sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Lauantaiaamuna liikkeellä

Heitin Marin aamulla töihin ja painelin siitä sitten Meri-Porin lintuvesille taas kerran. Pakkasta oli ollut yöllä eikä lämpötila tainnut aamupäivällä yli neljän asteen kivuta. Matkalla Ulasoorin kohdalla kuovin pitkä nokka ja kirjava hahmo pilkisti pellon seasta. Kallossa haahkakoiraat puhkuivat ja isottelivat toisilleen naaraiden edessä. Lisäksi paikalla oli nokikanoja, lokkeja ja joutsenpari.

Kuovi

Haahkoja sekä yksi nokikana

Lokki, näitä en oikein tunne paremmin täytyy myöntää joten joku saa kertoa lajin tarkemminkin

Kyhmyjoutsen

Myöhemmin aamupäivällä jänöjussi jolkotteli metsätiellä vastaa ja oli niin tohkeissaan jostain tuoksusta heinän korsissa, ettei kiinnittäny laisinkaan minuun huomiotaan. Peipot lauleskelivat vielä kevättä ja nokikana maisteli jotain ruovikon reunalla.

Nokikana

Jänöjussi nenä kiinni maassa

Tästä kohden se edellinen on tainnut poiketa pois tieltä

Peippo vai peipponen

Mikan kanssa käytiin vielä katsastamassa puolen päivän aikaan katselemassa Enäjärven ihmeitä. Lähinnä nokikanoja oli kuvausetäisyydellä, joten niistä sitten hieman potrettia.


Nokikana

Nokikana tuli ulos ruovikon keskeltä


Illalla katselin kotoa ikkunasta, kun taivas oli totaalisen pinkki. Olisi ollut hyvä paikka mennä jonnekin ottaa maisemakuvaa, mutta tällä kertaa ihan vaan muutama napsu kotiportailta.


Taivaan sävyjä

Ei kommentteja: