Syysmyrsky

Sunnutaina oli ensimmäinen syysmyrsky tänä vuonna. Tuulta oli suurinpiirtein 15-18m/s, ei siis mitenkään älyttömästi, mutta reippaasti kuitenkin. Suuntasimme Meri-Poriin katselemaan, josko siellä olisi tuulisella säällä jotain nähtävää. Kuulopuheiden mukaan Yyterissä olisi jotain surffauskilpailuja tai vastaavia. Suuntana aluksi siis Yyteri. Kilpailusta en mene takuuseen, tai ainakin ne olivat jo ohitse Yyteriin saavuttuamme, mutta surffaajia kyllä näkyi vielä useampikin. Niiden lisäksi myös yksi varjolautailija. Kaveri näytti menevän aika hyvää vauhtia varjonsa kanssa ja hyppivän korkeita hyppyjäkin. Vauhdikkaan näköistä touhua, täytyy myöntää.

Surffarien lisäksi rannalla ei kovin paljon muita ihmisiä näkynyt. Muutama normaalia leijaa lennättänyt kaveri näkyi kauempana, mutta muutoin oli varsin hiljaista.

Aaltojen puolesta Yyteri oli aika turha reissu, koska pitkältä matkaa matala ranta söi aalloista suurimman voiman ennen niiden rantautumista. Tuuli kyllä pääsi avoimella rannalla puhaltamaan hyvin. Ja tuulen voimasta päällimmäisenä oleva kevyt ja kuiva hiekka vaelsi pitkin rantaa ja dyynien välissä.

Tuuli vaimeni nopeasti puiden suojissa parkkipaikalle kävellessä, joten oli aika vetäistä huppu pois päästä ja tutkia kenkien sisältämä hiekkamäärä. Paljoa ei hiekkaa onneksi ollut päässyt sisälle saakka.
Seuraavaksi suuntana oli Kallon kalliot. Matkalla piipahdimme katsomassa Kaanaan näkötorniin rakennettua kiipeilyseinää. Kuulemma pisinpiä Suomessa, ellei jopa pisin. Joskus olis kiva mennä koitttamaan ylöspääsyä.

Kallossa oli ihmisiä enemmänkin ihmettelemässä maailman menoa. Auto parkkiin siis ja rantakallioille katselemaan. Paikkaan, jossa joskus kesällä paisteltiin muurinpohjalettuja, ei juuri tehnyt mieli istahtaa, sen verran märkää siellä oli nyt. Tuuli pääsi puhaltamaan suoraan avomereltä ja näin ollen aallotkin osuivat hyvin kohdalle.

Vaikea kuvitella miltä tuntuisi seista monimetrisen aallon edessä, kun tämänkin kokoisissa tuntuu olevan voimaa jo pienen kylän tarpeisiin.

Tuota voimaa ja fiilistä on vaikea saada taltioitua kameralla, kun aallot lyövät kuohahtaen jatkuvalla tahdilla rantaan. Noh, laajiksella oltiin liikkeellä Joelin kanssa kummatkin, joten lähelle oli päästävä. Kun kameran käänsi vastatuuleen, oli etulinssi melko nopeasti täynnä tuulen tuomaa suolaista pisaraa. Onneksi edessä oli suojafiltteri, ettei objektiivin omaa linssiä tarvinnut alkaa hieromaan pisaroista puhtaaksi kotosalla. Pari kertaa aallot meinasivat lyödä suoraan jaloille, mutta muutama pikainen taka-askel pelasti kengät vedeltä. Ei tarvinnut kokeilla Coretexin vedenpitävyyttä. Vaatteita oli tällä kertaa riittävästi varattuna mukaan, joten kylmääkään ei tarvinnut kärsiä. Jonkin aikaa ripsotteli hiukan vettä taivaaltakin, muttei onneksi montaa tippaa.

Tähän loppuun vielä muutama otos Kallosta.

Syksyistä kiirettä

Pari päivää on aurinko paistellut mukavasti ja lämmittänyt ulkona liikkujaa. Ajattelinkin käväistä katsomassa syksyn tuloa Ahvenisjärven laitamilla. Aurinko ehti jo paeta pilviverhon taakse ennen kuin ulos pääsin. Mutta mitäpä tuo, ainakin valo oli tasaisempaa valokuvausta ajatellen. Kesyjä oravia näkyi useampia ja niillä näytti pitävän melkoista kiirettä. Minulla oli muutama pähkinä taskussa mukana, ja oravat tulivatkin ihan sylistä asti niitä hakemaan. Suuri osa pähkinöistä löysi tiensä mättään alle talvea odottamaan. Loputtoman tuntuinen työ näyttäisi olevan käynnissä, kun talveksi yritetään kerätä riittävän suuri ruokavarasto. Ihmetellä vaan pitää, miten ne kätkönsä sitten keskellä talvea löytävät. Taitaa kätköjen määrä olla kuitenkin niin suuri, että jopa suurella todennäköisyydellä jonkun kätkemä ruokapala löytyy, kunhan vain jostain kohtaa lumen alle kaivelee.

Kesän makroiluja

Kesällä pääsin oikean makrokuvailun makuun siihen tarkoitetulla objektiivilla. Lisäksi että ko. kakkula on omiaan lähi- eli makrokuvauksessa, toimii se myös loistavasti lyhyenä ja valovoimaisena teleputkena. Jopa automaattitarkennus tuntuu toimivan suhteellisen nopeasti ja täsmällisesti.
Makrokuvauksen haasteena on usein valon riittävyys. Se juontaa juurensa efektiivisen valovoiman pienentymiseen suuremmilla suurennossuhteilla. Lisäksi lähikuvauksessa syvyysterävyys, eli kuvassa tarkkana näkyvä alue, on todella pieni. Se saattaa olla millejä, tai parhaimmillaan sen osia. Tästä johtuen objektiivia on välttämätöntä himmentää syvyysterävyyden kasvattamiseksi. Tällöin valoa tulee olla runsaasti, jotta suljinajat jäisivät riittävän lyhyiksi terävän kuvan saamiseksi. Varsinkin kun itse otan yleensä kuvat käsivaralta ja usein liikkuvista kohteista. Pienikin liikahdus saa kohteen helposti pois tarkennusalueelta. Tulevaisuudessa täytyy varmasti opetella enemmän käyttämään jalustaa tai vähintään monopodia, kun sellaiset tuli hankittua.

Tässä jokunen otos kesän ajalta. Lisää kuvia löytyy täältä.

Oheinen kuvapari osoittaa, kuinka lähelle makrokuvauksella pääsee. Toisaalta tuossa toisessakaan kuvassa ei olla vielä edes kovinkaan lähellä mahdollisimman suurinta suurennossuhdetta.

Säppi

Tällä kertaa venematka Joelin kanssa suuntautui kohti Säppiä. Säppi on mufloneistaan ja majakastaan kuulu saari Porin edustalla. Matkaa sinne kertyi pyöreästi tunnin verran. Lauantai oli tyyni, joten merikin oli rauhallinen. Ainoastaan edellispäivän vanhat mainingit olivat jäljellä. Veden pinta oli erikoisen näköinen, kuin pehmeää samettia. Nyt olimme ajoissa liikkeellä ja Säppiin rantauduttiin puolen päivän aikaa. Nyt oli eväitäkin mukana, jottei nälkä ajaisi heti kotiin. Laiturille noustuamme Joel havaitsi heti vastaanottokomitean olevan vastassa. Saarelle on täksi kesäksi viety ylämaan karjaa eli highlandereita pitämään rantaniityt kunnossa. Muutama sonni oli meitä heti laiturin vieressä vastassa.

Majakka varsin askeettinen verrattuna aiemmin nähtyyn Kylmäpihlajan majakkaan. Ylös menee vain kapeat kierreportaat. Ylös on vapaa pääsy silloin kun majakan ovet eivät ole lukossa. Askelmia pitäisi olla 140, jos oikein muistan.



Myös valolaitteisto"huoneeseen" pääsee vierailemaan ja sieltä edelleen ulkotasanteelle. Ulos kuljetaan pienestä luukusta, joka näkyy oheisessa kuvassa. Ulkona on vain pieni reunus, joka on aidattu kohtalaisen matalalla kananverkko aidalla. Kannattaa käydä, ainakin jos ei kärsi kovin pahasta korkean paikan kammosta.





Myöhemmin saimme kuulla highlandereita olevan 16 kappaletta saarella, kaikki sonneja. Laumaan kuuluu pari suurempaa yksilöä, jotka selvästi luottavat suureen kokoonsa ja antavat lähestyä varsin lähelle. Me oltiin lähimmillään ehkä noin viidessä metrissä. Pienen kokoiset ja pitkäkarvaisemmat yksilöt poistuivat nopeasti muutaman askeeleen kauemmas ja hakivat selkeästi turvaa isommista lajitovereistaan. Tässä vielä muutama otos näistä rauhallisista kavereista.




Muflonit jäivät vielä näkemättä, joten seuraavaankin kertaan jäi uutta näkemistä. Jos joskus vaikka olisi yötäkin saarella.