Punarinta vihelteli tiheän, vanhan metsän uumenista. Korkeat kuuset estävät päivän valon tulemisen maantasalle suurimman osan aikaa päivästä, vaikka sen näkymisestä nyt ei ollut muutenkaan kauheasti pelkoa heinäkuun alkuviikkoina. Kostea metsän pohja tuoksui juuri siltä, kuin sen kuvitteleekin tuoksuvan kesäisen sateen jäljiltä. Saisi sitä nyt välillä aurinkokin paistaa, taisi tuumata punarintakin.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti