sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Lapin reissu

Tuli oltua viikko aurinkoisen keväisessä lapissa hiihtelemässä, laskettelemassa ja viettämässä muuten vain mukavaa aikaa. Lunta oli vyötäröön asti ja aurinko helotti komeasti kirkkaalta taivaalta melkein joka päivä. Komea kelohonkamökkimme sijaitsi hyvällä paikalla Äkäslompolon kylän keskusta liepeiltä. Hiihtoladut kiertelivät pitkin tunturimaisemia kuruineen kaikkineen. Itselle jäi tänä vuonna hiihto hieman vähemmälle, mutta tuli sitäkin sentään hieman tehtyä.


Mari, äiti ja isä hiihtoladulla kohti Velhon tupaa

Pitkin ladun varsia näkyy aina komeita kelottuneita ja lumisia puita, joita on välillä pakko jäädä katselemaan. Silloin tällöin kamerakin tuli kaivettua repun pohjilta ja otettua muutama foto. Taas tuli todistettua, ettei normi murtsikoilla ole kovin hyvä kantavuuskyky umpihangen puolella.



Muutama päivä tuli myös mutkamäessä viihdyttyä. Ensimmäisenä päivänä Äkäslompolon puolta piiskasi kova tuuli, mutta Ylläksen puolelle se ei niin sopinut. Tuuli toi jatkuvalla syötöllä uutta puuterimaista lunta rinteiden pintaan, joten oli siitä hyötyäkin. Viimeisenä laskupäivänä olikin sitten varmaan vuoden paras laskuilma. Aurinkoa, pikkupakkasta ja keväisiä hankia. Väkeä ei ollut juuri nimeksikään koko viikon aikana laskettelemassa, joten siinäkin mielessä yksi parhaita aikoja lapin lomailuun.

Mari suksilla

Mie

Mari vaihtaa suksista lautaan :)

Rannehan siinä sitten myöhemmin vääntyi, muttei onneksi pahasti :)

Yhtenä päivänä vuokrattiin lumikengät ja lähdettiin katsomaan minne päädytään. Noh, kovin pitkää reissua ei tullut tehtyä, mutta sentään vähän tuntumaa saatiin. Itse kävin hiukan katsastamassa korkeammalla, josko riekkoja oli näkynyt, mutta sekin retki tyssähti lyhyeen muiden jäädessä odottelemaan minua alempana oleville penkeille.

Takana Keskinen laki

Varkaankurun laavulla

Ylläksen ja Äkäslompolon seutu on tunnettu suuresta määrästä kuukkeleita. Tämä hauska lintu on oppinut, että laavujen lähistöltä saa runsaasti ruokaa hiihtoreissuillaan taukoa pitäviltä ihmisparoilta. Tässä muutama kuukkeli Varkaankurun laavulta. Lisää löytyy täältä.





Lomareissu oli onnistunut ja lapissa on aina mukava käydä, katsotaan olisiko ensi vuonna taas uusi reissu.

Ei kommentteja: