maanantai 29. joulukuuta 2008

Joulun hitti

Radio-ohjattava helikopteri, se se on, varmasti. Kympin pala ja kestää ainakin kaksi vuorokautta ehjänä kovassa käytössä. Mutta hauskaa sillä lentäminen on ehdottomasti. Konetta on kyllä melkoisen haasteellinen lentää hallitusti. Ihmeen hyvin kestävät rankkojakin kolauksia, mutteivät ymmärrettävästi ikuisia kyllä ole. Useammalle yksilölle on jouduttu jo antamaan jonkin asteista tekohengitystä ja kirurgin veistä. Ainiin, nämä leluthan ovat sitten 16+ kamaa, suosittelen kaikille poji... miehille.


Apache valmiina nousuun


Ilmassa..


Tuleva helikopterilentäjä

Odottamaton hyökkäys kohti kuvaajaa (myös lentäjälle)


Luonnon kopteri heinäkuulta (tai ehkä elokuulta)

tiistai 2. joulukuuta 2008

Ylöspäin

Viikonlopun teema taisi olla ylöspäin, kun perjantaina oltiin lentelemässä Cessnalla ja lauantai-aamuna Bonanzalla lentosimulaattorissa. Sen jälkeen käytiin sitten kiipeämässä köysiseinällä ja sunnuntaina vielä boulderoimassa. Kiipeilykengät ja valjaat tuli hankittua joku aika sitten ja siitä lähtien olen säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt jumppaamassa seinällä. Tällä kertaa Outi ja Marikin olivat mukana lauantaina Porihallin kiipeilyseinällä. Reitit on siellä vähän epäselviä joten enemmänkin tulee otettua aina siitä kiinni mistä vain saa, toki tällä taidolla siinäkin on vielä haastetta.


Outi kiipeää


Marikin pääsi ylös

hmm, ainakin samassa narussa

Sunnuntaina oltiin sitten vielä Joelin kanssa boulderoimassa. Sain viime kerralla siellä useammankin rakon sormiini otteen lipsuessa. Nyt olinkin varustautunut teipin kanssa ja vaurioilta vältyttiin, edes osittain parantumattomat rakot eivät auenneet onneksi. Tällä kertaa huomasin edistystäkin tapahtuneen, vielä viimeksi puoleen väliin jämähtänyt reitti aukeni pienen harjoittelun avulla ja lopulta pääsin sen alusta loppuun asti. Joel kävi vaihtamassa omat kenkänsä sopivampiin ja tuntui olevan tyytyväinen nykyisiin. Omatkin kengät ovat jo muotoutuneet omiin jalkoihini, vielä kun oppisi käyttämään niiden koko kapasiteettia.

Joel ylhäällä

ja oikealla ylöspäin

pääsin kuin pääsinkin

katossa

maanantai 1. joulukuuta 2008

Siiville

Perjantaina päästiin pyörähtelemään Jimmun ja Joelin kanssa viimein Anteron kipparoimana taivaalle ilmailuopiston koneella. Keikka on ollut enemmän tai vähemmän vireillä jo pidemmän aikaa, mutta aikataulut ja säät eivät ole oikein osuneet kohdalleen. Sää oli kerrankin mukavan aurinkoinen, vaikka horisontti utuisen näköinen olikin. Hieman puuskittainen tuuli tuntui kentällä ennen lähtöä, mutta se ei juuri haitannut lentoa. Reitti suuntautui Kokemäenjoen suuntaisesti kohti rannikkoa ja siellä sitten Reposaaren ja Tahkoluodon kautta Säpin suuntaan. Mufloneita ei saatu bongattua, vaikka Säppi ympäri kierrettiinkin. Vielä ennen Luviaa muutama pyöritys ja kiepautus, jonka jälkeen pikkuhiljaa Luvian kautta kohti lentokenttää. Seuraava reissu taidetaankin tehdä sitten yölentona, jos siihen vielä mahdollisuus ilmenee.


Jimmu vetää koneen kiitoradalle

Luurit päässä ja nousulupaa odotellessa (kuvaajana Joel)

Kokemäenjoki

Joel takapenkillä

Jimmu fiilistelee etupenkillä (kuvaajana Joel)

Antero koneen puikoissa

Näkymä sivuikkunasta



[offtopic] Blogin ulkoasun kanssa on jotain vaikeuksia. Joillain selaimilla layout näyttää hajoavan ja kuvat sekä tekstit menevät jonkin verran sekaisin. Jatkossa ei varmaan kannata yrittää laittaa kuvia tekstin sekaan, vaan jättää reilusti tekstien väliin.

torstai 9. lokakuuta 2008

Kalliokiipeilyä

Joelin ja Anteron kanssa oltiin kiipeilemässä Kuorilan kallioilla tiistaina. Ilta-arska paisteli mukavasti juuri oikealle puolelle kalliota, josta syystä ilma tuntui lämpimältä. Ylhäällä puhalteli kuitenkin aika puhuri. Muille paikka oli tuttu, mutta minä olin ensimmäistä kertaa. Kalliolla on pari reittiä ylöspäin, toinen helppo ja toinen selkeästi vaikeampi. Antero eteni kokemuksella kummatkin helposti ylös näyttäen mallia meille muille. Helpompi reitti onnistui minulta ja Joelilta kummaltakin lähes ongelmitta, mutta vaikealla olikin sitten tekemistä. Ensi yrittämällä kumpikaan ei päässyt kovinkaan pitkälle, niimpä tuli kiivettyä uudelleen helpompi reitti. Toisella yrittämällä osasi jo hieman paremmin katsoa käsille sopivia otteita ja jalkojen paikkoja. Paljon on kyllä vielä harjoittelemista tuolla saralla. Antero antoi hyviä neuvoja matkan varrella. Toisella kertaa vaikemmalla reitillä oli yritystä jo enemmän. Monen yrityksen ja köydessä roikkumisen jälkeen pääsin kuin pääsinkin ylös saakka. Ei lähellekään puhtaasti vielä mennyt, mutta hyvä että pääsi edes niinkin hyvin ylös. Jää ensi kertaan vielä paljon parannettavaa. Myös Joel pääsi vaikeamman reitin ylös. Varmistamistakin päästiin Joelin kanssa kokeilemaan.


Antero virittelee yläköyttä puihin kiinni Joelin avustuksella.


Alkuvalmistelut kohta tehtynä, Antero laskeutuu köydellä vielä alas.


Mallisuoritus reippaasta kipuamisesta. Tämän jälkeen Joel hämähäkkinä seinällä Anteron varmistaessa.


Leveä haara-asento by Joel.


Kovaa yritystä allekirjoittaneelta.


Oudokseltaan sitä yritti olla liikaa käsien varassa, jolloin sormet väsyivät turhan nopeasti. Myös uusien otteiden löytäminen tuntuu olevan aluksi hankalaa, eikä sitä usko kuinka pienestä pykälästä loppujen lopuksi pystyy pitämään kiinni. Myöskään jalkojen alla ei suurtakaan koloa tai kohoumaa tarvita, kun sille jo pystyy varaamaan painoa. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla koulun seinällä harjoittelun merkeissä. Tekiilan kiipeilykurssi on siis menossa, saas nähdä tuleeko oikein omat varusteetkin hankittua jossain vaiheessa.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Isoneva

Isonevan soidensuojelualue ja luontopolku sijaitsee Pomarkussa, heti valtatien vieressä hieman ennen Pomarkkua Noormarkun suunnalta ajettaessa. Alue on osa laajaa retkeilyreittiä, joka kiertelee ympäri Satakuntaa. Suon keskellä on muutaman kilometrin pituinen pitkospuulenkki, joka kiertelee vetisimpien paikkojen ja kuivempien rämeiden läpi. Aurinkoisena lauantaina kävin katselemassa löytyisikö jotain nähtävää. Eläimiä ei juuri suolla enää ollut, lukuunottamatta muutamaa sudenkorentoa. Taisi muutama lintukin lennellä kauempana. Harvinaisen lämmin ilma oli kuitenkin aktivoinut muitakin ihmisiä retkeilemään. Aikaa tuli vietettyä siellä tunti jos toinenkin.

Kermi, allikko vaiko kulju? Kuka sen tietää?

Savannin ilta-aurinko?

Vaivaiskoivu



Nyt tenttiviikolla (lue lomaviikolla) on ollut aikaa tehdä kaikenlaista, kun ei ole mitään pakollista ohjelmaa tiedossa. Niimpä toteutin tänään pitkään vireillä olleen suunnitelman lähteä jonnekin ennen auringonnousua ja odottelemaan päivän kirkastumista. Ilmatieteenlaitos oli suosiollisesti luvannut taas aurinkoista syysilmaa ja aurinkokin nousee varsin säädylliseen aikaan tähän aikaa vuodesta, joten tänään oli hyvä toteuttaa suunnitelma. Suuntasin jälleen Isonevalle, tällä kertaan ennen seitsemää aamulla. Paikanpäälle päästyäni alkoi taivas jo sinertää ja hämärä pikkuhiljaa valoistua aamuksi. Mitään megalomaanista aamuspektaakkelia ei taivaalta kuitenkaan tarjoutunut. Tarvisi olla ehkä hiukan pilviäkin, jotka sitten verhoutuisivat eri väreihin auringon noustua. Mutta turha reissu ei missään nimessä tämä ollut. Muutama laulujoutsenryhmä piipahti äänekkäästi kauempana suolla, mutteivät kovin lähelle uskaltautuneet.
Tulipa ainakin herättyä aikaisin ja haukattua reippaasti happea heti aamutuimaan.

Ennen auringonnousua

Vettä oli aika hyvin suolla ja pitkospuut paikoin huonossa kunnossa.

Aamun kajastus

aarinko

tiistai 30. syyskuuta 2008

Syysmyrsky


Sunnutaina oli ensimmäinen syysmyrsky tänä vuonna. Tuulta oli suurinpiirtein 15-18m/s, ei siis mitenkään älyttömästi, mutta reippaasti kuitenkin. Suuntasimme Meri-Poriin katselemaan, josko siellä olisi tuulisella säällä jotain nähtävää. Kuulopuheiden mukaan Yyterissä olisi jotain surffauskilpailuja tai vastaavia. Suuntana aluksi siis Yyteri. Kilpailusta en mene takuuseen, tai ainakin ne olivat jo ohitse Yyteriin saavuttuamme, mutta surffaajia kyllä näkyi vielä useampikin. Niiden lisäksi myös yksi varjolautailija. Kaveri näytti menevän aika hyvää vauhtia varjonsa kanssa ja hyppivän korkeita hyppyjäkin. Vauhdikkaan näköistä touhua, täytyy myöntää.

Surffarien lisäksi rannalla ei kovin paljon muita ihmisiä näkynyt. Muutama normaalia leijaa lennättänyt kaveri näkyi kauempana, mutta muutoin oli varsin hiljaista.






Aaltojen puolesta Yyteri oli aika turha reissu, koska pitkältä matkaa matala ranta söi aalloista suurimman voiman ennen niiden rantautumista. Tuuli kyllä pääsi avoimella rannalla puhaltamaan hyvin. Ja tuulen voimasta päällimmäisenä oleva kevyt ja kuiva hiekka vaelsi pitkin rantaa ja dyynien välissä.


Tuuli vaimeni nopeasti puiden suojissa parkkipaikalle kävellessä, joten oli aika vetäistä huppu pois päästä ja tutkia kenkien sisältämä hiekkamäärä. Paljoa ei hiekkaa onneksi ollut päässyt sisälle saakka.
Seuraavaksi suuntana oli Kallon kalliot. Matkalla piipahdimme katsomassa Kaanaan näkötorniin rakennettua kiipeilyseinää. Kuulemma pisinpiä Suomessa, ellei jopa pisin. Joskus olis kiva mennä koitttamaan ylöspääsyä.

Kallossa oli ihmisiä enemmänkin ihmettelemässä maailman menoa. Auto parkkiin siis ja rantakallioille katselemaan. Paikkaan, jossa joskus kesällä paisteltiin muurinpohjalettuja, ei juuri tehnyt mieli istahtaa, sen verran märkää siellä oli nyt. Tuuli pääsi puhaltamaan suoraan avomereltä ja näin ollen aallotkin osuivat hyvin kohdalle.

Vaikea kuvitella miltä tuntuisi seista monimetrisen aallon edessä, kun tämänkin kokoisissa tuntuu olevan voimaa jo pienen kylän tarpeisiin.

Tuota voimaa ja fiilistä on vaikea saada taltioitua kameralla, kun aallot lyövät kuohahtaen jatkuvalla tahdilla rantaan. Noh, laajiksella oltiin liikkeellä Joelin kanssa kummatkin, joten lähelle oli päästävä. Kun kameran käänsi vastatuuleen, oli etulinssi melko nopeasti täynnä tuulen tuomaa suolaista pisaraa. Onneksi edessä oli suojafiltteri, ettei objektiivin omaa linssiä tarvinnut alkaa hieromaan pisaroista puhtaaksi kotosalla. Pari kertaa aallot meinasivat lyödä suoraan jaloille, mutta muutama pikainen taka-askel pelasti kengät vedeltä. Ei tarvinnut kokeilla Coretexin vedenpitävyyttä. Vaatteita oli tällä kertaa riittävästi varattuna mukaan, joten kylmääkään ei tarvinnut kärsiä. Jonkin aikaa ripsotteli hiukan vettä taivaaltakin, muttei onneksi montaa tippaa.











Tähän loppuun vielä muutama otos Kallosta.



keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Syksyistä kiirettä

Pari päivää on aurinko paistellut mukavasti ja lämmittänyt ulkona liikkujaa. Ajattelinkin käväistä katsomassa syksyn tuloa Ahvenisjärven laitamilla. Aurinko ehti jo paeta pilviverhon taakse ennen kuin ulos pääsin. Mutta mitäpä tuo, ainakin valo oli tasaisempaa valokuvausta ajatellen. Kesyjä oravia näkyi useampia ja niillä näytti pitävän melkoista kiirettä. Minulla oli muutama pähkinä taskussa mukana, ja oravat tulivatkin ihan sylistä asti niitä hakemaan. Suuri osa pähkinöistä löysi tiensä mättään alle talvea odottamaan. Loputtoman tuntuinen työ näyttäisi olevan käynnissä, kun talveksi yritetään kerätä riittävän suuri ruokavarasto. Ihmetellä vaan pitää, miten ne kätkönsä sitten keskellä talvea löytävät. Taitaa kätköjen määrä olla kuitenkin niin suuri, että jopa suurella todennäköisyydellä jonkun kätkemä ruokapala löytyy, kunhan vain jostain kohtaa lumen alle kaivelee.