnaksi. Nykyaikaisten lasien kanssa tulee ongelmaksi aukon säätäminen, koska sitä säädetään normaalitilanteessa sähköisesti kameran rungon avulla. Canonilla objektiivin aukko jää maksimiaukolle, kun se irroitetaan kamerarungosta, eikä sitä sen jälkeen pysty enää säätämään. Tämä tarkoittaa sitä, että syvyysterävyys on ihan minimissään. Positiivinen puoli asiassa on se, että etsinkuva on tällöin kirkkaimmillaan.

Tällaisen sähköisesti aukkoa säädettävän objektiivin saa kepulikonstein jätettyä haluamalleen aukolle myös silloin kun se otetaan irti rungosta. Kannattaa kuitenkin huomioida, ettei valmistaja ole tarkoittanut laitteitaan käytettävän seuraavasti, joten kannattaa tuskin siihen suuntaan reklamoida ongelmatilanteissa. Ainakin Canonilla saa objektiivin jäämään haluamalle aukolle siten, että laittaa objektiivin normaalisti kamerarunkoon kiinni ja asettaa kuvausohjelmaksi Av (Aperture control) tai M (Manual) ja asettaa haluamansa aukon rungosta. Tämän jälkeen kun painaa rungon etureunassa olevaa syvyysterävyyden tarkistusnäppäintä ja samalla irroittaa objektiivin rungosta, jää kyseinen aukko voimaan sähköjen katketessa. Se palautuu normaaliksi vasta, kun seuraavan kerran lasi laitetaan takaisin kiinni runkoon. Siitä ei ole takeita, että kuormittaako tällainen toimenpide objektiivia tai kamerarunkoa jollain tapaa vai ei. Mutta itse olen muutaman kerran tämän tehnyt ja se on toiminut ihan moitteetta. Olen toki palauttanut aukon maksimilleen, kun olen lopettanut kääntörengasmakroilun, jottei se jää pitkäksi aikaa säilytykseen sellaisessa asennossa.

Kun aukon on asettanut pienemmäksi (esim. 5.6 tai 8), pimenee etsinkuva todella huomattavaksi. Aukolla 8 alkaa olla oikeasti jo hankala nähdä tarkasti tarkennuksen kohdalleen osumista etsimen pimeyden takia. Normaalistihan nykyaikaisilla laseilla objektiivin aukko säätyy halutuksi aina vain sillä hetkellä kun kuva otetaan, muulloin se on maksimillaan, jotta etsimeen/tarkennukseen saadaan mahdollisimman paljon valoa. Tämä ominaisuus vaikeuttaa paljon kääntörenkaan avulla kuvaamista. On olemassa myös sellaisia adaptereita, joilla tuodaan kameran rungolta sähköt käännetyn objektiivin bajonetille. Tällöin objektiivi toimii kameran mielestä aivan kuin se olisi oikein päin kiinni rungossa.

Yksi mahdollisuus on käyttää vanhaa objektiivia, jossa on manuaalinen aukon säätö. Tällainen on esimerkiksi omistamani Tokina 19-35 f/3.5-4.5. Itse asiassa kyseinen yksilö on Nikonin kiinnityksellä, mutta tässä se ei haittaa koska käytän sitä ainoastaan käännettynä. Objektiivissa on aukon säätörulla, josta säädetään aukko käsin. Tällöin voidaan vaihtaa aukon arvoa kesken kuvauksen helpommin, eikä tarvitse tehdä edellä mainittua väkivaltaa kamerarungolle ja objektiiville.

Tokina 19-35mm f/3.5-4.5 (for Nikon), reunassa näkyy aukon valintakiekko

Suurennussuhde riippuu tosiaan siitä, minkälaisen objektiivin kääntää ympäri. Mitä laajempi polttoväli, sitä suurempi on suurennus. Esimerkin vuoksi tuolla Tokinan 19-35mm lasilla saadaan aikaan suurennussuhteet n. 2x-4x. 35mm asennossa ja tarkennus väännettynä äärettömään suurennussuhde on noin 1.8x ja työskentelysetäisyys on noin 5cm. Samassa asennossa minimiin tarkennettuna työskentelyetäisyys on noin 4,5cm, eli tarkennuskierän vääntäminen ei vaikuta kovin paljoa asiaan, toki hieman suurennussuhteeseen. 19 millillä suurennus on noin luokkaa 4:1, ja etäisyys on noin 4cm (äärettömään tarkennettuna). Minimiin tarkennettuna etäisyys kohteesta objektiiviin on noin 3,7cm. Seuraavassa havainnollistavat kuvat. Ne on otettu käsivaralta auringon paisteessa aukolla 5.6, joten syvyysterävyys on melko lyhyt ja tarkennuskaan ei aina osunut ihan kohteeseensa, mutta tarkoituksena onkin havainnollistaa suurennussuhdetta, ei kuvanlaatua. Kuvat on ainoastaan pienennetty ja yhdistetty samaan kuvaan. Lisäksi alla on yksi verrokkikuva otettuna Sigman 10-20mm objektiivilla 10 millillä aukolla 4.

Mittanauhasta otetut kuvat Canonin 50D:llä ja edellä mainitulla Tokinalla. Suurennuskerroin laskettu laskemalla kuinka monta pikseliä yksi millimetri täyttää. Siitä tiedosta, sekä kuvan koko leveydestä (4752 pikseliä) on laskettu kuvassa näkyvä alue millimetreinä. Jakamalla kennon fyysinen leveys (22,2mm) tällä luvulla, saadaan kuvan suurennussuhde.

Mittanauhasta otettu kuva Canon 50D:llä ja Sigmalla 10mm polttovälillä. Suurennussuhde huikea 6.6x.

Kuten aiemmin on tullut jo mainittua, kuvaan suurimman osan makrokuvistani käsivaralta. Syitä siihen on monia. Ensinnäkään en omista sellaista jalustaa, joka soveltuisi hyvin makroiluun. Oma Slik 400DX:ni on turhan kankea taipumaan sopiviin asentoihin ja siihen kiinnitetty kinopää ei omasta mielestäni sovellu makroiluun oikeastaan lainkaan. Jossain vaiheessa tekisi mieli paneutua makroiluun sopiviin jalustoihin ja testata, josko niitä osaisi alkaa käyttämään (Ehdotuksia hyvistä vaihtoehdoista saa jakaa). Toinen syy käsivarakuvaukseen on se, että omien kokemusten perusteella kohteet ovat ottaneet jo aikapäiviä hatkat ennen kuin kamera on kuvausvalmiina, jos pitää alkaa jalustaa säätelemään kohdalleen ennen kuvaamisen aloittamista. Eri asia on tietysti "hyvässä valossa", eli riittävän aikaisin aamulla tai auringon laskiessa illalla, otetut kuvat, joissa kohde on jo/vielä yöpuulla paikallaan. Silloin on jalustasta suurin hyöty, koska niissä tilanteissa kuvaisi mielellään ilman salamaa luonnonvaloa hyväksikäyttäen, eikä kohde lähde karkuun kovinkaan helposti.

Aukkoa pienennettäessä etsimestä ei näe oikeastaan pahimmillaan juuri mitään. Silloin on otettava vain useampi kuva, ja toivottava että jossain niistä tarkennus osuisi oikeasti kohdalleen. Tarkennuksen kohdalleen saamisen vaikeus kasvaa vähintään kakkosen potensseissa suurennussuhteen kasvaessa, kun syvyysterävyys lyhenee rutkasti. Itse olen todennut toimivimmaksi tekniikaksi ottaa hyvä asento (yleensä aina mahdotonta ympäristön takia!!), hakea tarkennus hehtaarilleen, olla hengittämättä hetken aikaa ja hakea tarkennus tarkallleen oikeaan kohtaan liikkumalla hitaasti edestakaisin. Sitten kun tuntee oikean hetkeen koittaneeksi, yrittää mahdollisimman rauhassa painaa suljinnäppäintä, jottei kamera heilahtaisi samalla ja tarkennus pysyisi oikeassa kohtaa. Rinnakkaisruutuja joutuu usein ottamaan useampia.

Joskus voi helpottaa, kun ottaa kasvin/kukan varresta vasemmalla kädellä kiinni ja tukee samalla kädellä myös objektiivia. Tällöin kamera ja kohde liikkuvat yhtenä pakkana edestakaisin ja tarkennus saattaa olla helpommin asetettavissa kohdalleen. Tämä voi siis onnistua, jos kohde sen sallii, eikä toisessa kädessä tarvitse pitää salamaa (kuten alla olevassa kuvassa). Tulevaisuudessa tulee varmaan hankittua tai itse värkkäiltyä jonkinlainen jatkovarsi salamalle, jottei sitä tarvitse itse pitää toisella kädellään sopivassa kulmassa kohteeseen nähden.

50D + 17-40L + MT-24ex ja normaali kuvausasentoni.

Jos kuvaan pelkästään luonnonvaloa käyttäen, käytän täysmanuaalista M-ohjelmaa tai vaihtoehtoisesti aukon esivalinta eli Av-ohjelmaa. ISO luku pitää olosuhteiden pakosta nostaa usein melko suureksi, joskus jopa turhankin suureksi. Jos tiedän vaihtelevani suuresti suurennusta (zoomaan objektiivia), niin käytän Av:ta, koska efektiivinen valovoima muuttuu merkittävästi. Kamera osaa tällöin mitata tarvittavan suljinajan, koska kamera mittaa valotuksen todellisesta läpi tulevasta valon määrästä, vaikkei se tiedäkään mitään edessä olevasta objektiivista. Mitattua valotusta voi joutua joskus kompensoimaan ali- tai ylivalotuksen puolelle (kameran mielestä), mutta sama asetus pätee silti samalle kohteelle yleensä suurennuksesta riippumatta. Av-ohjelmaa puoltaa luonnonvaloa käytettäessä myös se, että valo muuttuu oikeastaan koko ajan. Tällöin kamera reagoi siihen monesti paremmin kuin minä, koska itse keskittyy moneen muuhunkin asiaan kuvaustilanteessa. M-tilaa käytän, jos tiedän että olosuhteet pysyvät mahdollisimman vakiona.

Salamavaloa käytettäessä käytän oikeastaan aika M-ohjelmaa kamerassa. Salaman kanssa tärkeintä on saada salaman tuottama valo, vallitseva valo, pääkohteen valaistus, taustan valaistus, sekä valon suunta ja laatu balanssiin. Se ei aina ole kovinkaan helppoa, mutta harjoittelu ja eri asioiden kokeilu auttaa asiaan. Makrokuvailussa käytän monesti salamassa E-TTL tilaa, jolloin kamera ohjaa salaman tehoa vallitsevien olosuhteiden perusteella. Tällöin voin vapaasti liikutella salamaa eri kohtiin ja eri etäisyydelle kohteesta, ja Canonin insinöörit ovat laskeneet kohtalaisen hyvin minkälaisella teholla salaman pitäisi kussakin tilanteessa välähtää. Myös salamavaloa käytettäessä nostan ISO-arvon usein jonkin verran korkeaksi, jotta saan tasaisemman valotuksen kohteen ja taustan välille. Tausta jää helposti muuten liian tummaksi, usein jopa täysin mustaksi. Joskus tämä on toivottu ominaisuus, mutta useimmiten haluan taustastakin sävyjä esille.

Jottei mene ihan pelkäksi höpinäksi, niin laitan muutaman esimerkkikuvan, jotka olen saanut aikaiseksi kääntörenkaan avulla. Polttoväleissä saattaa olla pientä heittoa, koska ne ovat muistikuvien varassa. EXIF-tiedoista niitä on turha kaivaa.

40D + Canon 17-40mm @ 17mm, f/7.1, ISO 1600, 1/400, luonnonvalo

50D + Canon 17-40mm @ 24mm + Canon MT-24ex, f/7.1, ISO 500, 1/160

50D + Canon 17-40mm @ 17mm + Canon MT-24ex, f/7.1, ISO 500, 1/160

50D + Canon 17-40mm @ 40mm + Canon MT-24ex, f/7.1, ISO 500, 1/160

50D + Canon 17-40mm @ 40mm, f/7.1, ISO 800, 1/160, luonnonvalo

50D + Canon 17-40mm @ 24mm , f/7.1, ISO800, 1/125, luonnonvalo

50D + Canon MP-E 65mm, f/3.5, ISO 400, 1/500, luonnonvalo. Edellisiin verrokiksi 1:1 kuva.

50D + Tokina 19-35mm @ 19mm + Canon MT-24ex, f/8, ISO 640, 1/200

50D + Tokina 19-35mm @ 19mm + Canon MT-24ex, f/5.6, ISO 640, 1/200

50D + Canon MP-E 65mm + Canon MT-24ex, f/10, ISO 640, 1/200. Kuva otettu 1:1 suurennuksella verrokiksi edellisiin

Tässä oli sitten tämä setti, seuraavaksi sitten jotain muuta. Hyviä kääntörengasmakroiluja itse kullekin ja rohkeasti vain kokeilemaan. Ei maksa paljoa, mutta matkaan kannattaa varata riittävästi kärsivällisyyttä.

Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa
Makroilu osa 3: Laitteet

Seuraava osa:
Tulossa

Surffia Yyterissä

2011-08-29T19:46:00.000+03:00

Kävin perjantaina kuvailemassa surffia Yyterissä. Tässä muutama pala näytille.

Makroilu osa 3: Laitteet

2011-08-28T19:27:00.006+03:00

Makroilun voi aloittaa, ja sitä voi harrastaa monella tapaa. Olen koonnut tähän erilaisia ja erihintaisia laitteita ja laiteyhdistelmiä, joiden avulla voidaan ottaa järjestelmäkameran kanssa makrokuvia. Käyn pintapuolisesti läpi eri yhdistelmät, sekä niiden ominaisuudet ja käyttötavat. Yritän laittaa muutaman esimerkkilaitteenkin aina oheen, jotta pääsee hieman paremmin kärryille kustakin vaihtoehdosta. Kuten sanottu, makroilua voi harrastaa niin halvalla tai sitten kalliillakin.

Monille tulee ensimmäinen kosketus makromaailmaan jonkinlaisen kohtalaisen lähelle tarkentuvan telezoomin kanssa. Näistä voidaan käyttää nimitystä "macrozoom" ja ne tarkentuvat yleensä noin 1:4 suurennussuhteeseenm, jotkut ehkä jopa lähemmäksikin. Yhtenä esimerkkinä voidaan antaa vaikka Sigman 70-300 (http://www.sigmaphoto.com/shop/70-300mm-f4-56-apo-dg-macro-sigma). Monikäyttöisyytensä vuoksi nämäkin ajavat asiansa monesti aivan mainiosti ja monille tämäkin suurennus on ihan riittävä. Mutta eihän nämä nyt ihan oikeita makrokuvauslaitteita vielä ole, vaikka valmistaja usein lasin kylkeen printtaakin "macro" merkinnän. Tällaisten makrozoomien hintahaitari alkaa käytettynä 100€/150€:sta ja yltää sitten laadun parantuessa melko korkeallekin.

Oikeat makrolasit ovat järjestään kiinteäpolttovälisiä, ja usein suurivalovoimaisia objektiiveja, jotka tarkentuvat 1:1 suurennussuhteeseen ilman lisätarvikkeita. Polttoväliltään ne voivat olla hyvinkin erilaisia, vaikka tarkentuvatkin samaan suurennukseen. Ne voivat olla joko manuaalitarkenteisia tai automaattitarkenteisia, ja mekaaniselta rakenteeltaan sisäisellä tarkennuksella tai tarkentuessa pidentyviä. Sisäisellä tarkennuksella (inner focusing) olevat lasit eivät pidenny lähelle tarkennettaessa. Tästä on joskus etua arkojen kohteiden kanssa. Esimerkeiksi voidaan ottaa vaikka Canonin 100mm macro ja Sigman 105mm macro. Canonin 100 millinen on sisäisellä tarkennuksella, joten se pysyy saman pituisena myös lähelle tarkennettuna, kun taas Sigman 105 millinen venyy huomattavasti lähelle tarkennettaessa. Esimerkkikuvia löytyy mm. täältä: http://www.the-digital-picture.com/Reviews/Sigma-105mm-F-2.8-EX-DG-Macro-Lens-Review.aspx. Makrolasit ovat kuvanlaadullisesti erinomaisia. Ne ovat tarkkoja, eivät aiheuta vääristymiä ja tuottaavat usein miellyttävän bokehin eli epäterävän alueen piirron. Ne ovat myös mielestäni helpoin tie käytettävyyden kannalta oikeaan makroiluun, koska sisältävät kaikki normaaliobjektiiveista tutut automaattitoiminnot kuten aukon säädön, (automaatti)tarkennuksen, jne. Kaiken lisäksi nykyaikaiset makrolasit soveltuvat muuhunkin kuvaamiseen, kuten esimerkiksi potretteihen. Ainoastaan automaattitarkennus on usein melko hidas normaalilaseihin verrattuna, joten kovin hektiseen action-kuvaukseen ei kannata makrolasia ostaa. Hinnat alkavat suurinpiirtein 250€:sta, ainakin käytettynä, ja kipuavat tuhannen euron paremmalle puolen kalliimmassa päässä.

Kun haluaa ottaa askeleen vielä pienempää maailmaa kohden, ja kuvaa Canonilla, voi harkita hankkivansa Canon MP-E 65mm supermakro-objektiivin. Sen käyttöalue alkaa siitä, mihin normaalimakrolla maksimissaan pääsee. Tämä tarkoittaa, että homma menee hieman extremen puolelle sekä itse kuvaamisen, että kohteiden koon puolesta. Lasi on aukon säätöä lukuunottamatta täysin manuaalinen, joten esimerkiksi minkäänlaista tarkennusta ei ole. Sillä päästää 1-5 kertaisiin suurennussuhteisiin, niin että jokaisella suurennussuhteella on oma kiinteä tarkennusetäisyytensä. Täältä (http://mikonjuttuja.blogspot.com/2011/08/makroilu-osa-2-makrokuvauksen.html) voi ihmetellä kyseisen objektiivin antamia mahdollisuuksia kuva-alojen suhteen. Palaan myöhemmin tämän objektiivin saloihin tarkemmin, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että kannattaa ainakin ensin kokeilla ennen kuin ostaa, jollei tiedä ennestään mitä tällä kuvaaminen tarkoittaa. Hinta pyörii 1000€:n kieppeillä, käytettynä voi saada halvemmalla.

Edellä on esiteltynä sellaiset laitteet, joiden avulla voidaan makroilla (tai lähes makroilla) ilman lisätarvikkeita. Seuraavaksi luettelen erilaisia lisälaitteita ja adaptereja, jotka tuovat valinnan varaa makrokuvaamiseen. Niitä ovat mm. loittorenkaat/palkeet, kääntöadapterit, macro coupler -adapterit, telejatkeet ja lähilinssit.

Ehkä helpoiten lähestyttäviä näistä ovat lähilinssit (close-up filters), jotka ovat eräänlaisia suodinkierteisiin kierrettäviä "suurennuslaseja". Niiden voimakkuus ilmoitetaan dioptereina, esim. +2 tai +4 diopteria. Lähilinssejä voidaan käyttää esimerkiksi makrozoomien tai oikeiden makrolasien nokalla isontamaan suurennussuhdetta. Suurennussuhde suurenee, koska lähilinssi lyhentää objektiivin minimitarkennusetäisyyttä. Lähilinssien positiivisia puolia on edullisuus (tosin laatuun kannattaa panostaa näissäkin), ja se ettei ne vaikuta objektiivin valovoimaan ja kameran etsinkuvan kirkkauteen. Kuvanlaatua lähilinssi huonontaa kuitenkin lähes järjestään joka tapauksessa. Hintataso lähtee muutamasta kympistä ylöspäin. Mutta kuten jo tuli mainittua, ihan halvimpaan ei välttämättä kannata tyytyä. (Tämä hämis on kuvattu aikanaan jollain halpis-lähilinssillä ja Canonin 70-300 IS lasilla: http://mikongalleria.kuvat.fi/kuvat/%D6t%F6k%E4t/H%E4m%E4h%E4kit/h%E4m%E4h%E4kki7.jpg Harmittavasti en ole vain laittanut linssisetin speksejä muistiin, joten tarkempaa infoa en tähän hätään löytänyt)

Telejatkeet (tele converters) toimivat makrojen kanssa samalla tapaa kuin telelinssienkin. Ne siis pidentävät objektiivin polttoväliä muuttamatta sen lähintä tarkennusetäisyyttä. Tällöin saadaan aikaan suurempi suurennussuhde. Niiden positiivisia puolia on käytännöllisyys muussakin kuvauksessa kuin makroillessa. Jos omistaa valmiiksi makrolasin ja telejatkeen, voi kokeilla niiden kompinaatiota makroiluun. Kaikki jatkeet eivät kuitenkaan sovi yhteen kaikkien makrolasien kanssa, joten kannattaa ottaa yhteensopivuudesta ensin selvää. Esimerkiksi Canonin jatkeet eivät käy Canonin makrojen kanssa (ainakaan kaikkien). Telejatke suurentaa suurennusta samalla kertoimella, kuin se pidentää polttoväliä. Eli esim. 1.4x jatkeella ja 1:1 normaalisti tarkentuvalla makrolla saadaan aikaan 1.4:1 suurennus. Negatiiviset puolet liittyvät sekä kuvanlaatuun, että valovoiman vähenemiseen. 1.4x jatke tiputtaa valovoimaa yhdellä aukolla, ja 2x kahden aukon verran. Automaattitarkennuskin huononee jatkeita käytettäessä.

Loittorenkaat (extension tubes) ovat onttoja putkia, jotka laitetaan kamerarungon ja objektiivin väliin. Niiden käyttäminen lyhentää minimitarkennusetäisyyttä nimensä mukaan loitontamalla objektiivia rungosta. Se ei vaikuta edessä olevan objektiivin polttoväliin, vaan ainoastaan lyhentää tarkennusetäisyyttä. Loittorenkaita saa yksittäisinä kappaleina tai erilaisina setteinä. Yksi yleinen setti on Kenkon loittosetti, joka sisältää 12mm, 20mm ja 36mm loitot. Niitä voidaan käyttää erikseen tai yhdessä. Loittorenkaat vaikuttavat sitä enemmän, mitä laajempaa lasia niiden kanssa käytetään. Loittorenkaita voidaan käyttää monien erilaisten objektiivien kanssa: laajakulma lasien, zoomien, makrojen, normaalilasien jne. Loittorenkaiden käyttö on periaattessa todella helppoa, ainakin sellaisten mitkä välittävät sähköt rungosta objektiiville. Tällöin objektiivin sähköinen aukonsäätö ym. toimivat. Edulliseen hintaan on saatavissa myös sellaisia loittoja, jotka eivät välitä sähköjä rungolle. Niiden kanssa toimiminen on kuitenkin hieman mutkikkaampaa. Loittoja käytettäessä ei yleensä voida enää tarkentaa lainkaa äärettömään, vaan objektiivin mahdollinen tarkennusalue (minimi - "ääretön") on pikemminkin senteissä tai kymmenissä senteissä säädettävissä. Palkeet (bellows) toimivat periaattessa samalla tapaa, mutta niiden "loitonnus" on helpommin vaihdettavissa kuvauksen aikana. Loittorengassetit maksavat muutamasta kympistä (sähköttömät) reiluun sataseen (sähkölliset).

Macro-coupler adapterien avulla yhdistetään kaksi objektiivia toisiinsa kiinni niin, että ensimmäinen lasi on oikein päin rungossa kiinni ja toinen tulee väärimpäin tämän eteen. Adapteri siis sisältää molemmilla puolin urospuoliset suodinkierteet, jotka saa ruuvattua objektiivin suodinkierteisiin kiinni. Esimerkiksi ebay:sta saa tällaisia adaptereita alle kymmenellä eurolla. Kun sellaisen ostaa, pitää ensin selvittää mitkä lasit haluaa kiinnittää toisiinsa ja mitkä ovat niiden suodinkierteiden halkaisijat. Itse en ole ikinä kokeillut tällaista settiä, mutta olen kyllä nähnyt hienoja kuvia otettavan tämän kaltaisella kokoonpanolla. Koska en ole koskaan kokeillut, en osaa kertoa omakohtaisia kokemuksia helppo/vaikeakäyttöisyydestä. Yhdistelmän suurennussuhde saadaan jakamalla rungossa kiinni olevan objektiivin polttoväli väärinpäin olevalla polttovälillä. Eli jos vaikka rungossa on 200mm lasi kiinni, ja siinä sitten 50mm lasi väärinpäin nokalla, saadaan suurennussuhteeksi 200mm/50mm = 4. Tällöin suurennussuhde on siis 4:1. Tämän tekniikan etuna on edullisuus ja suuri suurennussuhde, jos siis valmiiksi omistaa sopivat lasit. Negatiiviseksi puoleksi voidaan sanoa hankalan pitkä kokonaisuus (riippuen tietysti käytetyistä objektiiveista).

Viimeiseksi vielä muutama sana kääntörenkaan (reverse adapter) avulla makroilemisesta. Tällöin käytetään ainoastaan yhtä objektiivia käännettynä ympäri kääntörenkaan avulla. Kääntörenkaita saa myöskin ebay:sta parhaimmillaan muutaman euron hintaan. Kääntörenkaassa on toisella puolella runkoon sopiva kiinnitys ja toisella puoleella sopivan kokoinen suodinkierre. Perusperiaatteena voidaan pitää, että mitä laajempi lasi käännetään ympäri, sitä suurempi suurennus saadaan aikaan. Niimpä kääntörengasmakroilussa käytetään usein laajislaseja. Niillä voidaan saavuttaa esimerkiksi noin 4:1 suurennus, kuten esimerkiksi Tokinan 19-35mm laajiszoomilla 19mm polttovälillä (n. 1.8:1 35mm asennossa). Itse olen makroillut paljon kääntörenkaan kanssa, ja voin kertoa että helppoa se ei ole. Mutta parhaimmillaan päästää hyvinkin suuriin suurennuksiin edullisesti, mikä on tämän tekniikan suola. Jos kääntää nykyaikaisen sähköisellä aukonsäädöllä olevan objektiivin ympäri, ei sen jälkeen voi enää aukkoa säätää. Tämä aiheuttaa paljonkin ongelmia. Canonilla aukko pamahtaa suurimmaksi, kun objektiivi irroitetaan rungosta ja tällöin syvyysterävyys on todella ohut. On mahdollista kikkailla kuitenkin aukko sopivammaksi irroituksen yhteydessä, mutta se ei ilmeisesti tee varsinaisesti ainakaan hyvää kamerarungolle. Muistan kuulleni jostain että Nikonilla objektiivi jää pienimmälle aukolleen (?). Tämäkään ei välttämättä ole hyvä asia, koska etsinkuva menee tällöin täysin pimeäksi ja tarkentaminen on siis silloin todella vaikeaa. Vanhemmalla, manuaalisella aukonsäädöllä varustetulla, lasilla voi vapaasti muuttaa aukkoa kuvauksen aikana, joten ne ovat varsin käyttökelpoisia kääntörengasmakroiluun. Palaan tähän tekniikkaan vielä paremmin omassa osassaan ja näytän muutamia esimerkkipaloja tuloksista.

Tässä on lyhyesti esiteltynä erilaisia makroilulaitteita ja tekniikoita. Näiden lisäksi usein joutuu käyttämään erilaisia salamajärjestelyjä riittävän valon saamiseksi. Kameran omaan pikkusalaan voi tehdä jonkinlaisia viritelmiä valon ohjaamiseen ja pehmentämiseen. Parempaan ja laadukkaampaan valoon pääsee usein kuitenkin käyttämällä erillistä salamaa tai useampaa salamaa. Lisäksi eri merkeillä on makroiluun tarkoitettuja valmiita salamaratkaisuja, kuten rengassalamoita ja tuplasalamoita. Nämä mahdollistavat usein monipuolisen valaistuksen tai vastaavasti vain helpon tavan tuoda riittävästi valoa kuvaan. Tulen vielä kertomaan jatkossa esimerkein, miten itse valaisen erilaisia makrokuviani. Samoin kerron vielä omat tapani käyttää edellä mainittuja makrolaitekompinaatioita, ainakin niiden osalta, joita itselläni on tällä hetkellä käytössä.

Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

Seuraava osa:
Makroilu osa 4: Kääntörengasmakroilu

Ihana

2011-08-16T21:17:00.000+03:00

Käväistiin Marin kanssa joku ilta Kallossa ihmettelemässä lämmintä loppukesän iltaa. Juuri kun olimme lähdössä kotiin päin, huomasimme kaljaasi Ihanan lipuvan Reposaaresta kohti merta, arvatenkin kohti Luvian kotisatamaa. Nopsaan kerkesin ottaa muutaman kuvan vasten auringon laskua tästä komeasta paatista. Harmittavasti oli vain laajislasi mukana, joten suurempaa kuvaa ei ollut mahdollisuus saada. Ilta oli sen verran tyyni, että purjealus teki matkaa moottorin voimalla, eikä ainakaan sinä aikana purjeitaan nostanut, kun me sitä katselimme.

Kahlaajia lietteillä

2011-08-13T18:44:00.001+03:00

Kävin eilen illalla Yyterin lietteillä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ilta-aurinko paisteli mukavasti lietealueella. Valkoposkihanhet ottivat kulkijan vastaan heti pitkospuiden päässä. Ne ei juuri välittäneet ohikulkijasta, vaan pikkuhiljaa tepastelivat pois edestä. Jokunen sentään päätti ottaa litorat ja lähti lentoon muun porukan jäädessä nauttimaan ateriaansa.

Valkoposkihanhi

Heti hanhien jälkeen pisti silmään vaalea kahlaaja. Se ei kuitenkaan kauaa minua katsellut, vaan hyppäsi siivilleen. Muutaman huonon kuvan sain muistoksi tundrakurmitsasta.

Tundrakurmitsa

Tundrakurmitsan seuralaisetkin lähtivät

Seuraavaksi edessä illasti kahlaajaparvi, joka kuitenkin lähti hyvissä ajoin kauemmaksi. Kolme vesipääskyä jäi kuitenkin pyörimään vielä paikalle. Ne ovat tunnetusti hieman vähemmän arkoja lintuja ja sietävät jonkin verran ihmisen lähellä oloa. Monesti kuitenkin muut aremmat linnut ottavat ne mukaansa poistuessaan paikalta, mutta onneksi tällä kertaa jäivät paikalle. Niistä sai otettua muutaman ihan kivan kuvankin, kun tulivat omaehtoisesti ihan viereen. Yksi erehtyi tulemaan jopa niin lähelle, ettei lähin tarkennusetäisyyskään enää riittänyt. Tämä tarkoittaa siis kolmea metriä.

Vesipääsky

Kummitus vastavalossa

Nyt ollaan jo aika lähellä

Vielä yksi kuva vesipääskystä, kunnen sellaista ennen edes nähnyt ole

Nuoret lokit pitivät juhlia kauempana särkällä jonkin ison aterian ympärillä. Sen verran erikoisen näköinen saalis oli kyseessä, että oli pakko käydä vilkaisemassa lähempää. Ihan ei kyllä enää selvinnyt mikä otus oli ollut kyseessä. Se näytti lähinnä joltain suurelta rasvapötköltä. Olisiko ollut hylkeenpoikanen tms. tiedä häntä.

Lokki ravintolassa

Etovan näköinen rasvapötkylä

Pääsin yllättäen aika lähelle pientä kahlaajaparvea niiden ruokaillessa särkän reunoilla. Parvessa oli ainakin tyllejä, suosirrejä ja pikkusirrejä tai lapinsirrejä. Vähän nuo tunnistukset ontuu näissä.

Olisiko tässä nyt sitten suosirrejä ja pikkusirrejä

Lisää arvuutteluja, samat komponentit kuin edellä, kokoero on huomattava

Kuin myös

Taaemmasta en tiedä, mutta edessä taitaa olla suosirri

Suosirri

Takaisinpäin palatessa aurinko alkoi olla jo lähes taivaanrannassa ja ainoastaan viime säteet osuivat enään lietteille. Kuvailin vielä yksinäistä suokukkoa(?) hetken ja isosirriparvikin(?) osui vielä matkan varrelle. Saa korjata, jos on ihan metsässä nuo lajit.

Hanhia

Suokukko

Isosirri

Isosirrit lähtivät karkuun kuvaajan tieltä

Illan kajo

Preiviikinlahdelle näytti jäävän aika paljon lintuja yötä viettämään, kuten seuraavasta kuvasta näkyy. Lisäksi vielä kuva illan viime valoissa lentelevästä kahlaajaparvesta.

Vesilinnut valmistautuvat yöhön

Suosirrit lentelivät vielä sinne tänne

Kuikkaa mökkijärveltä

2011-08-07T21:57:00.000+03:00

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna oltiin mökillä viettämässä lämmintä kesäpäivää uiden, saunoen ja muuten vaan oleillen. Niinkuin monesti ennenkin, oli mielessä että jos vaikka saisi muutaman kuvan napattua järvellä oleskelevista kuikista. Monesti olen yrittänyt, mutta lähes yhtä monesti vetänyt vesiperän. Järvi on kuitenkin sen verran iso, että kuikat osaavat olla aina eri puolella järveä, kun itsellä on kamera lähellä.

Päivä oli todella lämmin ja järvessä tuli käytyä ahkeraan ja oikein urakalla.

Kesken saunomisen piti välillä ottaa kamera käteen, kun pari ryhmää kuikkia teki tuttavuutta toistensa kanssa. Kaksi viiden linnun ryhmää lipui eri puolilta järveä pikkuhiljaa toisiaan kohti. Toistensa tavattuaan ne pyörivät kaikki hetken aikaa toistensa ympärillä ja sen jälkeen ne lähtivät isona ryhmänä uiskentelemaan pitkin järveä.

Saunan jälkeen lähdimme ylämökkiin täyttämään vatsanpohjaa ruoalla. Ajattelin ruoan jälkeen käydä katsastamassa laiturilla, josko olisivat tulleet hieman lähemmäksi. Olivathan ne sentään hieman lähempänä, jotta edes jonkinlaisiin kuviin olisi mahdollisuus.

Kuikat pitivät välillä aikamoista metakkaa, pärskivät ja levittelivät siipiään. Yllättäen kaksi lintua sai jonkinnäköisen sätkyn ja lähti peräkanaa äänekkäästi lentoon. Muut jäivät pällistelemään ja uiskentelemaan edelleen keskelle järveä. Lähempänä olisivat vain saaneet olla, jotta olisi 300 millinen riittänyt kunnolla kuvauksiin. Ehkä pitää harkita jatkeiden ostamista tulevaisuudessa.

Päätettiin kokeilla, päästäisivätkö kuikat venettä yhtään lähemmäksi itseään. Kuten arvata saattaa, aika varuillansa ne olivat ja lähtivät uiskentelemaan poispäin veneestä. Koko poppoo sukelsi kerralla ja sillä aikaa soudimme edelleen kuikkien oletettu olinpaikkaa kohti. Yllättäen kuikat nousivat pintaan melko lähellä venettämme. Ne selkeästi yllättyivät meidän läheisyydestä ja ottivat aika nopeasti uuden sukelluksen. Ehdin kuitenkin ottaa muutaman kuvan, joista näkee selkeästi kuikkien varuillaan olon.

Vastavaloon en ehtinyt ottaa, kuin tämän ja pari seuraavaa ruutua

Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

2011-08-05T19:59:00.002+03:00

Makrokuvauksesta puhutaan, kun kuvataan pieniä kohteita niin, että ne näkyvät "riittävän isona" lopullisessa kuvassa. Niin kuin kaikilla asioilla, myös makrokuvauksella saattaa olla jokin täsmällinen määritelmä, mutten jaksa sitä tähän kaivaa mistään. Itse puhun makrokuvauksesta, kun suurennossuhde (magnification, M) alkaa olemaan 1:2 tai suurempi.

Suurennussuhde kertoo miten isona kuvattu kohde kuvantuu kameran kennolle/filmille suhteessa sen oikeaan kokoon. 1:1 suurennossuhteella (M=1) kohde kuvantuu kennolle saman kokoisena kuin se on luonnossakin eli 10 millimetrin pituinen kohde kuvautuu kennolle 10mm:n pituiseksi. Canonin kroppikennoisella kameralla (APS-C kenno: 22.2 x 14.8mm) kuvattaessa 1:1 suurennossuhteella, koko kuva-alan vaakasuunnassa täyttää siis kohde, joka on noin 22mm pitkä. Vastaavasti kuvasuhteella 1:2 koko kuva-alan vaakasuunnassa täyttää 44mm pitkä kohde ja 2:1 kuvasuhteella koko kuvan täyttää 11mm suuri kohde. Täysikennoisella (Full frame) kameralla kennon koko on perinteistä filmiä vastaava 36 x 24mm, joten sillä otettuna 1:1 kuvaan mahtuu vaakasuunnassa 36mm pitkä kohde. Tästä huomataan että samaa lasia käytettäessä kroppikennoisella kameralla saadaan periaatteessa suurempi suurennos aikaan, jos kuvia katsotaan saman kokoisina ruudulla tai paperilla. Toki täysikennoisen kuvasta voidaan kropata vastaava kuva, kuin pienempikennoisella on otettu. Tällöin kuvat vastaavat toisiaan, mutta täysikennoisen kameran pikseleistä on jäljellä enää noin 40%. Kuten kaikessa muussakin kuvaamisessa, myös makrokuvauksessa on siis kennon koolla suuri merkitys kuvaan. Esimerkkikuvat on otettu Canonin 100/2.8 L makrolla ja 5D sekä 50D kameroilla. 5D on FF-kamera ja 50D on kroppikennoinen. FF-kameralla otettuihin kuviin on lisäksi piirretty kroppikerrointa vastaavat punaiset suorakulmiot. Kroppaamalla kuvat niiden perusteella saadaan vastaavat kuvat kuin pienempikennoisella on saatu. Kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla, kuten kaikki muutkin blogini kuvat.

Molemmilla kameroilla otetuissa kuvissa on siis suurennoskerroin yhtä suuri, mutta kohde lopullisessa kuvassa eri suuruinen. Tämä johtuu puhtaasti kennon fyysisen koon eroista. Monesti puhutaan kroppikertoimesta, jolla muunnetaan kroppikameralla polttovälit vastaamaan kinokameran millejä. Canonilla tämä kroppikerroin on 1.6 (eli 36mm/22.2mm). Monesti telekuvauksessa voidaan ajatella, että saadaan kohde samankokoisena kuvaan, kun valitaan kroppikennoiselle lyhyempi polttoväli ja täysikennoiselle pidempi polttoväli (esim 5D + 300mm ja 50D + 200mm, jolloin 1.6*200mm = 320mm). Makroilussa tämä nyrkkisääntö ei enää niin päde, koska toimitaan jo objektiivin lyhimmällä tarkennusetäisyydellä. Se on makro-objektiiville perinteisesti se etäisyys, jolla saavutetaan suurennoskerroin 1. Tämä suure on siis riippumaton rungon ominaisuuksista (eli kennon koosta). 50mm makrolla saadaan kohde näkymään kennolla (eli kuvassa) yhtä suurena, kuin 150mm makrollakin, vaikka polttovälit ovat täysin erilaiset. Eli makroilussa polttoväli (focal length) ei vaikuta suurennokseen. Se vaikuttaa kuitenkin niin kuvakulmaan , kuin lyhimpään tarkennusetäisyyteenkin, jotka sinänsä ovat ihan relevantteja suureita makroilussa.

Kuvakulma (angle of view, AOV) tarkoittaa sitä sektoria objektiivin edessä, joka kuvautuu kameran kennolle. Mitä pienempi polttoväli, sitä suurempi kuvakulma ja päinvastoin. Asia selvenee miettimällä laajislinssiä ja telelinssiä, niiden polttovälejä ja kuvakulmia. Makrokuvauksessa suurennossuhteen pysyessä samana, eli kun kohde on samankokoinen kuvassa, kuvakulma vaikuttaa enimmäkseen taustaan. Pitkällä telemakrolla saa kohteen irroitettua selvemmin taustasta, kuin lyhyellä makrolla. Samoin bokeh on rauhallisempi ja tasaisempi pidemmällä lasilla kuvatessa. Netistä löytyy esimerkkejä tästä asiasta enemmän kiinnostuneille (esimerkiksi tämä sivu on erinomaista iltalukemista asiaan liittyen, ja moneen muuhunkin: http://toothwalker.org/optics/dof.html).

Toinen asia, johon polttoväli vaikuttaa makrokuvauksessa, on lyhin tarkennusetäisyys (minimum focusing distance, MFD). Se tarkoittaa etäisyyttä kameran kennosta kohteeseen silloin, kun objektiivi on tarkennettu mahdollisimman lähelle. Pidempipolttovälisellä lasilla on pidempi MFD, kuin lyhyempipolttovälisellä, kun molemmat on tarkennettu samaan suurennossuhteeseen. Tämä tarkoittaa, että pidemmällä lasilla ei tarvitse mennä yhtä lähelle kohdetta, kuin lyhyemmällä lasilla. MFD ei kerro kuitenkaan mitään objektiivin fyysisestä pituudesta, jolla on myös käytännön merkitystä työskentelyyn erityisesti elävien kohteiden kanssa. Toiset makro-objektiivit saattavat pidentyä paljon lähelle tarkennettaessa. Tästä syystä makro-objektiiveille ilmoitetaan lyhimmän tarkennusetäisyyden lisäksi usein myös minimi työskentelyetäisyys (minimum working distance, MWD), joka on mitattu objektiivin etulasista kohteeseen lyhimmällä tarkennusetäisyydellä. MWD on siis se todellinen etäisyys, jolla on kohteen näkökulmasta merkitystä. Aremmat kohteet hermostuvat nopeasti liian lähelle kameran tuuppaamista, ja näin ollen pidempi polttovälisellä lasilla saattaa olla helpompi lähestyä niitä. Vastavalosuojan käyttö pienentää tätä etäisyyttä kohteeseen, joten joskus kannattaa olla käyttämättä sitä suurien suurennosten kanssa. Seuraava kuva selventää edellä mainittuja termejä eri polttoväleillä. Piirros ei ole mitenkään oikeassa suhteessa, vaan esittää ainoastaa asian periaatteen. Lyhemmällä polttovälillä on lyhempi MWD ja suurempi AOV. MWD riippuu taas objektiivin fyysisistä mitoista. Molemmilla yhdistelmillä kohde näkyy yhtä suurena lopullisessa kuvassa.

Kuten kaikessa muussakin kuvaamisessa, myös makrokuvauksessa oikein valottunut kuva on olosuhteisiin sopiva kompinaatio aukkoarvosta (aperture), suljinajasta (shutter speed), sekä ISO herkkyydestä (ISO speed/sensitivity). Jos kyseiset termit eivät ole ennestään tuttuja, kehoitan ehdottomasti tutustumaan asiaan. Näiden kolmen asian ymmärtäminen auttaa kaikessa kuvaamisessa. Makrokuvauksessa joutuu usein hakemaan kameran ja optiikan rajoja erityisesti riittävän valon saannin kannalta. Yleensä makro-objektiivit ovat suurivaloimaisia ja kiinteällä polttovälillä olevia laseja, jotka on optimoitu lähikuvaukseen. Vaikka makrolasien valovoima on suuri, usein makroillessa joutuu tasapainottelemaan valontarpeen suhteen johtuen siitä, että tehollinen valovoima/aukko pienenee suurennussuhteen kasvaessa yhtälöllä

fe = (1+M) * f
jossa fe on tehollinen aukko, M on suurennussuhde ja f on aukkoasetus.

Nopeasti huomataan, että jo 1:1 kuvia otettaessa tehollinen aukko on 5.6, vaikka aukko on asetettu 2.8:aan. Näin ollen ykkösen suurennuskertoimella valon määrä tippuu neljäsosaan verrattuna kuvaan, joka on otettu 2.8 aukolla äärettömään tarkennettuna (aukkosarja: 1.4, 2, 2.8, 4, 5.6, 8, 11, 16, ..., ja valon määrä tuplaantuu/puoliintuu yhden aukon muutoksessa). Tehollisen aukon muuttumisen huomaa helposti suljinajan pidentymisenä lähelle tarkennettaessa. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia tärähdysten ja liike-epäterävyyksien kanssa, varsinkin käsivaralta kuvatessa. Asiaa voidaan kompensoida jonkun verran ISO herkkyydellä kamerarungon sietokyvystä riippuen, mutta turhan monesti valon riittävyydestä ja siitä aiheutuneen ISO herkkyyden nostosta (ja kohinan lisääntymisestä) tulee todellinen ongelma. Erityisesti todella suurilla suurennussuhteilla valon tarve on hyvin suuri. Monesti makroillessa tulee käytettyä erilaisia salamaviritelmiä kattamaan tuota valontarvetta. Näitä asioita voi ihmetellä seuraavasta kuvasta, johon on taulukoitu edellä olevalla kaavalla laskettuja efektiivisiä aukkoja kullakin aukkoasetusarvolla ja suurennussuhteella.

Edelliseen valontarve-dilemmaan kun lisätään makrokuvauksen erittäin lyhyt syväterävyysalue (Depth of Field, DoF), saadaan asiaan yksi vaikeusaste lisää. Syvyysterävyyteen vaikuttaa käytetty aukko sekä tarkennusetäisyys, ja se voidaan laskea makroalueella kaavalla (sama yhtälö ei päde normaalikuvausetäisyyksillä laskemiseen)

Tf = 2 * f * c * (1+M) / M^2
jossa f on aukko, c on hajontaympyrä ja M on suurennussuhde (hajontaympyräksi oletetaan usein FF-rungolla 1/30mm ja toisinaan APS-C rungolla 1/18mm).

Syvyysterävyys on termi, jota käytetään kuvaamaan "hyväksyttävän terävää aluetta" tarkennusetäisyyden etu- ja takapuolella. Syvyysterävyyden eturajan etupuolella oleva alue on pehmeää tai sumeaa, kuten myöskin takarajan taakse jäävät alueet. Lyhyellä syvyysterävyydellä voidaan korostaa kuvan pääkohdetta jättämällä turhat taustan/etualan yksityiskohdat sumeaksi. Tästä sumeasta epäterävyysalueesta puhutaan usein termillä bokeh. Makrokuvauksessa syvyysterävyysalue on helposti jopa liian kapea, jolloin kuvaan ei jää kuin pieni suikale terävyysalueelle osuvaa kohdetta. Lopputulos näyttää lähinnä väärin tarkennetulta tai tärähtäneeltä kuvalta, tai yleensä terävänä näkyvä alue on ainakin väärässä kohtaa kohdetta. Edellä mainittua yhtälöä tarkastellessa huomataan, että DoF kapenee hurjasti, kun suurennusta kasvatetaan. Tätä syvyysterävyyden pienenemistä voidaan kompensoida jonkin verran aukkoa pienentämällä, mutta se aiheuttaa taas ongelmia valon riittävyyden kanssa. Kun otetaan huomioon vielä tehollisen aukon pieneneminen sitä enemmän, mitä suurempi suurennos on, on riittävä valon saaminen toisinaan oikeasti hankalaa. Joka tapauksessa syvyysterävyys on melko lyhyt suurilla suurennoksilla, vaikka kuinka pienentäisi aukkoa. Seuraavaan kuvaan on taulukoitu Canonin MP-E 65mm supermakro-objektiivin syvyysterävyysalueita erikseen FF-rungolla ja APS-C kennoisella kameralla käytettynä (oletuksena edellä mainitut hajontaympyrän arvot). Samassa taulukossa näkyy kuva-alat, jotka kattavat koko kuvan (kaikki pikselit) kullakin suurennuksella. Huomaa, että syvyysterävyysalueet ja kuva-alat on ilmoitettu millimetreinä. Taulukkoja tarkastellessa huomataan esimerkiksi, että FF-rungolla 5:1 suurennussuhteella saadaan maksimissaan vain 0,26mm syvyysterävyys, kun käytetään aukkoa 16. Tällöin efektiivinen aukko on kuitenkin 96 (edellinen taulukko), joten valoa tarvitaan todella paljon riittävän lyhyen suljinajan käyttämiseen. Samalla suurennussuhteella, mutta aukolla 2.8 kuvatessa syvyysterävyys on ainoastaan 0,04 millimetriä!! Tällöinkin efektiivinen aukko vain noin 16. Suurilla suurennuksilla tarkennuksen kanssa saa olla todella skarppina, että kuvaan tulee oikea osa tarkaksi. Käsivaralta kuvatessa se tarkoittaa sitä, että pitää kameraa pystyä liikuttamaan pahimmillaan noin 0,05 millin tarkkuudella oikealle etäisyydelle kohteesta.

Kuten sanottu, makrokuvauksessa joutuu usein venyttämään laitteen ominaisuuksia lähes rajoille saakka, jotta saa aikaan hyvin valoittuneen kuvan, riittävän syvyysterävyyden ja riittävän lyhyen suljinajan ja vieläpä niin, ettei kuvan yksityiskohdat katoa liialliseen kohinaan. Kaikenkaikkiaan makrokuvaaminen voi olla parhaimmillaan hyvinkin addiktoivaa ja kuvattavaa riittää ihan vaikka omalta takapihalta. Nyt digiaikana kannattaa käyttää muistikorttien kapasiteettia hyväksi ja harjoitella ja testailla erilaisia asioita, jotta tulee tutuksi oman laitteistonsa, sekä makrokuvaukseen liittyvän fysiikan ja reunaehtojen kanssa. Kohteita on oikeastaan ihan rajattomasti ja jänniä pintoja ja muotoja löytyy myös eläinmaailman ulkopuoleltakin, kuten kasveista, kivistä ja muista materiaaleista. Makrokuvista voi yrittää tehdä mahdollisimman luonnollisia ja dokumentaarisia, tai abstrakteja taiteellisia pläjäyksiä. Ainoastaan mielikuvitus on rajana ja makrokokoluokasta löytyy täysin uusi maailma, jota ei normaalilla ihmissilmällä pysty edes näkemään. Seuraavaksi esittelen laitteita, joilla voi aloitella ja harjoitella makrokuvausta ja myös jatkaa harjoittelua vähän pidemmällekin.

Kukkahämähäkki (Canon 50D + MP-E 65mm, f/11, 1/160s, ISO 640, MT-24ex Macro TwinLite)

Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

Seuraava osa:

Makroilu osa 3: Laitteet

Makroilu osa 1: Intro

2011-08-05T19:58:00.002+03:00

Kiinnostukseni makrokuvaukseen inspiroi minua jakamaan mielipiteitäni, toimintatapojani ja kokemuksiani makroilun maailmasta muillekin. Tulen jatkossa kirjoittelemaan erilaisia lyhyitä juttuja liittyen makrokuvaukseen: kuvaustekniikoihin, laitteisiin ja niiden kompinaatioihin, kuvaustilanteisiin, sekä jälkikäsittelyyn. Tähän alkuun on varmaan parempi huomauttaa vielä, että kaikki näkemykset ovat minun omia subjektiivisia kokemuksia, eivät mitään absoluuttisia totuuksia. Lisäksi kuvaan itse Canonin digijärkkäreillä, joten kokemukset rajoittuvat myöskin ko. merkin kanssa toimiseen. Kaikki asiat eivät välttämättä toimi samoin muilla merkeillä, vaikka pääpiirteittäin kylläkin.

Näillä näkymin paneudun ainakin seuraaviin asioihin:
- Makrokuvauksen perusperiaatteet
- Makrokuvauslaitteet yleisesti
- Jälkikäsittely makrokuvauksessa
- Makrokuvan valaistus
- Työskentely tavallisella makro-objektiivilla
- Työskentely tavallisella makro-objektiivilla ja loittorenkailla
- Työskentely tavallisella objektiivilla ja loittorenkailla
- Työskentely käännetyllä objektiivilla
- Työskentely MP-E supermakrolla
- Kuvien pinoaminen eli focus stacking

Toivottavasti tästä on joillekin iloa, jotten ihan turhan päin näitä kirjoittele. Kommentteja ja palautetta saa, sekä uusia vinkkejä jos ja kun sellaisia takataskusta löytyy. Varsinkin jos jutuissa esiintyy selkeitä asiavirheitä, ilmoitathan sellaisen olemassa olosta niin korjataan asian laita. Myös omia työkulun/toimintatavan eroavaisuuksia näihin minun vastaaviin saa jakaa, jos kokee haluavansa niin tehdä. Aina on hauska oppia jotain uutta.

Seuraava osa:
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

Sekalaista kuvaa

2011-08-03T08:08:00.000+03:00

Kesäloma oli ja meni turhan nopeasti, kuten tapana on. Joku päivä käytiin Toukarilla katselemassa, josko löytyisi jotain kuvattavaa ja kyllähän siellä kaikenlaista tavaraa ilmassa pyöri. Mitään erikoisempaa kuvaa ei syntynyt, mutta laitetaan nyt jotain näytille.

Kukkahämähäkki

Pieniä korentoja oli paljon liikkeellä. Kaikki seuraavat taitavat olla sirokeijukorentoja. Kolme koirasta ja yksi naaras.

Loman aikana tuli käytyä myös Hämeessä mökkivieraana ja sieltä pari kuvaa poimittuna.

Ahven rantavedessä laiturilta kuvattuna

Hopeasepät kisailivat pitkin veden pintaa

Selkälokki

Jonkin sortin säynäviä

Kuoriutuva korento

2011-07-24T18:22:00.000+03:00

Juuri kuoriutunut ukonkorento mökkirannassa odotteli siipiensä kovettumista ennen ensilentoaan mökkirannassa. Illan viimeiset auringonsäteet valaisivat komeasti korennon siipiä. Aamulla se oli jo lähtenyt maailmalle ja jäljelle jäänyt vain tyhjä toukkanahka.

Isonevalla

2011-07-18T19:04:00.001+03:00

Kävin tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä Pomarkun Isonevalla katsastamassa suon elämää. Suolle oli saatu uudet pitkospuut sitten viime näkemän, mutta yllätys oli ettei siellä päässyt enää vasemman kautta kiertämään lintutornille, vaan ainoastaan oikealta menevä reitti oli avoinna. No, itse en käynyt edes lintutornilla saakka, vaan jäin kuvailemaan matkan varrella pitkospuiden ympärillä olevaa elämää. Ensimmäinen ruutu tuli otettua kyykäärmeestä, joka lämmitteli päivää vanhoissa pitkospuun jämissä.

Ei päätä eikä häntää.. tai siis ainoastaan ja vain ne

Jos mä oon ihan vaan suorana, niin ei se varmaan huomaa

Aika sopiva maastokuvio

Turvapaikka

Kyy oli selkeästi vilkkaalla tuulella, eikä pitänyt juurikaan ympärillä liikkuvasta kuvaaja, vaan luikerteli aina takaisin piiloonsa, joten jätin sen rauhassa keräilemään lämpöä pilvipoutaisessa säässä. Isoneva on hyvä paikka kuvailla kihokkeja, niin kuin monet muutkin suomalaiset suot. Paikalta löytyy sekä pyöreälehti- että pitkälehtikihokkia.

Pitkälehtikihokki saaliinaan muurahainen

Suolla pörräsi suuri määrä sinisiipiä, joilla oli selkeästi jonkin sortin senssit meneillään. Poijat hyökkäilivät toisiaan kohtaan ja pullistelivat kukin omasta mielestä mättään parhaalla paikalla. Muutama naaraskin näkyi paikalla ja vientiäkin riitti.

Lakat olivat jo komeassa marjassa ja pikkuhiljaa kypsymässä mehukkaiksi herkuiksi. Tässä muutama hillayritys.

Harmaasieppo

2011-07-12T19:17:00.000+03:00

Ruokintapuuhissa lauantaina ukkossateen jälkeen.

Jälleen uusi makropläjäys

2011-07-07T10:02:00.000+03:00

Kesä on makroilun kulta-aikaa, joten näitä riittää taas. Tällä kertaa kohteina jokin kärpänen, rantahämähäkki, sekä takapihaa valloittanut metallinhohtoinen muukalainen ulkoavaruudesta.

Pohtiolammen sääksikojulla

2011-07-04T23:08:00.000+03:00

Suomen sääksisäätiön ylläpitämässä sääksikeskuksessa Kangasalalla pääsee näkemään sääksen eli kalasääsken kalastamista. Sääksisäätiö ylläpitää sääksille kalastuslammikoita, joiden laitamilla kuka tahansa pääsee näkemään tämän aran ja kohtalaisen harvalukuisen linnut kalastusta. Paikalla on yleisölle avoin katselutorni, josta on hyvät näkymät kala-altaisiin. Keskuksesta voi varata itselleen kala-altaiden välittömässä läheisyydessä olevat kuvauskojut vuorokaudeksi. Mika oli hoitanut varauksen syksyllä ja lähdimme tutulla porukalla katsastamaan paikanpäälle tilannetta. Ennakkotiedot eivät luvanneet kovin hyviä kuvausmahdollisuuksia kiitos tyynen ilman ja lämpötilan, joka pysyi visusti hellerajan paremmalla puolella. Aurinko oli porottanut koko päivän suoraan mustiin kuvauskojuihin kun alkuillasta saavuimme paikalle. Lämpöä oli, sanotaanko kuin huonossa ruotsalaisessa saunassa ja alkuun kojussa oli suorastaan tuskaisen paksu ilma. Mustat seinät hohkasivat kiukaan lailla lämpöä koppiin. Onneksi pikkuhiljaa lämpötila laski iltaa kohden, joten emme sentään lämpöhalvaukseen kuolleet. Kuten arvata saattaa, sääksiä oli vain harvakseltaa kalastamassa, muutamia illalla ja pari aamulla.

Ensimmäinen elävä olento kojun lähistöllä, räkättirastas

Kalasääski eli sääksi

Heinäsorsa

Räkättirastas

Immenkorento

Näkymä meidän kojusta itään

Sama sisäpuolelta

Onneksi sentään muutama kuvan tapainen jäi muistoksi sääksien todella harvoista syöksyistä. Paikalla käy normaalisti monia yksilöitä, mutta harmittavasti juuri nyt tuntui olevan kovasti hiljaista.

Juhannuskuikkia

2011-06-26T20:40:00.000+03:00

Juhannus hurahti mökillä oleillen ja siinä sivussa tuli otettua muutamia kuvia mökkijärvellä majaa pitävistä kuikista. Kuikkia näkyi tällä kertaa 7 kappaletta. Ne osaavat kyllä kiertää kameramiehen yleensä riittävän kaukaa, ettei ole pelkoa hyvistä lähikuvista. Mahtaako nämä olla jotain ylivuotisia poikasia tai muuten vain nuoria yksilöitä, jotka eivät vielä pesi. Päivän pitkät ne kiertelevät pitkin järveä ryhmässä ja sukeltelevat ruokaa hakemassa. Tuskin nämä nyt vielä tämän kesän poikasia ovat?

Juhannusviiri salossa

Kuikka

Nokimittari

Aiemmin juhannusviikolla käytiin Mikan kanssa kuvailemassa siellä täällä, alunperin ritariperhosjahdissa. Niitä ei enää näkynyt ja parhaat kuvat irtosivat Kirrinsannan tytönkorennoista. Erityisesti Mika sai ihan älyttömän hienon otoksen (löytyy Mikan sivuilta). Tässä omia yritelmiä.

Lajeja en nyt osaa näille ihan suoraan kertoa, pahoitteluni. Samalla reissulla eteen sattui pulu. Oli siitäkin kuva otettava.

Kesykyyhky

Tuttavallinen vihervarpunen

Metsäpapurikko tai tummapapurikko

Sain maistaa muutaman kuvan verran Nikonin FF-runkoa sekä vakaajamakroa. Kyllä on hieno yhdistelmä. Se etsimen koko ja kirkkaus on maukasta verrattuna omaan croppirunkoon. Seuraavassa pari kuvaa ko. laitteella.

Makro-harjoittelua

2011-06-20T23:46:00.000+03:00

Tuli viikonloppuna sentään vähän muutakin kuvattua, kuin pelkkiä ritareita. Tässä muutama pala.

Iltavalot järvellä

Kimalaiskuoriainen

Hyppyhämähäkki

Muurahainen

Vesimittari

Lisää ritaria

2011-06-19T21:07:00.000+03:00

Tää on nyt tätä, kun niin harvoin pääsee noin komeaa otusta kuvaamaan. Perjantaina paisteli aurinko ja aamupäivällä havaitsin kaksi eri yksilöä muutaman kymmenen metrin säteellä. Toinen oli mieltynyt syreenin kukintoihin ja toinen näihin keltaisiin luonnonkukkiin, joiden nimeä en nyt juuri tiedä. Perhoset viihtyivät puoleen päivään saakka paikalla, ja yritin siinä sitten tehdä parhaani kameran kera. Tässä jokusia yrityksiä. Kuvat on otettu 300mm telellä, 150mm makrolla ja 17-40mm laajiszoomilla. Toinen yksilö on menettänyt jossain vaiheessa elämäänsä toisen kannuksensa, toisella molemmat kannukset ovat vielä matkassa mukana. Lentokuvaustakin yritin, mutta melkolailla laihoin tuloksin.

Puolen päivän jälkeen en enää nähnyt kumpaakaan, mihin lie hävisivät. Myöhemmin iltapäivällä meni aurinkokin jo pilveen, joten en käynyt katsomassa enää. Tuskin olisivat siinä enää pyörineet.

Ritari helteissä

2011-06-12T22:33:00.000+03:00

Ensi alkuun laitan kuvan pilvestä, jonka otin kesken auringonottoni takapihalta. Auringon eteen tuli kuin varkain vaalea pilven hattara, jonka läpi ja ohi auringon valo siivilöityi upeasti.

Harvinainen hetki tällä viikolla, pilvi auringon edessä

Tänä kesänä on paljon ritariperhosia liikkeellä. Ritarihan Suomen suurin päiväperhonen ja varmasti huomiota herättävä ilmestys, jos sellainen eteen sattuu. Olen saanut kuvattua ritaria vuosia sitten, mutta viime vuosina perhonen on osannut kiertää kaukaa kamerani. Muutaman olen aina nähnyt, mutta vauhtia on ollut liikaa. Vanhoja kuvia voi selailla täältä: http://mikongalleria.kuvat.fi/kuvat/Perhoset/Ritariperhoset/. Tänään tapasin yhden verrattain yhteistyöhaluisen yksilön. Se lenteli useamman kerran kuvaushollilla, muttei kyllä rauhoittunut laisinkaan. Silloinkin kun se pysähtyi kukille, teki se koko ajan siivillään liikkettä levottamana. Siipien ollessa alati liikkeessä, ei auttanut muu kuin pitää nappi pohjassa ja toivoa, että jokin ruutu olisi osunut jotenkin kohdalleen. Lisäksi perhonen vaihtoi jatkuvasti paikkaa, joten kuumana päivä meinasi tulla välillä oikein hiki.

Ritariperhonen

Myös sudenkorennot ovat heränneet tähän kesään ja lentelevät ahkerasti pikkuötököitä etsien. Mitään maata järisyttävää ei kennolle siltä saralta jäänyt, mutta laitetaan nyt pari kuvaa tänne nähtäväksi. Lajeista en uskalla lähteä sanomaan juuta enkä jaata.

Ateriointia

Lisää kuvateksti

Jokin miellyttää tässä omaa silmää, vaikkei korennossa juuri terävää aluetta olekaan. Ehkä juurikin se.

Joka puutarhurin lempikasvi voikukka on kukintonsa päättänyt ja seuraavaksi se lähettää laskuvarjonsa etsimään uusia alueita vallattavaksi. Väittäisin jopa, että kyseinen kasvi on nyt juuri valokuvauksellisimmillaan.

Makrokausi auki

2011-06-05T20:43:00.000+03:00

Helatorstain ja viikonlopun aikana sain viimein makroilukauden oikein toden teolla auki. Kaikenmaailman ötökkää alkaa olla jo ilmassa ja tottakai niiden saalistajia myös. Seuraavissa kahdessa kuvassa esiintyy jokin siivekäs, mutta yhtään en tiedä mikä. Se oli itsepintaisesti kiinnittynyt kukkaan erikoisella tavalla. En oikeastaan edes tiedä millä raajalla, mutta näyttäisi pitävän kiinni lähinnä suullaan.

Tuntemattomaksi jäänyt siivekäs

Samainen kaveri ylhäältäpäin

Kukkahämähäkit ovat myöskin heränneet tähän kesään, ja niitä tulikin nähtyä useampi yksilö eri kukilla. Ne ovat siitä hauskoja otuksia, että mukautuvat kotikukkansa väriin. Ainakin, jos se on keltainen. Lisäksi usein näkee valkoisia kukkahämähäkkejä. Ne odottelevat kärsivällisesti pahaa aavistamatonta pörriäistä tai perhosta kukkasellaan, ja iskevät hanakkaasti kiinni sellaisen laskeuduttua, eivätkä kaihda isompaakaan saalista.

Tämä yksilö osasi saalistaa, tällä kertaa kukkakärpänen jäänyt kynsiin

Keltaisilta kukilta löytää usein kukkahämähäkkejä

Tämä vajaakasvuinen rantahämähäkkikin odotteli kukalla saalista

Violetilla kukalla odotteli valkoinen kukkahämis. Tämä on yleisin saalistusasento.

Rapuhämähäkki(?) viihtyy myös voikukalla

Kimalaiset ovat tärkeitä kasvien pölytyksen kannalta. Tässä näkyy syy.

Mustakurkku-uikku

2011-05-23T22:00:00.000+03:00

Tämänkertaisessa postauksessa esiintyy pesimälammellaan kelluskeleva mustakurkku-uikkupari. Erikoisen ja komean näköinen lintu kyseessä.

Utön kuvia

2011-05-16T22:39:00.000+03:00

Tässä vielä Utön reissun kuvia elukoiden muodossa. Kuten sanottu, homma meni lähinnä ohi lentävien lintujen kuvailemiseksi.

Punarinta majapaikan ikkunan lävitse

Leppälintu laiturilla

Tylli rantakivillä

Haahkanaaraalla riittää vientiä

Lapasorsan päivän ruokalista

Tukkakoskelo

Pilkkasiipi

Punajalkaviklolla on hiki

Haahkat lentelivät etelärannan ohitse

Tuo pieni piste kuvassa on kivitasku

Niskannyrjäyttäjät

Puoli tuntia ennen laivan lähtöä nähtiin rantakalliolla kiemurteleva rantakäärme. Sillä oli suussaan ihan tolkuttoman suuri rupikonna. Vaikka konna oli iso, oli käärmeellä selvä aikomus nielaista ateriansa. Se heitteli saalista eri puolille, välillä vetäen sitä taaksepäin, ja välillä taas työntäen maata pitkin eteenpäin. Harmittavaa, ettei ehditty jäämään katselemaan näytöstä loppuun asti, koska laiva oli jo lähdössä. Jäi tilanteesta sentään jonkinlaiset dokumentit talteen.

Utö

2011-05-14T17:11:00.001+03:00

Kävimme poikaen kanssa viime viikonloppuna Utö:ssä katselemassa ulkosaaristo kevättä. Yksikään meistä ei ollut ennen käynyt paikanpäällä, joten tiedossa oli opettelureissu tälle Suomen eteläisimmälle asutulle saarelle. Lähdimme perjantaina ajelemaan hyvissä ajoin Porista kohti Nauvon Pärnäisiä, josta yhteysalus M/S Eivorin oli määrä lähteä 18:15 kohti Utö:tä. Merimatka kestää aikataulun mukaan neljästä viiteen tuntia ja matkan varrella käväistään muutamassa saaressa pysähtymässä. Yhteisaluksella matkustaminen on ilmaista, joka on jokseenkin harvinaista nykymaailmassa. Yleensä on tottunut siihen, että kaikesta saa maksaa. Laivalta löytyy kahvila, josta saa myös ruokaa vatsantäytteeksi. M/S Eivorin aikataulut löytyvät netistä osoitteesta http://www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/varsinaissuomenely/Saaristoliikenne/Sivut/Utonreitti_Eivor.aspx.

Auringon laskiessa saavuttiin Jurmoon

Jurmon satama-altaassa

Olimme varanneet paikanpäältä majoituksen ennakkoon saaressa asuvalta oppaalta Hanna Kovaselta. Hän pitää opasretkien lisäksi Hannas Horisont -nimistä majoituspalvelua saarella. Majoitukseen kuului aamupala, jonka saimme nauttia Hannan vanhempien luona. Lisäksi lauantaina söimme maittavaa lounasta Hannan kahvilalla. Järjestelyt toimivat hyvin ja voin suositella Hannas Horisont:ia kaikille Utö:ssä käyville.

Hannan kioski sijaitsee keskellä kylää

Majapaikkamme. Edessä Mika ja takana tulee Hannu

Näkymä ikkunastamme

Saarella oli jännä huomata, kuinka leppoisaa meno pienessä saaristolaiskylässä voi kauniina kevätpäivänä olla. Vielä on näköjään paikkoja, joissa ei tavaroita varasteta, eikä tuhota heti kun selkänsä kääntää. Saarella toimii pieni kyläkauppa ja se oli auki lauantaina pari kertaa tunnin kerrallaan, tunnin aamupäivällä ja tunnin kuuden aikaan alkuillasta. Kaupasta sai kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee.

Saarella asuva tuttavallinen kissa

Aamu oli aikainen ja ilma kostea

Utö:n ehdottomasti tunnusomaisin rakennus on vanha majakka, joka näkyy lähes kaikkialta saaresta. Saarelta löytyy muutama puolustusvoimien alue, jonne ei ole menemistä. Lisäksi pesimisaikaan rantojen läheisyydessä on paljon pesiä, joten niiden häiritsemistä tulee välttää. Varmimmin se tapahtuu kulkemalla polkuja pitkin, joita meneekin saaren eri osiin ihan rantaan saakka.

Hannu ja Mika tunti saarelle tulon jälkeen

Oma yritykseni

Uusi paikka on aina uusi paikka, eikä siellä yleensä osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Meilläkin reissu meni enimmäkseen kiertelemiseksi eri puolilla saarta. Tästä syystä mitään erinomaisia kuvia ei matkan varrella korttiin tarttunut. Ilmakin oli turhan hieno, joten lintumuuttoakaan ei juuri näkynyt. Ensi kerralla saari on jo tutumpi ja on helpompi miettiä mahdollisia kuvauspaikkoja valmiiksi.

Meri oli ensimmäisenä yönä rasvatyyni

Mika saaren eteläkärjessä

Majakka näkyy lähes jokapuolelta saarta. Maasto on karua ja kivikköistä. Puita on hyvin vähän.

Lisää kivikkoa

Saariston maisemaa Utö:sta katsottuna

Sunnuntaina oli yhtä tyyni ilma kuin tulopäivänäkin. Tämä otettu Eivorin kannelta hieman lähdön jälkeen.

Teerisoitimella

2011-05-03T21:42:00.002+03:00

Kello on yhdeksän vappuaattoiltana, kun päivää aikaisemmin hankitun festariteltan vetoketju menee kiinni ja mies kääriytyy makuupussiin odottamaan unen tuloa. Alla on on kuivahko mätäs upottavalla avonaisella suolla, toiveena on pysyä kuivana vielä aamuun asti. Ainakin mätäs tuntui kantavan vielä telttaa pystyttäessä, joten makuualustan alle levitetty kevytpeite tuntui jopa liioittelulta. Aamun herätys tulee olemaan aikainen, kello viritettynä soittamaan 3:30 ja tavoitteena saada kuvatuksi edes vähäsen teeriä soitimella. Paikalla on havaittu aiemmin useita teerikukkoja, ja itsekin näimme suon reunaan saapuessamme niiden lähtevän lentoon keskeltä suota. Toivoa siis oli.

Minun yksiöni, taustalla Jani

Soitimen keskustaa on vaikea tietää tarkkaan, koska se voi vaihdella vähän aamusta toiseen. Telttaa pystyttäessä on pakko vain toivoa, että teeret tulevat sopivalle etäisyydelle piilosta. Aamulla ei enää voi asemapaikkaa lähteä siirtämään.

Yö oli sopivan viileä, aamuyöstä pakkasta oli -3 astetta. 13 euron teltan pakkasenpitävyys ei ole kovin hääppöinen, varsinkaan kun teltan toiseen päähän oli valmiiksi saksittu reippaan kokoinen tähystys/kuvausaukko. Peitin aukon yöksi Ikean muovikassilla, jottei tuuli pääsisi ihan suoraan sisään puhaltamaan. Onneksi makuupussi oli lämmin, eikä yöllä tullut vilu. Kylmän tunsi ainoastaan naamassa. Öisen suon äänimaailma on varsin mielenkiintoinen, varsinkin vaivihkaa suolle laskeutuneiden kurkien huuto oli sykähdyttävää. Varsinkin, kun se alkoi täysillä, ja ihan totaalisen odottamatta.

Katkonainen uni loppui totaalisesti minuuttia ennen kellon soittoa, kun teeret pölähtivät paikalle kovan pulputuksen kera. Ulkona oli vielä aivan liian pimeää kuvaamiseen, joten en edes ottanut kameraani vielä esille. Jokusen minuutin kuluttua linnut poistuivat takaisin suon reunalle, jolloin naapuriteltasta taisi kuulua jotain seuraavan kaltaista "no, se oli siinä sitten". Pulputuksen hiljennyttyä taisin torkahtaa vielä toviksi jos toiseksi jonkinlaiseen horrokseen. Onneksi teerikukot tulivat sentään vielä takaisin noin viiden aikaan. Tällöin alkoi valokin jo jotenkuten riittämään kuvaamiselle. Yritin tihrustaa silmät ristissä tekemästäni kuvausluukusta teerien olinpaikkaa, mutta ne olivat sopivasti sivussa, enkä nähnyt niitä laisinkaan. Ei muutakuin puukko käteen, ja uutta reikää leikkaamaan teltan sivuseinään.

Aurinko ei ollut vielä noussut, joten suljinajat venyivät vielä kohtalaisen pitkiksi. Suurimmat tappelut käytiin jo tällöin, eikä niistä irronnut itselle mitään kovin hyvää kuvaa. Auringon noustessa alkoi maisemaan piirtyä kylmän ja kuulaan aamun tarjoamia kivan sävyisiä värejä.

Aamun kajo

Naarasteeri mittailee kriittisen näköisesti kosioehdokasta

Ylväs kukko omalla kummullaan

Höyrypäät valmiina taistoon

Pakkanen nosti kivat höyryt kukkojen hengityksestä

Teeret eivät harmillisesti tulleet aivan niin lähelle, kun ennakkotoiveissamme odottelimme. Onneksi sentään aamu oli hienon näköinen, joten kauempaakin ottettuihin kuviin sai vähän eloa. Kokeilin ruuvata kameraan laajakulman kiinni ja katsoa saisiko sillä mitään aiheesta irti. Aurinko oli jo lämmittänyt sen verran telttaa, että kosteus oli noussut ilmaan. Työntäessäni objektiivin kuvausluukusta ulos, veti se samantien aivan huuruun. Tässä tulos:

10mm ja linssit huurussa

Paikalla oli kaikenkaikkiaan yli 20 teerikukkoa

Kalalokki ihmetteli toisten kohellusta

Pari tuntia sai kuvata kohtalaisissa valoissa soidintavia teeriä, kunnes ne lopettivat ja poistuivat kavereina takavasemmalle. Viimeisen kuvan olen ottanut kameran kellon mukaan vähän seitsemän jälkeen. Vaikka kuvat ovat selkeästi parempia, kuin aikaisemmat teerikuvani, niin nälkä kasvaa syödessä. Tappelukuviin en ollut ihan tyytyväinen, olisi tarvinnut keskittyä enemmän niihin. Mutta hyvä että jää parantamisen varaa tulevaisuudelle.

Muiden retkiläisten tarinoita voi lukaista Janin ja Mikan blogeista (linkit löytyvät sivun oikeasta reunasta), sekä PLY:n blogista (http://satakunnanlinnut.blogspot.com). Kiitokset Kari Leolle opastuksesta ja vieraanvaraisuudesta.

Lentoliikennettä kuuminaisissa

2011-04-28T23:37:00.000+03:00

Maanantaina käväistiin aamupäivällä Janin kanssa Kuuminaisten niemenkärjessä. Lämpimät pääsiäiskelit meinasivat tehdä tepposet, kun itsellä oli hieman liian vähän vaatetta päällä. Olisi se nyt pitänyt arvata, että merenrannalla on aamulla vielä melko viileää tähän aikaan vuodesta. Jäät olivat rantojen edustalta sulaneet, mutta kauempana merellä oli vielä melko paksu jääkerros meren kantena. Kahlaajia ei näkynyt juuri lainkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, vaikka rantalietteistä olisi löytynyt varmasti jo paljon syötävää.

Kävelimme lähes heti paikalle päästyämme ihan niemen kärkeen katselemaan lähivesiä. Kuvailut kohdistuivat lähinnä ohi lentäviin ja uiviin lintuihin.

Tukkasotka

Tukkakoskelo

Haahka tarvitsee muutaman pompun veden pinnasta ennen kuin saa riittävästi ilmaa siipien alle

Telkkäpariskunta laskeutumassa

Telkän laskut näyttävät välillä melko humoristisilta

Laskutelineet on auki

Plomps, täh mihin se tyttö katos

Pinkaistaampa perään

Perhana, kun meinaa mennä nokilleen tämäkin startti

Pääsi sitä sentään ilmaan

Uivelopariskunta ohilennolla

Haahkaparvi odottelemassa jäiden sulamista

Vaikka rajaus on takapuolesta, jostain syystä pidän tästä kuvasta

Haahkapari

Yllättäen niemen edustalle ilmestyi uusi pintakivi kuin tyhjästä. Tai ainakin siltä se näytti, kun hylje nosti päänsä pinnalle. Iloinen yllätys, sillä en ole koskaan ennen nähnyt harmaahyljettä luonnossa. Toinenkin yksilö näkyi hieman kauempana, ennen kuin molemmat katosivat pois näköpiiristä.

Harmaahylje

Kuuminaisten kärjen kasvillisuus on varsin karun näköistä

Tylli

Rannalla nököttää yksi komean kokoinen kivi. Piti ihan mennä viereen katsomaan olisiko siinä mitään kiipeämistä. Ihan ei vielä boulderpatjoja kannata kuitenkaan pakata autoon tämän takia, sillä murikassa ei ollut yhtään sellaista pintaan missä kiipeilyä tarvitsisi harrastaa.

Pääsiäisen mökkeilyä

2011-04-25T18:34:00.001+03:00

Pääsiäisenä tuli vietettyä pari päivää mökkeillessä Pomarkun kupeessa. Säät suosivat lomailua auringon paistaessa koko viikonlopun. Muutama pieni retkikin tuli tehtyä metsän puolelle kamera kourassa. Lähikalliolta löytyi yksi kyy lämmittelemässä auringon paisteessa. Sihinää ei kuulunut, mutta pää nousi useamman kerran sen merkiksi käärmeen ihmetellessä kulkijaa.

Launtaiaamupäivällä ajelimme Marin kanssa Leväsjoella ja kävimme Leväslammen ympäristössä kääntymässä. Matkan varrella kaksi kurkea ruokailivat sänkipellolla. Normaalista poiketen nämä eivät ottaneet heti hatkoja, vaan jäivät poseeraamaan tien viereen.

Kurki

Leväslammella ei kuvausetäisyydellä näkynyt juuri mitään, mutta hyvät kaakaot tuli juotua rantakalliolla. Paluumatkalla huomasin auton ikkunasta jonkin haukan pyörivän hiljakseen lähistöllä. Auto pysäyksiin ja tarkemmin tiiraamaan lentäjää. Ei mutta senhän täytyy olla haarahaukka! Kuvat jäivät varsin vaatimattomiksi kaukaisesta kaartelijasta, mutta parempaakaan ei ollut tarjolla.

Haarahaukka

Kurjet viihtyivät edelleen samalla paikallaan, nyt jopa vähän lähempänä tietä. Uusi yritys kuvantamiselle. Matkalla pysähdyttiin vielä katsastamaan läheisen suon kevättä. Laulujoutsenet huutelivat kauempana, muutama töyhtöhyyppä pyörähteli ilmassa ja suon pohja jo suurimmaksi osaksi sula. Paikoittain oli vähän kovempia kohtia, joissa jää pitää vielä pintaansa pinnan alla.

Mökillä koko järvi oli vielä paksussa jäässä rantoja lukuunottamatta. Rautakangellakin sai tehdä hyvän tovin töitä ennen kun sai jään rikki. Päivä päivältä jään pinta kuitenkin tummui ja pinnalle nousi pikkuhiljaa vesialtaita. Enää ei mene kauaakaan, kun järvi on taas auki ja kuikan äänet valtaavat tienoot.

Suruvaipoilla oli kevättä rinnassa neljän yksiön voimin. Kisailua riitti ja välillä mentiin ryppäässä kovaa kohti taivasta. Lentokuvia yritin pitkän aikaa, mutta tuloksetta. Tässä muutama staattisempi pönötys.

Suruvaippa

Myös muita perhosia riitti mukaanlukien nokkosperhonen, sitruunaperhonen, herukkaperhonen, sekä seuraavassa kuvassa esiintyvä neitoperhonen.

Neitoperhonen

Käärmeitä ja vaskitsa!

2011-04-19T23:42:00.000+03:00

Näin sunnuntaina ensimmäisen kerran elämässäni vaskitsan. Tarkoitus oli mennä katsastamaan uudestaan käärmepaikkaa, ja paikalle päästyäni ensimmäinen elävä olento olikin vaskitsa. Minä kun luulin ettei niitä oikeastaan juuri tällä seudulla olekkaan. No, harmittavasti kuvat jäivät vain havaintokuviksi puskien välistä, eikä kaveria toiseen kertaan enää näkynyt. Vaskitsahan kuuluu liskoihin, vaikka saattaa vaikuttaakin käärmeeltä. Erikoiseksi sen tekee jalattomuus. Vaskitsa liikkuu kömpelön oloisesti, itseasiassa huomattavan kömpelömmin kuin käärmeet. Vaskitsan pää näyttää hieman sisiliskon päältä, ollen kuitenkin selvästi isompi ja pyöreämpi. Silmät ovat hyvin sisiliskomaiset.

Vaskitsa

Vaskitsan lisäksi paikalla oli myös muita matoja. Näin yhteensä kaksi kyytä ja kolme rantakäärmettä. Kyyt olivat selkeästi areampi, kuin rantakäärmeet. Erityisesti vaaleampi sahalaitainen yksilö luikki hetimmiten takavasemmalle kuvaajaa karkuun. Hieman pienempi musta yksilö tyytyi nostelemaan päätään ja kähisemään hennosti kuvaajalle.

Kyy

Kevään ensimmäiset rantakäärmeet olivat lämmittelemässä aamupäivän auringossa. Harmahtavan oloinen luikero häipyi koloon heti kolmen metrin säteeltä, joten siitä ei tullut edes otettua kuvia. Seuraavissa kuvissa poseeraava kokomusta yksilö sen sijaan oli varsin yhteistyöhaluinen. Pituuttakin hällä oli melkoisen mukavasti, niinkuin alla olevasta iPhonella otetusta kuvasta ilmenee.

Rantakäärme

Palasin hetkeksi takaisin kyiden pariin, joista vain pienempi oli paikalla sillä hetkellä. Siitä vielä jokunen kuva. Kyyn ja rantakäärmeen luonteet eroavat aikalailla toisistaan. Kyy on luonnostaan paljon pelokkaampi, arempi ja toisaalta vihaisempi kuin rantakäärme. Kyyt alkavat helposti sihisemään tunteassaan pelkoa. Silloin ne kannattaa jättää rauhaan, tai ainakin olla tekemättä mitään äkkinäisiä liikkeitä niitä kohti, koska ne saattavat hyökätä. Kyy tosin hyökkää vain äärimmäisessä hädässä henkensä suojelemiseksi, ei suinkaan metsästä ihmislihaa niin kuin tuntuu yleisesti olevan käsitys.

Kyy

Paikalta löytyi myös yhteistyökykyinen perinteisen näköinen rantakäärme. Tällä yksilöllä näkyy selkeät keltaiset laikut niskassa. Tätä värimuotoa ei oikeastaan voi sekoittaa muihin käärmeisiin, ainakaan Suomessa asustaviin. Tumman rantakäärmeen voi sekoittaa joskus kyyhyn, mutta kyllä tummistakin kyy ja rantakäärme yksilöistäkin löytyy paljon eroa. Rantakäärmeen silmä, tai siis pupilli on pyöreä sisältäen yleensä vaalean rinkulan. Muutenkin yleisilme on paljon lempeämpi kuin kyyn. Kyyn silmä on aina viirumainen, ja itseasiassa viiru on aina pystysuorassa maahan nähden. Kyyt ovat yleensä myös lyhempiä, mutta tanakampia, kun taas rantakäärmeet pidempiä ja ohuempia.

Rantakäärme

Samalla paikalla viihtyy myös sisiliskoja, joista loppuun vielä pari kuvaa

Sisilisko

Ilta-ajelulta

2011-04-16T22:29:00.000+03:00

Kävimme Marin kanssa ilta-ajelulla Meri-Porin suunnalla. Kallossa oli kyhmyjoutsenpariskunta kylpemässä pienessä sulassa jäiden ympäröimänä. Tällä kertaa tuli otettua vaihteeksi pystykuvia, niitä kun harvemmin tulee ajatelleeksi ottaa. Otin myös samantapaisia kuvia vaakaan, mutta mielestäni nämä pystyrajaukset ovat parempia.

Kyhmyjoutsen

Pari viimeistä kuvaa on otettu Reposaaren takarannalta. Siinä missä Kallon rantakivellä istuskellessa oli vielä melkoisen lämmin ilta-auringon paisteassa, oli Reposaaressa huomattavan paljon viileämpi. Sinne osui tuuli ikävästi, mikä teki ilmasta kertaluokkaa kylmemmän. Suurta spektaakkelimaista auringonlaskua ei ollut tarjolla, sillä aurinko painui pilviverhon taakse jo hyvän matkaa ennen horisonttia. Pois lähdettäessä auton mittari näytti enää +2 astetta lämpöä, joten ihmekös ilma tuntuikin viileällä.

Käärmeetkin jo liikkeellä

2011-04-12T22:17:00.000+03:00

Kävimme lauantaiaamuna Janin kanssa katsastamassa mahdollista teerisoidinpaikkaa siinä toivossa, josko näkisimme jotain viitteitä soitimista. Pakkasaamun hankikanto helpotti kulkemista, eikä lumikenkiä tai suksia onneksi tarvittu liikkumiseen. Minulla niitä ei nimittäin ollut mukana. Pidempää tarinaa löytyy Janin blogista. Tässä ainut järkevä omalle kortille suolta jäänyt kuva.

Vainiolassa pellot olivat muuttuneet järveksi. Latoon mennessä kulkineeksi kannattaisi valita ehkä kanootti tai jokin muu vesikelpoinen väline mieluummin kuin mikään pyörillä kulkeva laitos.

Kuivemmalta pellolta löytyi neljä metsäkaurista. Tässä kuva pukista.

Metsäkauris

Puukiipijällä verrattain hyvä suojaväritys. Vikkelän ja liikkuvaisen luonteensa ansiosta sen kyllä bongaa helposti porhaltamasta puiden runkoja pitkin, vaikka värit sulautuvatkin hyvin maastoon.

Puukiipijä

Tuulihaukka

Vaikka lunta on metsässä paikoin vielä runsaasti, on käärmeitä jo herännyt ja kaivautunut ylös kätköistään. Tosin yhden ainoan kyyn tapasin tiedustelureissulla, joten ihan vielä ei se suurin ryntäys ole ottanut alkaakseen. Samalla reissulla tupsahti eteen kevään ensimmäinen sisiliskokin. Muutama aurinkoinen päivä, ja sitten niitä on varmasti talvehtimisalueiden ympäristöissä enemmänkin. Rantakäärmeillä menee yleensä hetki pidempään, ennen kuin päättävät nousta aurinkoa ottamaan. Kyitä voi tavata helposti jo lumenkin päältä ihmettelemästä ensimmäisiä kevätpäiviä.

Kyy

Sisilisko

Kun muuta kuvattavaa ei ollut, ja makro ruuvattuna runkoon kiinni, otin kuvia samalista. Seuraavassa muutama kuva jotka muistuttavat etäisesti jotain tulipalon alkua, mutta itse pienessä mielessä määrittelin nämä jonkin sammallajin kukinnoiksi. Väärässäkin voin olla.

Makroilukesä lähenee ja ensimmäistä esimakua siitä löytyi takapihalla olevista pajunkissoista. Pienet toukat olivat heränneet valloittamaan pumpulipalloja. Keskimmäisestä kuvasta saattaa saada hieman käsitystä toukan mittasuhteista.

Kevät tulee

2011-04-07T22:08:00.000+03:00

Täällä Porissa lumipeite sulaa kohisten, kun päivisin ja öisin ollaa plussan puolella ja taivaalta ropisee vettä aina silloin ja tällöin. Onneksi väliin mahtuu myös aurinkoakin. Eiköhän se kevät tänä vuonnakin tule. Vielä viikko sitten keskiviikkona Toukarista irtosi tällaisia kuvia:

Kuvat on otettu ojan pohjalla maaten. Enää tällä viikolla ei olisi tullut mieleenkään mennä samaiseen ojaan pötkölleen. Vähintään snorkkelia olisi tarvittu, ja kuvauksen ilma sukelluskoteloa ei kannata edes miettiä.

Maisemat alkavat olla paikoittain rumimmillaan tähän aikaan vuodesta. Likaisen lumen seasta pilkottaa ruskeita mutalaikkuja siellä täällä peltojen päällä. Muuttolinnut tykkäävät oleilla usein näillä kuraisilla pelloilla. Ja onhan niitä jo aika lailla tullutkin myös näille leveysasteille. Tein eilen pienen kierroksen pitkin lähialueita sillä mielellä, että jotta josko jotain kuvaakin tarttuisi kameran kennollekin.

Toukarin tuulihaukoilla oli jo jonkin näköistä sutinaa mielessä. Ainakin sen verran tiiviisti viihtyivät toistensa seurassa. Tosin lähistöllä oli kolmaskin haukka, joten draamaa on ehkä tiedossa. Seuraavassa käydään jonki sorttista keskustelua ehkä asiaan liittyen.

Tuulihaukka

Töyhtöhyypät ovat vallanneet kaikki avoinna olevat peltolaikut ja tienvierusta. Mullan seasta ei kovin erikoisia kuvia kyllä syntyne. Seuraavassa jotain kuvatusta. Voisi niitä lentokuvia lähempääkin mielellään ottaa.

Töyhtöhyyppä

Köyden vetoa

Ja lähteehän ne karkuun

Kyläsaaressa silmiin osui sinisuohaukka. Paljon parempaakin olisi ollut saumat, mutta missasin tilanteen. Laitetaan tämä nyt kuitenkin.

Sinisuohaukka

Kallossa meri oli pitkälti vielä jäässä, mutta satama-altaan puolelta löytyi pientä sulaa. Ryhmä nokikanoja oli saapunut jo ihmettelemään jäiden viipymistä. Myös isokoskeloita oli paikalla.

Nokikana

Isokoskelopariskunnat päiväretkellä jäiden seassa

Vielä loppuun Toukarin tuulihaukka mutustelemassa iltapalaa, tai miettimässä pesänrakennustarpeen loppusijoituspaikkaa. Ota tuosta nyt selvää.

Tuulihaukka

Vanhoja kuvia

2011-03-30T19:40:00.000+03:00

Kaivelin koneen kätköistä muutamia kuvia viime vuodelta aikani kuluksi. Osa saattaa olla jo joskus jossain esillä olleita, mutta varmasti jokusia uusiakin on seassa.

Töyhtötiainen

Kesäkuinen pakkasaamu

Sinisorsa

Hiiripöllö saaliinaan lumikko

Hirven leukaluu

Sarvipöllön poikasia

Kukkahämähäkki syli avoinna saaliin toivossa

Kuikka aamu-uinnilla

Suruvaippa

Pörriäisen passikuva

Kuikkien kokoontuminen

Linnunrata

Nuori kapustarinta

Valkoposkihanhia

Suosirri

Kuukkeli

Valkohäntäkauris

Kuurankukkia

2011-03-26T17:26:00.000+02:00

Ilman kummenpia tarinoita ja sepustuksia tämä päivitys sisältää keväisiä kuurankukkasia kuistin ikkunalta kuvattuna. Flunssa meinaa puskea päälle, eikä oikein innosta ulkoilu, mutta kuistikuvaukset ovat sopivaa terapiaa.

Talven karoja

2011-03-09T20:51:00.000+02:00

Tässä vielä yksi setti tämän talvisista koskikaroista. Koskikara on hauska lintu. Se ei ole moksiskaan talven kylmistä ilmoista vaan sukeltelee avonaisilla koskipaikoilla etsien jatkuvasti pohjasta ruokaa. Se käy käppäilemässä pohjassa tonkien kivien koloista siellä majailevia hyönteisiä, kotiloita ja muita pikkunilviäisiä sekä kalanpoikasia. Välillä näkee kun kara hakkaa korren palasta jään reunaan tarkastaessaan löytyisikö sen sisältä mitään naposteltavaa. Aikansa paukutettuaan korsi lentää takaisin koskeen tai penkalle ja kara hyppää takaisin sukelluksiin.

Yritin kuvailla osan kuvista verrattain pitkällä suljinajalla, jotta saisin veden liikkeen mukaan kuviin. Ongelmaksi muodostuu karan vilkas luonne. Pää pyörii edes takaisin ja muutenkin lintu tuntuu olevan jos jonkinlaisessa liikkeessä koko ajan. Kaikki kuvat on otettu myös käsivaralta 300mm objektiivilla, joten 1/25 ja 1/15 sekunnin valotuksien ajan saa pitää asennon melkoisen vaakana. Ensimmäisenä oleva kuvapari havainnoillastaa asiaa. Ensimmäinen kuva on otettu nopealla ajalla, jolloin veden liike näyttää pysähtyneeltä. Toisessa kuvassa vesi on ehtinyt liikkua kuvan oton aikan jonkin matkaa piirtäen kivasti kuvaan liikettä.

Parhaimmillaan paikalla oli ainakin kahdeksan yksilöä, joista neljä mahtui seuraavaan kuvaa.

Eiköhän tämä riitä yhden lajin osalta tällä kertaa. Lopuksi vielä kuva hiihtoretkeltä muutaman viikon takaa. Taitaa olla tämän talven osalta tuollaiset maisemat mennyttä täältä Porin suunnalta. Sen verran lujaa on lumet sulaneet plussakelien ja auringon paisteen ansiosta.

Ilta Kallossa

2011-03-02T18:53:00.002+02:00

Mika soitteli sunnuntai-iltana jotta että mentäisiinkö ottamaan auringonlaskukuvia johonkin päin. Matkaan lähdettiin ehkäpä vähän myöhässä, koska auringonlasku saatiin ihastella ainoastaan auton ikkunan takaa. No, pilvettömältä taivaalta ei olisi mitään kovin dramaattista auringon laskua irronnutkaan. Paikan päälle Kalloon saavuttiin vasta auringon laskun jälkeen. Silloinhan se paras valokuvausaika vasta alkaakin, joten ei hätää. Auringonlaskun jälkeiset sävyt maalasivat taivaanrannan vielä pitkään punertavin värein, kunnes ylhäältä painui pikkuhiljaa sininen peitto taivaan ylle.

Luotsivene kiiruhti läpi jäisen väylän vastaanottamaan ulompana odottavia isompia laivoja. Ensin väylälle saapui jäänmurtaja Nordica. Pikkuhiljaa Nordica läheni Kallon lahtea kovan paukkeen ja ryskeen kanssa. Murtajan perässä kohti satamaa lipui jonkin sortin rahtialus odottaen pääsyä rantaan.

Hyvän matkaa ennen satamaa Nordica pysähtyi ja kääntyi kokonaan ympäri jääden siihen paikalleen odottelemaan. Siinä se pidemmän aikaa oli paikoillaan, kuten takana tuleva rahtilaivakin. Alkoi tulla jo jokseenkin pimeä, nälkä, kylmä ja mitä vielä tekosyitä jonka varjolla päätimme lähteä kotia kohti jäämättä odottelemaan näytöstä loppuun.

Mieleemme jäi vai kysymys miksi laivat ajettiin sisään vasta auringonlaskun jälkeen. Ennen mainitun rahtialuksen lisäksi kauempana odotteli vielä pari muutakin isompaa purkkia. Odottelivatko ne jäänmurtajan tuloa vai mikä mahtoi olla syy myöhäiseen rantautumiseen.

Pohjantikka

2011-02-21T20:43:00.000+02:00

Edellisen postauksen tikkakavalkadin jälkeen on hyvä laittaa vielä yksi tikkalaji esille. Pohjantikka nakutteli vanhaa kuusenraatoa kipakassa pakkaskelissä Halssissa lauantaina. Siitä ohessa muutama kuva. Tikat ovat hankalia kuvattavia, koska ne tykkäävät oleilla usein joko todella korkealla, tai sitten siinä tuuheimmassa pöheikössä ja risukossa mikä lähistöltä löytyy. Niin tämänkin yksilö, vaikka se muutaman kerran tulikin kohtalaisesti hollille. Parantamisen varaa toki aina jää kuviin.

Tikkoja

2011-02-17T23:11:00.000+02:00

Lyhyen ajan sisään sain napattua kuvat käpytikasta, valkoselkätikasta, pikkutikasta ja harmaapäätikasta. Kuvat eivät ole mitään erinomaisia, mutta mukavat tapaukset tavata ihan spontaanisti. Käpytikka on maamme tikoista selvästi yleisin, mutta muut kolme tikkaa hieman harvinaisempia. Valkoselkätikka taidetaan luokitella itseasiassa jopa erittäin uhanalaiseksi lajiksi Suomessa. Metsähallituksen sivujen perusteella viime vuoden pesimäkannaksi on arvioitu noin 120-180 paria. Valkoselkätikka ja harmaapäätikka ovat huomattavasti suurempia, kuin yleisimmin tavattu käpytikka. Pikkutikka on taasen selkeästi käpytikkaa pienempi, mutta ulkoisesti muistuttaa muuten paljolti valkoselkätikkaa.

Käpytikka

Valkoselkätikka

Pikkutikka

Harmaapäätikka

Lopuksi vielä komea korkealla liitelevä merikotka

Merikotka

Koskikaroja

2011-01-30T20:18:00.000+02:00

Lampinkoskella viettää talveaan ainakin kaksi koskikaraa. Päätin käydä kokeilemassa onnistuisiko niistä samaan minkäännäköistä kuvaa, kortilleni kun ei vielä koskaan ole kunnollista karakuvaa tarttunut. Ensimmäiseen kahteen tuntiin en ottanut ensimmäistäkään kuvaa, joten ei näyttänyt kovin hyvältä tälläkään kertaa. Onneksi oli evästä ja kuumaa mehua mukana, joten ei päässyt nälkä sentään turruttamaan. Lämpötila oli aikalailla nollassa, joten lumen pinta oli jo vähän kostea paikka paikoin. Ja sitähän riitti. Kun poikkesi tampatulta polulta, sai tarpoa vähintään polveen yltävässä lumessa. Toisin paikoin oli penkereihin kerääntynyt vyötäröön asti ulottuva lumikerros. Hiki tuli mutta hauskaa oli. Eipä vieläkään mitään valokuvia lajista tullut, mutta jokunen otos kuitenkin muistikortillekin jäi.

Mehuhetkeä pidellessä piti kuvailla vähän ympäröivää maisemaakin. Totuttuun tapaan mitään hohdokasta valoa ei ollut tarjolla pilviverhon ansiosta, mutta eipä muuten voinut valitella kauheasti maisemista.

Preiviikin timaleita

2011-01-25T16:58:00.000+02:00

Kävin seuraavana päivänä samaisella timalipaikalla siinä toivossa, että kerrankin pääsisin kuvailemaan niitä auringonpaisteella. Toistaiseksi se ei ole koskaan vielä onnistunut, joten kaikki hylsyn mahdollisuudet olivat edelleen ilmassa, vaikka aurinko olikin paistellut koko päivän komeasti. Paikanpäälle saavuttuani totesin että hyvä, kyllä se arska vieläkin paistaa. Alkuun en kuitenkaan löytänyt parvia laisinkaan, ja meinasinkin jo lähteä poispäin kunnes huomasin liikellä ja ääntä kaislikon reunassa. Sieltähän ne lopulta löytyivät.

Kiristyvä pakkanen nosti jäätyneen merenlahden päälle komean sumun. Onneksi sumu ei tullut aivan päälle vaan jäi enemmänkin kauemmaksi horisonttiin. Aurinko lasti hiljakseen sumuverhon taakse värjäämällä sen keltaisen, punaisen ja violetin sävyin. Kerrassaan komean näköinen auringonlasku. Poskipäiden lämpömittari kertoi, että pakkanen oli selkeästi kiristynyt päivän kahdeksasta asteesta. Kuvakulmia hakiessa tuli todettua, että kaislikkoisiin merenlahden poukamiin saattaa kertyä melkoisesti lunta. Liikkuminen oli paikoin vähintäänkin vaivalloista, kun lunta oli lähes puoleen reiteen saakka.

Keskustaan päin startatessa auton mittari näytti viisitoista astetta pakkasta, joten ihmekön tuo että tuntui selkeästi viileämmältä kuin tullessa.

Hiiripöllöjä ja viiksitimaleita

2011-01-22T18:16:00.000+02:00

Yöllä oli tupsahtanut taivaalta jälleen uutta lunta vanhan jatkeeksi. Kävin Toukarilla katsastamassa olisiko hiiripöllö näyttäytymistuulella. Ensi alkuun ei kaveria näkynyt, mutta kyllä se siinä tien varrella sittenkin oli vaikken sitä heti nähnytkään.

Toinen samanlainen nökötti lintutornin vieressä olevassa puussa. Vaikka lähelle sitä pääsikin, ei hyvien kuvien saaminen risukosta oikein onnistunut.

Vaikka huikea sumu peittikin Toukarin pellot, päätin vielä palata ensimmäisen luo. Onneksi, sillä onnistuin saamaan sentään muutaman lentokuvankin.

Iltapäiväksi Mikan kanssa mietittiin, missä aikaa kuluttaa, ja päätettiin käydä Etelärannassa katsastamassa olisiko ruovikkoon jäänyt timaleita talvehtimaan samalle paikalle, jossa niitä viime vuonna kuvailtiin. Kyllähän sieltä neljän timalin parvi löytyikin (2+2). As usual, auringon valosta ei tarvinnut haaveilla, mutta kyllä sieltä nyt jokunen kuvan tapainen sentään kortille päätyi.

Valaistus kuitenkin vaihteli melkolailla, ja kameran asetuksia sai vähän väliä vaihdella. Noin viideksi minuutiksi aurinkokin lopulta pilkahti, mutta tällöin linnut päättivät pysytellä korkeimpien korsien latvoissa.

Pakkaspäivän reippailu

2011-01-16T19:48:00.000+02:00

Aamulla ylös puoli ysin aikaan ja lämpömittarin tarkistus. Kuten ilmataiteen laitos ennusti, kylmä päivä tiedossa. Mittari näytti pakkasta -24°C. Janin kanssa liikkeelle ennen auringon nousua, tarkoituksena käydä aamun valossa katsomassa Pinomäessä talveaan viettää tikliparvea. Matkalla pysähdyttiin kasitien varteen kokeilemaan laajiksen käyttöä. Läntisen taivaanrannan sävyt olivat komeita.

Stopin jälkeen ajeltiin Pinomäkeen. Auringon ensisäteet nousivat esteettä peltojen takaa maalaten maailman kellertäväksi. Paikalle tullessa parvi odotteli tien vieressä tulijoita, mutta oli kuitenkin pölähtänyt puihin, kun saimme auton parkkiin ja käveltyä paikan päälle. Homma meni taas alkuun maisemoinniksi.

Hetken odottelun jälkeen linnut lentelivät ripotellen pellolle, hieman kuitenkin turhan kauaksi. Urpiainen sentään jäi tien varren oksalle hetkeksi vastaanottamaan aamuaurinkoa.

Urpiainen

Tiklit ruokailivat kauempana pellossa, vielä auringon valon ulottumattomissa.

Tiklejä sänkipellossa

Santakankaan naakka-, varis-, harakka-, korppi-parven tarkastelun jälkeen morjestamaan Kirjurin hiiripöllöä. Kaatiksella ei näkynyt lokin lokkia, mutta kanahaukka pöllähti lentoon heti sinne saavuttuamme. Kuvia ei normaalistikaan syntynyt. Merikotkakaan ei harmittavasti suvainnut olla paikalla. No, sentään Kirjurin hiiripöllö oli paikallaan. Tosin korkeimman puun latvassa, tietysti.

Hiiripöllö

Kotona täyttämässä vatsa ja taasen uudelleen liikkeelle. Pakkasta tuntui riittävän ihan koko päiväksi ei taivaalla juurikaan pilviä näkynyt. Eipä siis mitään erityisen hohdokasta auringon laskua tiedossa. Päätin kuitenkin mennä Kalloon katsomaan, olisiko meri auki vai jäässä.

Nippanappa jäässähän tuo, mutta ei nyt varmaan ihan pilkille kannata tuohon kohtaan mennä. Muutama kuvaajakollega näytti olevan samoilla asioilla pyörien pitkin Kallon lumisia rantoja. Vaikkei taivaalla mitään suurta väriloistoa näkynytkään, maalaili aurinko sentään rannan lumiin kivoja sävyjä ja muotoja. Osaisipa niitä vielä oikealla tavalla kuviin poimia.

Kaivoin repusta makron ja laitoin hetkeksi aikaa rähmälleen lumiin. Lumen pinnasta löytyi paljon hienoja kiteitä katseltavaksi. Ensimmäisessä on käytetty salamaa, muut otettu luonnon valolla.

Ilma oli ihan totaalisen tyyni ja vaikka pakkasta oli ihan riittävästi, ei ilma ollenkaan liian kylmältä tuntunut. Toki auringon laskun jälkeen pakkasen purevuus pikkasen lisääntyi. Laajis taas kiinni runkoon ja kuvakulmia hakemaan.

Reposaareen päin katsottaessa alkoi auki olevalle laivaväylälle kerääntyä hauskasti sumua. Taustalla fortumi puskee sähköä meidän pienten koteihin, jottei vallan jäädyttäisi.

Kaikin puolin mukava ulkoilupäivä, jonka jälkeen posket kiittivät riittävästä pakkasannoksesta punoittamalla oikein kunnolla.

Pitkästä aikaa jotain kuvaa

2011-01-09T15:30:00.000+02:00

Hetkeen ei ole taas tullut blogiakaan päiviteltyä, josko sitä taas aktivoituisi kun kuvausmotivaatiokin on taas löytynyt jostain mielen syövereistä. Lähdetään näin uudenvuoden kunniaksi liikkeelle pienellä arvoituksella. Mikä/Mitä nämä seuraavat kuvat mahtavat esittää? Huomasin kennon olevan taas kerran puhdistamisen tarpeessa ja puhdistamisen jälkeen tuli sohittua hetken aikaan kameran kanssa.

Suurennossuhde 5:1

Suurennossuhde 4:1

Suurennossuhde 3:1

Suurennossuhde 2:1, jokos alkaa hahmottamaan?

Suurennossuhde 1:1, tähän loppuu puhti MP-E 65:sta joten on vaihdettava lasia

Suurennossuhde 1:1, vertailukuva Sigman 150 millisellä makrolla

Suurennossuhde 1:2, nyt alkaa jo vähän näyttämään tutulta

Suurennossuhde 1:3, jea kai nyt jo tunnistetaan

Suurennossuhde 1:10, kaikkia kuvia on hankala valaista yhtäläisesti mutta harjoitelu jatkuu

Suurennossuhde tuntematon, no sehän se, olohuoneen tapettiahan se

Kyllä vain, aika huokoista on olohuoneen tapetti näköjään, ihan ei paljaalla silmällä noin selvästi sitä näe. Nämä hölmöt tapetinkuvailut sun muut johtuvat uuden leikkikalun tai paremminkin useamman leikkikalun kotiutumisesta taloon. Voin suositella lämpimästä Canonin MT-24 EX lähikuvaussalamaa MP-E 65:n partneriksi. Ihan pätevä laite tuottamaan valoa maailmaan.

Tässä vielä pari harjoittelukuvaa loppiaiselta.

Suurennossuhde 2:1

Suurennossuhde n. 4:1

Eilen olin pitkästä aikaa kameran kanssa ulkona liikkeellä, mutta mitään kovin mainittavaa ei yllättäen eteen osunut. No, Toukarin viitatiaisesta sain sentään kuvan otettua. Siinäkin on oksia makeasti edessä, mutta menköön nyt kuitenkin.

Viitatiainen

Tässä joko viitatiainen tai hömötiainen, itse en pysty niitä riittävän hyvin tunnistaa

Viime keväänä ostin kovan hakemisen jälkeen Ruotsin armeijan lumisukset. Lähes joka paikassa myytiin ei-oota hyvän ja lumisen talven jälkeen, mutta lopulta sentään sain itsellenikin omani. Näyttivät olevan ihan pakasta vedetyt, sen verran hyväkuntoiset ja siistit olivat. Kaupan päälle tuli vielä alumiiniset sauvat erittäin suurilla alurengas-sompilla. Pari kertaa ehdin keväällä testata märällä kevätlumella suksia, ja todeta että siteet toimivat ja pysyvät omissa kengissä.

Sukset ovat leveät ja 210cm pitkät

Siteet sopivat lähes kenkään kuin kenkään, ja varaosia saa uusia tarpeen vaatiessa

Kokeilun halusta tervasin sukset loppukeväästä ja jätin ne navetan nurkkaan kesäksi ja syksyksi kuivumaan. Tervana käytin jotain honkkarista ostamaani "vanhan ajan puutervaa".

Terva oli kovettunut kovaksi ja kiinteäksi kesän ja syksyn aikana. Onkohan se terva luistoa vai pitoa? Sanovat että kumpaakin. Pitihän sitä päästä pikimmiten testaamaan ja joulukuusen haun yhteydessä tuli vähän suksittuakin ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Yllättävän hyvin sukset sekä pitävät että luistavat kovaksi tampatulla metsätiellä, tiedä sitten onko tervan ansiota vaiko mitä. Pehmeässä pakkaslumessa suksi tietenkin uppoaa pitkälle hankeen, mutta on näillä silti parempi taivaltaa kun perinteisillä murtsikoilla. Kevään hankikantoja odotellessa. Pehmeässä ja syvässä hangessa on parempi käyttää lumikenkiä kuin tällaisia metsäsuksia, mutta kyllä nämä suksetkin normaalikengillä etenemisen voittaa. Tällaista tällä kertaa, laitetaan lopuksi vielä loppukevennys loppiaisen lumiriehasta, kun allekirjoittaneelta meni jarrutus hieman pitkäksi.

Etelän kuukkeleita

2010-10-30T12:57:00.000+03:00

Olimme Mikan, Janin ja Hannun kanssa viime sunnuntaina vuoden 2009 VLK:n eli vuoden luontokuvan ottaneen Kari Leon vieraina käymässä paikallisella kuukkelireviirillä. Kuukkelia pidetään yleisesti lapin lintuna, ja niin se enimmäkseen nykyään onkin, mutta onneksi siellä täällä on reviirejä myös etelänpänä. Aiemmin kuukkeli oli myös etelässä huomattavasti yleisempi kuin nykyään. Kuukkeli viihtyy mieluiten vanhassa naavaa kasvavassa kuusimetsässä, joita eteläisessä Suomessa on koko ajan entistä vähemmän. Naava on sikäli kuukkelille tärkeää että se varastoi ravintoa talven varalle usein juurikin naavaan. Se pyörittelee ruokaa nokassaan, jolloin ravinnon pintaan jää limainen kerros. Tämän kerroksen avulla ruoka pysyy naavassa kiinni ja tekee myöskin suojaavan kerroksen sen pintaan.

Naavapartainen oksantynkä

Saavuimme paikanpäälle aamusella ja eipä aikaakaan kun meidätkin jo löydettiin kuukkelien johdosta. Kuukkelin lento ja hyppely oksalta toiselle on hienon ja kepeän näköistä, erityisesti tuollaisessa vanhassa korpimetsässä se hyvinkin erityisen tunnelman. Ikävä kyllä kyseiselläkin metsäalueella on koko ajan raivausuhka päällä, ja metsäkoneen jäljet nuolevat sammalpintaa jo ihan alueen vieressä.

Kuukkeli itselleen ominaisessa ympäristössä

Virroilla oli satanut lumi maahan jo edellisenä päivänä, ja syksy muutenkin jo sen verran pitkällä, ettei enää löytynyt ruskan värejä maasta. Sen sijaan lunta oli paikoittain jo ihan kunnolla maassa.

Lähtövalmius on olemassa, lentokuva jäi taas ottamatta

Kuukkelien lisäksi paikalla pyöri varsin aktiivisia töyhtötiaisia, sekä muutama hömötiainen. Täytyy kyllä sanoa että töyhtötiainen on yksi niistä vauhdikkaimmista tiaisista, mitä on tullut tavattua. Eipä ole hetkeäkään paikallaan. No, joskus sentään osuu oikealle kohdalle terävyysaluekin, kun tarpeeksi yrittää.

Hömötiainen samoilla oksilla kuukkelin kanssa

Jo ennen kuukkelireviirille pääsyä saimme maistaa pikkuisen korpimaisemaa, kun Kari näytti meille hienon erämaisen tienvarsimaiseman. Onneksi kaikilla oli kamerat visusti repussa kun paikalle tallustettiin, muuten olisi ollut vaarana saada bonuksena hirvi mukaan kuvaan.

Hirvi olisi pönöttänyt noin suurinpiirtein vasemmassa reunassa ylemmän kultaisen leikkauksen kohdalla

Kiitos Karille vieraanvaraisuudesta ja opastuksesta. Oli helppo tallustaa vain jonon jatkeena perässä kun on osaava ja tietävä opas matkalla mukana.

Peikkometsä

2010-09-10T19:30:00.001+03:00

Suomessa on paljon metsiä. On metsiä, toisenlaisia metsiä ja sitten on peikkometsiä. Tiedättehän sellaisia vanhoja kuusimetsiä, joiden aluskasvillisuus on lähes kokonaan kadonnut. Sammalia ja pieniä vihreitä kasveja siellä täällä, syksyisin sieniä, mutta enimmäkseen metsänpohja on erinäiköistä ruskeaa kariketta täynnä. Puita on niin tiheästi, ettei päivän valo yllä koskaan kunnolla metsän siimekseen asti. Totutusti tuollaiset tiheät metsät keräävät aivan tolkuttomasti hyttysiä, ja syksyihin aina mukavia hirvikärpäsiä.

Tällaisessa metsässä kävellessä luulee näkevänsä jokapuolella pieniä tai vähän suurempiakin metsänpeikkoja sekä muuta sekalaista sakkia. Puiden oksien lomasta näkyy erinäköisiä hahmoja, jotka lähemmäksi päästyään tuntuvat aina katoavan kivien taakse tai jonnekin muualle piiloon.

Itse poikkesin viikko sitten edellä mainitun kaltaiseen paikkaan. Tiheässä metsässä on aika jännä fiilis. Sitä on vaikea selittää, mutta toiset kokevat sen jopa karmaisevaksi ja pelottavaksi. Näissä paikoissa aika tuntuu jotenkin pysähtyneen, olkoonkin niin kliseinen sanonta.

Ilma on täysin seisovaa, koska tuuli ei pääse tiheän puuston läpi käymään päälle lainkaan. Hiljaisuuden rikkoo vain omien jalkojen alla rutisevat kuivat oksan pätkät sekä ajoittain ohimon seudulle kopsahtelevat hirvikärpäset.

Huomasin, että kaikki eivät olleet koskaan enää päässeet kyseisestä metsästä pois. Toisille matka oli päättynyt siihen pisteeseen.

Huonoista ennusmerkeistä huolimatta kukaan ei minua tappanut, enkä edes eksynyt, vaan selvisin ehjin nahoin hengissä pois metsästä. Tarvitsee varmasti joskus uhmata kohtaloa uudelleen ja palata kyseiseen metsään.