Pakkaspäivän reippailu

Aamulla ylös puoli ysin aikaan ja lämpömittarin tarkistus. Kuten ilmataiteen laitos ennusti, kylmä päivä tiedossa. Mittari näytti pakkasta -24°C. Janin kanssa liikkeelle ennen auringon nousua, tarkoituksena käydä aamun valossa katsomassa Pinomäessä talveaan viettää tikliparvea. Matkalla pysähdyttiin kasitien varteen kokeilemaan laajiksen käyttöä. Läntisen taivaanrannan sävyt olivat komeita.

Stopin jälkeen ajeltiin Pinomäkeen. Auringon ensisäteet nousivat esteettä peltojen takaa maalaten maailman kellertäväksi. Paikalle tullessa parvi odotteli tien vieressä tulijoita, mutta oli kuitenkin pölähtänyt puihin, kun saimme auton parkkiin ja käveltyä paikan päälle. Homma meni taas alkuun maisemoinniksi.

Hetken odottelun jälkeen linnut lentelivät ripotellen pellolle, hieman kuitenkin turhan kauaksi. Urpiainen sentään jäi tien varren oksalle hetkeksi vastaanottamaan aamuaurinkoa.

Urpiainen

Tiklit ruokailivat kauempana pellossa, vielä auringon valon ulottumattomissa.

Tiklejä sänkipellossa

Santakankaan naakka-, varis-, harakka-, korppi-parven tarkastelun jälkeen morjestamaan Kirjurin hiiripöllöä. Kaatiksella ei näkynyt lokin lokkia, mutta kanahaukka pöllähti lentoon heti sinne saavuttuamme. Kuvia ei normaalistikaan syntynyt. Merikotkakaan ei harmittavasti suvainnut olla paikalla. No, sentään Kirjurin hiiripöllö oli paikallaan. Tosin korkeimman puun latvassa, tietysti.

Hiiripöllö

Hiiripöllö

Kotona täyttämässä vatsa ja taasen uudelleen liikkeelle. Pakkasta tuntui riittävän ihan koko päiväksi ei taivaalla juurikaan pilviä näkynyt. Eipä siis mitään erityisen hohdokasta auringon laskua tiedossa. Päätin kuitenkin mennä Kalloon katsomaan, olisiko meri auki vai jäässä.

Nippanappa jäässähän tuo, mutta ei nyt varmaan ihan pilkille kannata tuohon kohtaan mennä. Muutama kuvaajakollega näytti olevan samoilla asioilla pyörien pitkin Kallon lumisia rantoja. Vaikkei taivaalla mitään suurta väriloistoa näkynytkään, maalaili aurinko sentään rannan lumiin kivoja sävyjä ja muotoja. Osaisipa niitä vielä oikealla tavalla kuviin poimia.

Kaivoin repusta makron ja laitoin hetkeksi aikaa rähmälleen lumiin. Lumen pinnasta löytyi paljon hienoja kiteitä katseltavaksi. Ensimmäisessä on käytetty salamaa, muut otettu luonnon valolla.

Ilma oli ihan totaalisen tyyni ja vaikka pakkasta oli ihan riittävästi, ei ilma ollenkaan liian kylmältä tuntunut. Toki auringon laskun jälkeen pakkasen purevuus pikkasen lisääntyi. Laajis taas kiinni runkoon ja kuvakulmia hakemaan.

Reposaareen päin katsottaessa alkoi auki olevalle laivaväylälle kerääntyä hauskasti sumua. Taustalla fortumi puskee sähköä meidän pienten koteihin, jottei vallan jäädyttäisi.

Kaikin puolin mukava ulkoilupäivä, jonka jälkeen posket kiittivät riittävästä pakkasannoksesta punoittamalla oikein kunnolla.

Pitkästä aikaa jotain kuvaa

Hetkeen ei ole taas tullut blogiakaan päiviteltyä, josko sitä taas aktivoituisi kun kuvausmotivaatiokin on taas löytynyt jostain mielen syövereistä. Lähdetään näin uudenvuoden kunniaksi liikkeelle pienellä arvoituksella. Mikä/Mitä nämä seuraavat kuvat mahtavat esittää? Huomasin kennon olevan taas kerran puhdistamisen tarpeessa ja puhdistamisen jälkeen tuli sohittua hetken aikaan kameran kanssa.

Suurennossuhde 5:1

Suurennossuhde 4:1

Suurennossuhde 3:1

Suurennossuhde 2:1, jokos alkaa hahmottamaan?

Suurennossuhde 1:1, tähän loppuu puhti MP-E 65:sta joten on vaihdettava lasia

Suurennossuhde 1:1, vertailukuva Sigman 150 millisellä makrolla

Suurennossuhde 1:2, nyt alkaa jo vähän näyttämään tutulta

Suurennossuhde 1:3, jea kai nyt jo tunnistetaan

Suurennossuhde 1:10, kaikkia kuvia on hankala valaista yhtäläisesti mutta harjoitelu jatkuu

Suurennossuhde tuntematon, no sehän se, olohuoneen tapettiahan se

Kyllä vain, aika huokoista on olohuoneen tapetti näköjään, ihan ei paljaalla silmällä noin selvästi sitä näe. Nämä hölmöt tapetinkuvailut sun muut johtuvat uuden leikkikalun tai paremminkin useamman leikkikalun kotiutumisesta taloon. Voin suositella lämpimästä Canonin MT-24 EX lähikuvaussalamaa MP-E 65:n partneriksi. Ihan pätevä laite tuottamaan valoa maailmaan.

Tässä vielä pari harjoittelukuvaa loppiaiselta.

Suurennossuhde 2:1

Suurennossuhde n. 4:1

Eilen olin pitkästä aikaa kameran kanssa ulkona liikkeellä, mutta mitään kovin mainittavaa ei yllättäen eteen osunut. No, Toukarin viitatiaisesta sain sentään kuvan otettua. Siinäkin on oksia makeasti edessä, mutta menköön nyt kuitenkin.

Viitatiainen

Tässä joko viitatiainen tai hömötiainen, itse en pysty niitä riittävän hyvin tunnistaa

Viime keväänä ostin kovan hakemisen jälkeen Ruotsin armeijan lumisukset. Lähes joka paikassa myytiin ei-oota hyvän ja lumisen talven jälkeen, mutta lopulta sentään sain itsellenikin omani. Näyttivät olevan ihan pakasta vedetyt, sen verran hyväkuntoiset ja siistit olivat. Kaupan päälle tuli vielä alumiiniset sauvat erittäin suurilla alurengas-sompilla. Pari kertaa ehdin keväällä testata märällä kevätlumella suksia, ja todeta että siteet toimivat ja pysyvät omissa kengissä.

Sukset ovat leveät ja 210cm pitkät

Siteet sopivat lähes kenkään kuin kenkään, ja varaosia saa uusia tarpeen vaatiessa

Kokeilun halusta tervasin sukset loppukeväästä ja jätin ne navetan nurkkaan kesäksi ja syksyksi kuivumaan. Tervana käytin jotain honkkarista ostamaani "vanhan ajan puutervaa".

 Terva oli kovettunut kovaksi ja kiinteäksi kesän ja syksyn aikana. Onkohan se terva luistoa vai pitoa? Sanovat että kumpaakin. Pitihän sitä päästä pikimmiten testaamaan ja joulukuusen haun yhteydessä tuli vähän suksittuakin ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Yllättävän hyvin sukset sekä pitävät että luistavat kovaksi tampatulla metsätiellä, tiedä sitten onko tervan ansiota vaiko mitä. Pehmeässä pakkaslumessa suksi tietenkin uppoaa pitkälle hankeen, mutta on näillä silti parempi taivaltaa kun perinteisillä murtsikoilla. Kevään hankikantoja odotellessa. Pehmeässä ja syvässä hangessa on parempi käyttää lumikenkiä kuin tällaisia metsäsuksia, mutta kyllä nämä suksetkin normaalikengillä etenemisen voittaa. Tällaista tällä kertaa, laitetaan lopuksi vielä loppukevennys loppiaisen lumiriehasta, kun allekirjoittaneelta meni jarrutus hieman pitkäksi.

Etelän kuukkeleita

Olimme Mikan, Janin ja Hannun kanssa viime sunnuntaina vuoden 2009 VLK:n eli vuoden luontokuvan ottaneen Kari Leon vieraina käymässä paikallisella kuukkelireviirillä. Kuukkelia pidetään yleisesti lapin lintuna, ja niin se enimmäkseen nykyään onkin, mutta onneksi siellä täällä on reviirejä myös etelänpänä. Aiemmin kuukkeli oli myös etelässä huomattavasti yleisempi kuin nykyään. Kuukkeli viihtyy mieluiten vanhassa naavaa kasvavassa kuusimetsässä, joita eteläisessä Suomessa on koko ajan entistä vähemmän. Naava on sikäli kuukkelille tärkeää että se varastoi ravintoa talven varalle usein juurikin naavaan. Se pyörittelee ruokaa nokassaan, jolloin ravinnon pintaan jää limainen kerros. Tämän kerroksen avulla ruoka pysyy naavassa kiinni ja tekee myöskin suojaavan kerroksen sen pintaan.

Naavapartainen oksantynkä

Saavuimme paikanpäälle aamusella ja eipä aikaakaan kun meidätkin jo löydettiin kuukkelien johdosta. Kuukkelin lento ja hyppely oksalta toiselle on hienon ja kepeän näköistä, erityisesti tuollaisessa vanhassa korpimetsässä se hyvinkin erityisen tunnelman. Ikävä kyllä kyseiselläkin metsäalueella on koko ajan raivausuhka päällä, ja metsäkoneen jäljet nuolevat sammalpintaa jo ihan alueen vieressä.

Kuukkeli itselleen ominaisessa ympäristössä

 Virroilla oli satanut lumi maahan jo edellisenä päivänä, ja syksy muutenkin jo sen verran pitkällä, ettei enää löytynyt ruskan värejä maasta. Sen sijaan lunta oli paikoittain jo ihan kunnolla maassa.

Lähtövalmius on olemassa, lentokuva jäi taas ottamatta 

Kuukkelien lisäksi paikalla pyöri varsin aktiivisia töyhtötiaisia, sekä muutama hömötiainen. Täytyy kyllä sanoa että töyhtötiainen on yksi niistä vauhdikkaimmista tiaisista, mitä on tullut tavattua. Eipä ole hetkeäkään paikallaan. No, joskus sentään osuu oikealle kohdalle terävyysaluekin, kun tarpeeksi yrittää.

Hömötiainen samoilla oksilla kuukkelin kanssa

Jo ennen kuukkelireviirille pääsyä saimme maistaa pikkuisen korpimaisemaa, kun Kari näytti meille hienon erämaisen tienvarsimaiseman. Onneksi kaikilla oli kamerat visusti repussa kun paikalle tallustettiin, muuten olisi ollut vaarana saada bonuksena hirvi mukaan kuvaan.

Hirvi olisi pönöttänyt noin suurinpiirtein vasemmassa reunassa ylemmän kultaisen leikkauksen kohdalla

Kiitos Karille vieraanvaraisuudesta ja opastuksesta. Oli helppo tallustaa vain jonon jatkeena perässä kun on osaava ja tietävä opas matkalla mukana.

Peikkometsä

Suomessa on paljon metsiä. On metsiä, toisenlaisia metsiä ja sitten on peikkometsiä. Tiedättehän sellaisia vanhoja kuusimetsiä, joiden aluskasvillisuus on lähes kokonaan kadonnut. Sammalia ja pieniä vihreitä kasveja siellä täällä, syksyisin sieniä, mutta enimmäkseen metsänpohja on erinäiköistä ruskeaa kariketta täynnä. Puita on niin tiheästi, ettei päivän valo yllä koskaan kunnolla metsän siimekseen asti. Totutusti tuollaiset tiheät metsät keräävät aivan tolkuttomasti hyttysiä, ja syksyihin aina mukavia hirvikärpäsiä.

Tällaisessa metsässä kävellessä luulee näkevänsä jokapuolella pieniä tai vähän suurempiakin metsänpeikkoja sekä muuta sekalaista sakkia. Puiden oksien lomasta näkyy erinäköisiä hahmoja, jotka lähemmäksi päästyään tuntuvat aina katoavan kivien taakse tai jonnekin muualle piiloon.

Itse poikkesin viikko sitten edellä mainitun kaltaiseen paikkaan. Tiheässä metsässä on aika jännä fiilis. Sitä on vaikea selittää, mutta toiset kokevat sen jopa karmaisevaksi ja pelottavaksi. Näissä paikoissa aika tuntuu jotenkin pysähtyneen, olkoonkin niin kliseinen sanonta.

Ilma on täysin seisovaa, koska tuuli ei pääse tiheän puuston läpi käymään päälle lainkaan. Hiljaisuuden rikkoo vain omien jalkojen alla rutisevat kuivat oksan pätkät sekä ajoittain ohimon seudulle kopsahtelevat hirvikärpäset.

Huomasin, että kaikki eivät olleet koskaan enää päässeet kyseisestä metsästä pois. Toisille matka oli päättynyt siihen pisteeseen. 

Huonoista ennusmerkeistä huolimatta kukaan ei minua tappanut, enkä edes eksynyt, vaan selvisin ehjin nahoin hengissä pois metsästä. Tarvitsee varmasti joskus uhmata kohtaloa uudelleen ja palata kyseiseen metsään.