sunnuntai 10. elokuuta 2008

Helsinginranta

Eilen lauantaina ajeltiin Joelin kanssa Helsinginrantaan, kun Joel kävi vapaasukellusporukoiden kanssa sukeltamassa. Helsinginranta sijaitsee lähellä Helsinki-nimistä kylää, kuntaa tai paikkaa, mikä lie onkin. Mutta nyt ei siis puhuta pääkaupungistamme, sillä kartalta paikka löytyy läheltä Ukia eli Uuttakaupunkia. Yhtä kaikki, siellä on vanha punagraniittilouhos, nykyisellään kirkkaalla vedellä täyttynyt sukeltajien suosima turkoosin värinen allas, jonne matkamme suuntautui. Vettä on syvimmillään noin 25 metriä, vai oliko se 29, no samapa tuo, riittävästi minulle. Mutta harvinaisen kirkasta ja hienon väristä on tuo vesi tuolla, etenkin auringon paistaessa näytti hienolta, eikä ole ihme että paikka vetää sukeltajia puoleensa.
Lähdettäessä aamupäivällä näytti ilma melkoisen tylsältä, kun tummia pilviä velloi läntisen Suomen yllä. Mutta kuten pojat tiesivät kertoa, Helsinginrannassa paistaa aina aurinko. Niin nytkin, vaikkeikaan ihan täydeltä terältä koko aikaa. Helsingistä saapuneilla Arilla ja Atella oli mukanaan uusi kelkka, jota oli tarkoitus koeponnistaa ensimmäistä kertaa. Sen avulla pääsee siis nopeaan alas ja lujaa ylös. Periaatteena oli kutakuinkin se, että kelkka koostui putkesta, jonka läpi menee naru, painoista joiden avulla pääsee alas, jarrusta, paineilmapullosta ja "ilmataskusta" eli pussista, jonne ilma päästetään painepullosta haluttaessa nousta takaisin pinnalle. Hyvin tuntui kuulemma toimivan.




sukellusvermeitä niskaan ja eikun polskimaan

Joel ja kelkka

Ei kommentteja: