sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Koskikaroja

Lampinkoskella viettää talveaan ainakin kaksi koskikaraa. Päätin käydä kokeilemassa onnistuisiko niistä samaan minkäännäköistä kuvaa, kortilleni kun ei vielä koskaan ole kunnollista karakuvaa tarttunut. Ensimmäiseen kahteen tuntiin en ottanut ensimmäistäkään kuvaa, joten ei näyttänyt kovin hyvältä tälläkään kertaa. Onneksi oli evästä ja kuumaa mehua mukana, joten ei päässyt nälkä sentään turruttamaan. Lämpötila oli aikalailla nollassa, joten lumen pinta oli jo vähän kostea paikka paikoin. Ja sitähän riitti. Kun poikkesi tampatulta polulta, sai tarpoa vähintään polveen yltävässä lumessa. Toisin paikoin oli penkereihin kerääntynyt vyötäröön asti ulottuva lumikerros. Hiki tuli mutta hauskaa oli. Eipä vieläkään mitään valokuvia lajista tullut, mutta jokunen otos kuitenkin muistikortillekin jäi.




Mehuhetkeä pidellessä piti kuvailla vähän ympäröivää maisemaakin. Totuttuun tapaan mitään hohdokasta valoa ei ollut tarjolla pilviverhon ansiosta, mutta eipä muuten voinut valitella kauheasti maisemista.




tiistai 25. tammikuuta 2011

Preiviikin timaleita

Kävin seuraavana päivänä samaisella timalipaikalla siinä toivossa, että kerrankin pääsisin kuvailemaan niitä auringonpaisteella. Toistaiseksi se ei ole koskaan vielä onnistunut, joten kaikki hylsyn mahdollisuudet olivat edelleen ilmassa, vaikka aurinko olikin paistellut koko päivän komeasti. Paikanpäälle saavuttuani totesin että hyvä, kyllä se arska vieläkin paistaa. Alkuun en kuitenkaan löytänyt parvia laisinkaan, ja meinasinkin jo lähteä poispäin kunnes huomasin liikellä ja ääntä kaislikon reunassa. Sieltähän ne lopulta löytyivät.






Kiristyvä pakkanen nosti jäätyneen merenlahden päälle komean sumun. Onneksi sumu ei tullut aivan päälle vaan jäi enemmänkin kauemmaksi horisonttiin. Aurinko lasti hiljakseen sumuverhon taakse värjäämällä sen keltaisen, punaisen ja violetin sävyin. Kerrassaan komean näköinen auringonlasku. Poskipäiden lämpömittari kertoi, että pakkanen oli selkeästi kiristynyt päivän kahdeksasta asteesta. Kuvakulmia hakiessa tuli todettua, että kaislikkoisiin merenlahden poukamiin saattaa kertyä melkoisesti lunta. Liikkuminen oli paikoin vähintäänkin vaivalloista, kun lunta oli lähes puoleen reiteen saakka.





Keskustaan päin startatessa auton mittari näytti viisitoista astetta pakkasta, joten ihmekön tuo että tuntui selkeästi viileämmältä kuin tullessa.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Hiiripöllöjä ja viiksitimaleita

Yöllä oli tupsahtanut taivaalta jälleen uutta lunta vanhan jatkeeksi. Kävin Toukarilla katsastamassa olisiko hiiripöllö näyttäytymistuulella. Ensi alkuun ei kaveria näkynyt, mutta kyllä se siinä tien varrella sittenkin oli vaikken sitä heti nähnytkään.



Toinen samanlainen nökötti lintutornin vieressä olevassa puussa. Vaikka lähelle sitä pääsikin, ei hyvien kuvien saaminen risukosta oikein onnistunut.



Vaikka huikea sumu peittikin Toukarin pellot, päätin vielä palata ensimmäisen luo. Onneksi, sillä onnistuin saamaan sentään muutaman lentokuvankin.



Iltapäiväksi Mikan kanssa mietittiin, missä aikaa kuluttaa, ja päätettiin käydä Etelärannassa katsastamassa olisiko ruovikkoon jäänyt timaleita talvehtimaan samalle paikalle, jossa niitä viime vuonna kuvailtiin. Kyllähän sieltä neljän timalin parvi löytyikin (2+2). As usual, auringon valosta ei tarvinnut haaveilla, mutta kyllä sieltä nyt jokunen kuvan tapainen sentään kortille päätyi.





Valaistus kuitenkin vaihteli melkolailla, ja kameran asetuksia sai vähän väliä vaihdella. Noin viideksi minuutiksi aurinkokin lopulta pilkahti, mutta tällöin linnut päättivät pysytellä korkeimpien korsien latvoissa.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Pakkaspäivän reippailu

Aamulla ylös puoli ysin aikaan ja lämpömittarin tarkistus. Kuten ilmataiteen laitos ennusti, kylmä päivä tiedossa. Mittari näytti pakkasta -24°C. Janin kanssa liikkeelle ennen auringon nousua, tarkoituksena käydä aamun valossa katsomassa Pinomäessä talveaan viettää tikliparvea. Matkalla pysähdyttiin kasitien varteen kokeilemaan laajiksen käyttöä. Läntisen taivaanrannan sävyt olivat komeita.


Stopin jälkeen ajeltiin Pinomäkeen. Auringon ensisäteet nousivat esteettä peltojen takaa maalaten maailman kellertäväksi. Paikalle tullessa parvi odotteli tien vieressä tulijoita, mutta oli kuitenkin pölähtänyt puihin, kun saimme auton parkkiin ja käveltyä paikan päälle. Homma meni taas alkuun maisemoinniksi.



Hetken odottelun jälkeen linnut lentelivät ripotellen pellolle, hieman kuitenkin turhan kauaksi. Urpiainen sentään jäi tien varren oksalle hetkeksi vastaanottamaan aamuaurinkoa.

Urpiainen

Tiklit ruokailivat kauempana pellossa, vielä auringon valon ulottumattomissa.

Tiklejä sänkipellossa

Santakankaan naakka-, varis-, harakka-, korppi-parven tarkastelun jälkeen morjestamaan Kirjurin hiiripöllöä. Kaatiksella ei näkynyt lokin lokkia, mutta kanahaukka pöllähti lentoon heti sinne saavuttuamme. Kuvia ei normaalistikaan syntynyt. Merikotkakaan ei harmittavasti suvainnut olla paikalla. No, sentään Kirjurin hiiripöllö oli paikallaan. Tosin korkeimman puun latvassa, tietysti.

Hiiripöllö

Hiiripöllö


Kotona täyttämässä vatsa ja taasen uudelleen liikkeelle. Pakkasta tuntui riittävän ihan koko päiväksi ei taivaalla juurikaan pilviä näkynyt. Eipä siis mitään erityisen hohdokasta auringon laskua tiedossa. Päätin kuitenkin mennä Kalloon katsomaan, olisiko meri auki vai jäässä.


Nippanappa jäässähän tuo, mutta ei nyt varmaan ihan pilkille kannata tuohon kohtaan mennä. Muutama kuvaajakollega näytti olevan samoilla asioilla pyörien pitkin Kallon lumisia rantoja. Vaikkei taivaalla mitään suurta väriloistoa näkynytkään, maalaili aurinko sentään rannan lumiin kivoja sävyjä ja muotoja. Osaisipa niitä vielä oikealla tavalla kuviin poimia.


Kaivoin repusta makron ja laitoin hetkeksi aikaa rähmälleen lumiin. Lumen pinnasta löytyi paljon hienoja kiteitä katseltavaksi. Ensimmäisessä on käytetty salamaa, muut otettu luonnon valolla.





Ilma oli ihan totaalisen tyyni ja vaikka pakkasta oli ihan riittävästi, ei ilma ollenkaan liian kylmältä tuntunut. Toki auringon laskun jälkeen pakkasen purevuus pikkasen lisääntyi. Laajis taas kiinni runkoon ja kuvakulmia hakemaan.





Reposaareen päin katsottaessa alkoi auki olevalle laivaväylälle kerääntyä hauskasti sumua. Taustalla fortumi puskee sähköä meidän pienten koteihin, jottei vallan jäädyttäisi.



Kaikin puolin mukava ulkoilupäivä, jonka jälkeen posket kiittivät riittävästä pakkasannoksesta punoittamalla oikein kunnolla.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Pitkästä aikaa jotain kuvaa

Hetkeen ei ole taas tullut blogiakaan päiviteltyä, josko sitä taas aktivoituisi kun kuvausmotivaatiokin on taas löytynyt jostain mielen syövereistä. Lähdetään näin uudenvuoden kunniaksi liikkeelle pienellä arvoituksella. Mikä/Mitä nämä seuraavat kuvat mahtavat esittää? Huomasin kennon olevan taas kerran puhdistamisen tarpeessa ja puhdistamisen jälkeen tuli sohittua hetken aikaan kameran kanssa.

Suurennossuhde 5:1

Suurennossuhde 4:1

Suurennossuhde 3:1

Suurennossuhde 2:1, jokos alkaa hahmottamaan?

Suurennossuhde 1:1, tähän loppuu puhti MP-E 65:sta joten on vaihdettava lasia

Suurennossuhde 1:1, vertailukuva Sigman 150 millisellä makrolla

Suurennossuhde 1:2, nyt alkaa jo vähän näyttämään tutulta

Suurennossuhde 1:3, jea kai nyt jo tunnistetaan

Suurennossuhde 1:10, kaikkia kuvia on hankala valaista yhtäläisesti mutta harjoitelu jatkuu

Suurennossuhde tuntematon, no sehän se, olohuoneen tapettiahan se


Kyllä vain, aika huokoista on olohuoneen tapetti näköjään, ihan ei paljaalla silmällä noin selvästi sitä näe. Nämä hölmöt tapetinkuvailut sun muut johtuvat uuden leikkikalun tai paremminkin useamman leikkikalun kotiutumisesta taloon. Voin suositella lämpimästä Canonin MT-24 EX lähikuvaussalamaa MP-E 65:n partneriksi. Ihan pätevä laite tuottamaan valoa maailmaan.

Tässä vielä pari harjoittelukuvaa loppiaiselta.

Suurennossuhde 2:1

Suurennossuhde n. 4:1

Eilen olin pitkästä aikaa kameran kanssa ulkona liikkeellä, mutta mitään kovin mainittavaa ei yllättäen eteen osunut. No, Toukarin viitatiaisesta sain sentään kuvan otettua. Siinäkin on oksia makeasti edessä, mutta menköön nyt kuitenkin.

Viitatiainen

Tässä joko viitatiainen tai hömötiainen, itse en pysty niitä riittävän hyvin tunnistaa

Viime keväänä ostin kovan hakemisen jälkeen Ruotsin armeijan lumisukset. Lähes joka paikassa myytiin ei-oota hyvän ja lumisen talven jälkeen, mutta lopulta sentään sain itsellenikin omani. Näyttivät olevan ihan pakasta vedetyt, sen verran hyväkuntoiset ja siistit olivat. Kaupan päälle tuli vielä alumiiniset sauvat erittäin suurilla alurengas-sompilla. Pari kertaa ehdin keväällä testata märällä kevätlumella suksia, ja todeta että siteet toimivat ja pysyvät omissa kengissä.

Sukset ovat leveät ja 210cm pitkät

Siteet sopivat lähes kenkään kuin kenkään, ja varaosia saa uusia tarpeen vaatiessa


Kokeilun halusta tervasin sukset loppukeväästä ja jätin ne navetan nurkkaan kesäksi ja syksyksi kuivumaan. Tervana käytin jotain honkkarista ostamaani "vanhan ajan puutervaa".




 Terva oli kovettunut kovaksi ja kiinteäksi kesän ja syksyn aikana. Onkohan se terva luistoa vai pitoa? Sanovat että kumpaakin. Pitihän sitä päästä pikimmiten testaamaan ja joulukuusen haun yhteydessä tuli vähän suksittuakin ensimmäistä kertaa tänä vuonna.


Yllättävän hyvin sukset sekä pitävät että luistavat kovaksi tampatulla metsätiellä, tiedä sitten onko tervan ansiota vaiko mitä. Pehmeässä pakkaslumessa suksi tietenkin uppoaa pitkälle hankeen, mutta on näillä silti parempi taivaltaa kun perinteisillä murtsikoilla. Kevään hankikantoja odotellessa. Pehmeässä ja syvässä hangessa on parempi käyttää lumikenkiä kuin tällaisia metsäsuksia, mutta kyllä nämä suksetkin normaalikengillä etenemisen voittaa. Tällaista tällä kertaa, laitetaan lopuksi vielä loppukevennys loppiaisen lumiriehasta, kun allekirjoittaneelta meni jarrutus hieman pitkäksi.