lauantai 22. tammikuuta 2011

Hiiripöllöjä ja viiksitimaleita

Yöllä oli tupsahtanut taivaalta jälleen uutta lunta vanhan jatkeeksi. Kävin Toukarilla katsastamassa olisiko hiiripöllö näyttäytymistuulella. Ensi alkuun ei kaveria näkynyt, mutta kyllä se siinä tien varrella sittenkin oli vaikken sitä heti nähnytkään.



Toinen samanlainen nökötti lintutornin vieressä olevassa puussa. Vaikka lähelle sitä pääsikin, ei hyvien kuvien saaminen risukosta oikein onnistunut.



Vaikka huikea sumu peittikin Toukarin pellot, päätin vielä palata ensimmäisen luo. Onneksi, sillä onnistuin saamaan sentään muutaman lentokuvankin.



Iltapäiväksi Mikan kanssa mietittiin, missä aikaa kuluttaa, ja päätettiin käydä Etelärannassa katsastamassa olisiko ruovikkoon jäänyt timaleita talvehtimaan samalle paikalle, jossa niitä viime vuonna kuvailtiin. Kyllähän sieltä neljän timalin parvi löytyikin (2+2). As usual, auringon valosta ei tarvinnut haaveilla, mutta kyllä sieltä nyt jokunen kuvan tapainen sentään kortille päätyi.





Valaistus kuitenkin vaihteli melkolailla, ja kameran asetuksia sai vähän väliä vaihdella. Noin viideksi minuutiksi aurinkokin lopulta pilkahti, mutta tällöin linnut päättivät pysytellä korkeimpien korsien latvoissa.

Ei kommentteja: