Pari keikkaa Meri-Porin maisemiin ja Preiviikiin

Männä viikonloppuna käytiin Mikan kanssa katsastamassa Preiviikinlahden näkymiä pakkassäällä. Lauantaina pakkasta olikin viidentoista ja kahdenkymmenen celsiusasteen välillä ja maailma sen näköinen, kun talviset sävyt värittivät pilvettömän taivaanrannan. Oli siis hyvä aika ja paikka testailla uutta laajakulmalasia heti verekseltään kunnon keleissä. Toistaiseksi olen ihan tyytyväinen ollut Sigman 10-20mm kroppilaajikseen. Ohessa myös muuta foto kyseisellä lasilla otettuna. Rannalta poispäin kävellessä Mika huomasi rantakaislikossa neljä viiksitimalia. Oman 300 millisenhän oli itse jättänyt "tarpeettomana" kotiin, kuin myös minäkin omani. No, seuraavana päivänä sovittiin timalien kanssa treffit samaan paikkaan jo heti aamusta.

Preiviikinlahden rannan sävyjä


Jälkiä


Timalikaislikkoa

Kettu käynyt pellolla saalin perässä

Ennen "auringon nousua" oli suuntana sama rantapöheikkö. Aurinko ei sitten koko päivänä noussutkaan, joten ne Kuvat jäi sitten taas ottamatta. Muutama latteampi otos sentään jäi kummallekin muistoksi. Sen verran hämärää oli koko päivän, etten itse viitsinyt omaa pimeää zoomia kaivaa repusta laisinkaan, vaan kokeilin valovoimaisemman Sigman makron lintukuvausominaisuuksia. Kyllä pidemmällä linssillä olisi ollut tekoa monesti, mutta saipa tuollakin jotain sentään aikaiseksi. Viiksitimalit ovat oikeastaan verrattain pelottomia lintuja, mutta elinympäristö aiheuttaa hankaluuksia kuvaajan toiminnalle. Heinää ja kortta tuppaa olemaan aina edessä.

Viiksitimalikoiras

Aina on jotain kaislaa väärässä paikassa

Edellisviikonloppuna käytiin myöskin Meri-Porin maisemissa Mikan kanssa. Reissu suuntautui Yyteriin, Reposaareen ja Ahlaisiin. Siitä on jo niin pitkä aika, ettei edes muista mitä tapahtui, mutta laitampa pari kuvaa kuitenkin. Merikotka kertaa x nähtiin, mutta kuvaa ei siitä sitten minulle tullutkaan.

Yyterin sannoilla ei kovasti auringon ottajia näkynyt


Tästä voi saada mielikuviinsa vaikka jonkin kissapedon tai mursun


Hetken aikaa joutuupi soutelemaan ennen rantaantumista

Pakkasta pitelee

Johan on ollut taukoa tässä kuvien lisäilyssä ja kuvaamisessa ylipäätänsä. Pikkuhiljaa alkaa jalkakin toipumaan puolentoista kuukauden takaisesta nilkkavammasta. Ihan ei vielä normisti pysty kävelemään, mutta parempaa päin. Eilen uskaltauduin kuitenkin Kallon lumisille ja jäisille kallioille katselemaan, josko vielä osaisi käyttää kameraa. Kuulaan pakkaspäivän kääntyessä auringonlaskuun, ei lähes pilvettömältä taivaalta löytynyt mitään kovin dramaattista esitystä, mutta jokusen kuvatuksen sentään päätin ottaa. Kylmä oli ja liikkuminen vielä turhan hankalaa, joten mihinkään yltiöpäivisiin kuvakulmiin en jaksanyt vääntäytyä. Poiskin piti lähteä ennen kuin alkoi valoisuus alkoi olla siinä pisteessä, jota odottelin. Mutta ohessa muutama räpsy:

Illalla lähdettiin vielä Linhon Mikan kanssa kattelemaan, josko saataisi jotain kennon täytettä aihealueesta tähdet. Jossein muuta, niin kylmä ainakin ehti tulla vajaassa puolessatoista tunnissa. Ei ihme, auton mittari näytti -18 astetta pakkasta. Mikan lankalaukaisin alkoi vetää viimisiään, joten mitään huiman pitkää valotusta ei saatu aikaan. Ajastetulla toiminnolla Mika taisi ottaa yhden parikymmenminuuttisen (tähtien liike). Itse tyydyin 30 sekunttisiin testailuihin. Kauemmas olisi ehkä pitänyt päästä kaupungin valosaasteesta, mutta toisaalta itse käytin tätä hajavaloa hyväkseni ohessa näkyvissä kuvissa. Reposaaren ja Tahkoluodon valot (?) kajastivat mukavan oloisesti taivaalla vaeltaviin hentoihin pilviin. Noh, harjoitukset jatkuu..

Norja retki

Oltiin tosiaan Joelin kanssa Norjaa katselemassa viime viikolla. Sunnutai-iltana lähdettiin laivalla kohti Tukholmaa ja sieltä aamulla ajamaan Jotunheimenin kansallispuiston maisemiin Lomin kylään. Alkumatkan tunnelmista löytyy lisää materiaalia Joelin sivuilta. Tässä vielä muutama kuva parilta ekalta päivältäkin. Ensimmäisenä päivänä siis kiivettiin Skandinaavian korkeimmalle vuorelle, Galdhøppigenille, ja toisena päivänä melottiin kuuluisalla Geirangerin vuonolla kajakeilla katsomaan vesiputouksia.

Näkymä Spiterstulenin majoitusalueen edustalta



Spiterstulenin majoitusalue



Vuoristopuro matkalla Galdhøppigenille



Norjan vuoristomaisemissa virtaa vesi todellakin joka paikassa sulavien jäätiköiden ansiosta



Lisää vuoristopuroja



Queen Mary 2 risteilijä Geirangerissa

Geirangerin vuonon mittasuhteet taisivat hämätä meitä eteläsuomalaisiin maisemiin tottuneita matkailijoita. Korkeiden vuorien välissä pujotteleva vuono olikin yllättävän leveä ja mittaa melontareissullekin tuli ihan mukavasti. Paikalla olevat laivatkin olivat yllätykseksi melkoisen isoja. Reissun jälkeen googlailemalla yllä olevassa kuvassa esiintyvää laivaa (Queen Mary 2), huomattiin sen olevan yksi maailman suurimmista risteylyaluksista, noin 345 metriä pitkä ja 42 metriä leveä. Itseasiassa valmistuessaan 2004 se oli maailman suurin matkustaja-alus. Ei siis mikään pikkunen paatti.

Kolmantena päivänä suunnattiin kohta aiemmin bongattua Tronoberget kiipeilykalliota aivan Lomin kylän nurkilla (topo-kirjaa myytiin paikallisessa urheiluliikkeessä, 50 NOK). Kallion juurelle menee kirjan mukaan hyvin tallattu polku tien vierestä, mutta taasen tulimme samaan tulokseen kuin Galdøppigenilla: norjalaisilla on hyvän polun käsite hieman erilainen kuin meikäläisillä. Kivikkoa siis riitti jälleen hypittäväksi. Alueella oli reittejä useita kymmeniä, olisiko ollut jopa noin 50 kymmentä. Itse päästiin muutamaa niistä kokeilemaan hienossa auringon paisteessa ja mukavan lämpimässä kelissä. Noh, Norjan sää näytti kuitenkin jälleen oman luonteensa ja jossain vaiheessa iltapäivää alkoi tummat pilvet lähestyä vuorten välistä siihen malliin, että kerättiin kamat takaisin autolle. Hyvään aikaan päästiinkin autoon, kun vettä alkoi tulla "riittävästi" ja alas asti.

Minä jollain reitillä Tronobergetillä



Joel fiilistelee kiipeilyn ohessa

Iltaohjelmaa ei oltu sen kummemmin mietitty ennalta, mutta aikaa oli kuitenkin hyvin tehdä kaikenlaista. Päätettiin lähteä katsomaan Galdøppigenia toiselta kantilta, Juvasshyttan puolelta. Ja kyllähän sinne kannatti lähteä. Jyvasshytta sijaitsee yli 1800 metriä meren pinnan yläpuolella ja näkymät sinne johtavalta tieltä on melkoisen upeat. Tässä voidaan muuten mainita että Norja on tietullien luvattu maa, tuonne maksoi 85 NOK ja Spiterstuleniin 50 NOK. Mutta kyllä ovat silti käymisen arvoisia paikkoja. Galdøppigenin toinen vaellusreitti lähtee Jyvasshyttasta ja kulkee huipulle yli Styggebrean jäätikön (Joelin blogissa kuvia jäätikön reunalta). Itse kävimme lähellä tuota jäätikön Jyvasshyttan puoleista reunaa, josta näkyi parin päivän takainen reitti Svellnosen ja Keillhaus Toppin kautta Galdøppigenille. Itse huippu oli taasen pilvessä, joten sitä ei tälläkään kertaa nähty.

Sataa ja paistaa, eli Norjassa ollaan (Jyvasshyttaan johtavan tien varrelta)



Vuoristomaisemaa



Minä keskellä "ei mitään"



Vielä yksi maisemakuva

Alunperin oli tarkoitus matkan viimeisenä kokonaisena päivänä Norjan puolella käydä kokeilemassa "raftingia", eli kumipaattikoskenlaskua jossain koskessa, mutta se jäi tällä kertaa kokeilematta. Seuraavalla kertaa sitten. Ajelimme sen sijaan Lillehammerin olympiakylän kautta Osloon perjantai-illaksi. Pikainen nähtävyyskierros Jonnan ja Andreaksen johdolla kattoi keskeisimmät keskustan nähtävyydet kuninkaan linnasta ja muista hallinnollisista rakennuksista aina Oslon uuteen viime vuonna valmistuneeseen oopperataloon.

Oslon oopperatalon valo"taidetta"

Venekeikka Varsinais-Suomeen

Keskiviikkona heti töiden jälkeen lähdettiin Joelin ja Mikaelin kanssa veneellä kohteena aluksi Uusikaupunki. Tiedossa oli aurinkoinen venereissu Varsinais-Suomen saaristoon, olihan säätiedotus luvannut parhaita mahdollisia kelejä seuraaville päiville. Matkaan päästiin kuuden ja seiskan välillä ja Ukiin saavuttiin hyvissä ajoin parin tunnin ajon päätteeksi. Makasiineilla syötiin kevyt iltapala ja mietiskeltiin mihin suunnattaisiin yöksi. Yöpaikaksi päätettiin valita muutaman kilometrin päässä oleva leirintäalue, johon pääsi veneen kanssa rantautumaan.

Leirintäalueelle ajellessa alkoi ilta-aurinko jo värjätä rannikkoa lämpimillä sävyillään


Joutsen-emo poikasineen otti meidät leirintäalueelle vastaan

Telttayön, suihkun ja aamupalan jälkeen matka jatkui edelleen kohti etelää, Naantalia. Matkan varrella pysähdyttiin valmistamaan sapuskaa erään leirintäalueen rantakallioille. Retkiruoka tuppaa olemaan aina jonkinlainen epämääräinen sekoitus erilaisia raaka-aineita, niin tälläkin kertaa.

Lihapullia joukkoon

Taustalla Naantalin vierassatama



Janoisia kavereita


Joel ja mansikka-jätskiannos

Illaksi suunnattiin takaisin Ukin edustalle, Isokarin majakkasaarelle. Alkumatka taittui leppoisasti lämpimästä kelistä ja saariston näkymistä nauttien. Viimeinen pidempi selkä Kustavin ja Isokarin välissä alkoi olla jo pienimuotoista röykytystä viisimetrisellä paatillamme, eikä kovin paljoa isommassa aallossa olisi ollut enää mukava ajaa. Perille päästiin ja vastassa meitä oli aiemmin puhelimella tavoitettu opas. Yöpymistilana oli saarella aiemmin toimineen varuskunnan puinen kasarmirakennus. Rakennukselle oli laiturilta matkaa vajaan kilometrin verran, mutta onneksi saatiin maitokärryyn lastattua suurin osa kantamuksista. Matkan varrella kuultiin myös pikainen historiikki saaren vaihesta oppaaltamme. Kiitos oppaiden kärsivällisyyden, päästiin käymään myös saaren 1833 valmistuneeseen ja Suomen kolmanneksi korkeimpaan majakkaan, vaikkei varsinainen opaskierros osunutkaan aikatauluihimme. Armeijan vanhanmallisissa sängyissä nukkuminen toi eräille matkalaisille mieleen monenlaisia muistoja.

Isokarin majakka, Isokari tuletorni



Huipulla tuulee aina

Aamupuuron jälkeen pakkattiin kamat taas maitokärryyn (saareen maaperästä johtuen ehdottaisimme hieman paksumpia renkaita ja korkeampaa maavaraa seuraavaan malliin) ja lähdettiin käppäilemään kohti vierasvenelaituria. Saari on kasarmin kohdalta hyvinkin metsäinen, joten emme heti tajunneet kuinka tyyni ilma oikeasti oli. Vasta kun meri alkoi pilkottaa puiden välistä, tajunnan täytti tietoisuus totaalisen tyynestä meren pinnasta. Varmuuden vuoksi viileän meren ylitykseen päälle kaavaillut tuulitakit painuivat kassin pohjalle ja loputkin paidat lähtivät pois päältä, kun aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Harvinaisen hieno näky olla ulkosaaristossa tuollaisena aamupäivänä.

Joel ja maitokärryt


Näkymä rannalta mantereelle päin


Riskilä


Isokarin saari jäi taakse


Eipä tarvinnut paljon purjeita nostella


Loppumatkan fiiliksiä

Matkan varrella pysähdyttiin Rauman edustalle Kylmäpihlajaan paussille. Syötiin kalakeitot/saaristolaispöydän antimet ja kierrettiin tämänkin majakan näköalatasanteelle ennen viimeistä etappia kohti Luviaa.

Käpytikan hyökkäys

Käpytikalle kelpaa niin pikkulintujen poikaset, kuin munatkin. Pahus vaan linnunpöntön reikä oli turhan pieni tikalle, joten se takoi kuin viimeistä päivää koloa isommaksi. Sinitiaiset puolustivat vimmatusti pesäänsä tehden hyökkäyksiä tikkaa kohti. Välillä koko sakki tippui maahan saakka nahistelemaan. Lopulta tikka sai tarpeekseen ja hyppi muutamaa oksaa ylemmäksi tuumaamaan tilannetta. Lähdin tässä vaiheessa itse pois paikalta, joten en tiedä varmaksi kuinka hommassa loppupeleissä kävi.

Kangasperhonen

Auroraperhonen


Pikkukultasiipi

Voikukka


Heijastus