keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Maisemakuvia Ylläkseltä

Tässä vielä yksi setti kuvia pohjoisista. Näin etelän vesisateessa on hieno katsella vielä lumimaisemia. Kuvat otettu pääsosin lumikenkäreippailuiden lomasta Yllästunturin kupeesta tai lähistöltä. Alueella oli lumivyöryvaara josta syystä piti hieman katsella missä liikkuu.

Kesänkitunturi, revontulia odotellessa (turhaan)


Kesänkitunturi

Selkeä lumivyöryn paikka, Keskinen laelta
Kevät oli sen verran pitkällä, että tuuli ja aurinko oli vienyt kaikki lumet puista jo lapissakin



maanantai 26. maaliskuuta 2012

Lapin reissun lintukuvia

Kuukkelit ovat persoja hiihtäjien ja muiden lapinkävijöiden antamille eväille. Niitä saakin kuvattua ihan mielinmäärin lähes missä tahansa laavulla tai muulla taukopaikalla, kunhan taskusta löytyy jotain naposteltavaa.

Kuukkeli

Parhaimmillaan on jopa ruuhkaa ja tulee pientä kinaakin ruoasta

Laajis-laskeutumiskuvaa yritin, mutta laihalla osumatarkkuudella. Tässä ainoa sinne päin versio

Paikallinen retkiopas; "laavu siipeni osoittamassa suunnassa parin poronkuseman verran"




Yhdellä lumikenkäreissulla tuli vastaan kolme tai neljä pyytä. Ominaiseen tapaan ne kähmyilivät oksistojen keskelle, mutta sentään pari kertaa puolittain näyttäytyivät.

Pyy

Ja aina joku oksa edessä

Pyynaaras

Toiveena oli saada riekosta jonkinlaisia kuvia, ja siltä pohjalta tuli vähän liikuttuakin. Muutaman kerran näin kyseisiä kanalintuja, mutta kuvat jäivät kyllä nollaan. Laitetaan lohdutukseksi kuva riekon kiepistä, joita näin jokusia.

Riekon kieppi

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Revontulia Äkäslompolossa

Lomaviikko tuli vietettyä Ylläksen ja Äkäslompolon maisemissa talviaktiviteeteista nauttien. Parin viikon takaisen aurinkomyräkän jälkeen oli toiveita myös revontulien näkymisestä. Ensimmäisenä päivänä katseltiinkin heti upeita revontulia, kun kävelimme mökille ruoan jälkeen Revontuliravintolasta. Lähdin sitten kokeilemaan onnea kameran kanssa, mutta parhaat leiskut ehtivät mennä ohitse jo aiemmin. Kuvauspaikkakaan ei ollut vielä katsottuna kovin kummoiseksi, joten maisemat olivat mitä olivat. Muutama otos tallentui kuitenkin kennolle asti. Muuten viikko meni revontulien osalta aika hiljaisissa merkeissä. Jokusia kuulemma oli, muttei koskaan silloin kun itse katselin taivaalle. Vahingosta viisastuneena oli paremmat kuvauspaikatkin jo katsottuna valmiiksi repoja ajatellen, mutta toista kertaa ei tarvinnut muistikorttia kuluttaa loimujen takia.



Kävimme porukalla yhtenä iltana paistelemassa makkarat Varkaankurun laavulla, mutta pilvinen taivas vei mahdollisuudet revontulien näkemiseltä. 


torstai 15. maaliskuuta 2012

Kecskemet, Unkari

Työt veivät minua tällä viikolla taas Kecskemetiin Unkariin. Kaupunki on todella vanha ja keskellä keskustaa on paljon vanhoja komeita rakennuksia. Tässä muutama kuva, jotka on otettu lähinnä töiden jälkeiseltä iltakävelyltä ennen pimeän tuloa ja tämän aamun kotimatkalta. Ilma alkoi olla jo keväinen ja elohopea kipusi päiväsaikaan 15 asteen paremmalle puolelle. Paikkojen nimet on luntattu jostain paikallisesta opaslehtisestä.

M5 valtatie

Big Catholic Church


Town Hall

Katona József Theatre

Saint Nicolas Church

Town Hall

Jokin monumentti keskusaukiolla. Tänään torstaina oli jokin paikallinen kansallinen muistopäivä (ja vapaapäivä), jonka johdosta paikalle oli tuotu Unkarin lippuja ja kukkia

Piarist Students' Hostel

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tilhiä, koskikaraa ja tiaisia

Sunnuntaina tuli taas reippailtua ulkoilmassa. Jani laittoi viestiä, että Päärnäisissä olisi pieni tilhiparvi pyörimässä. Edellisestä tilhikuvauksesta olikin jo kulunut melkoinen tovi, joten kävin tarkastamassa tilanteen vakavuuden paikanpäällä. Muutama kuvakin tarttui kortille.


Tilhi
Tilhi




Tilhi
Jatkoin matkaa Noormarkkuun Oravajoelle ja Hanhijoelle, josta tuli talven ensimmäiset koskikarat kuvattua. Koski oli pitkältä matkaa auki ja vettä virtasi paljon, joten karoilla oli paljon tilaa liikkua. Mitään ihmeempiä lähipotretteja ei tästä syystä kortille tarttunut. 300 millinen tuntuu olevan usein muutenkin turhan lyhyt jopa kroppirungossa koskikarakuvauksiin. Joella näytti liikuskelevan myös laulujoutsenia. Liekö talvehtinut koko talven maisemissa, vaiko tullut viime viikon keväisten ilmojen saattelemana. Yhtä kaikki, paikalla oli pariskunta ja neljä selkeästi harmahtavaa junnua.

Koskikara

Koskikara
Karakuvauksen jälkeen tuli otettua muutama pönötys perus tinttilajeista. Pyrstötiaisparvikin pyörähti lähistölle, mutta jättivät kuvaajan rauhaan yllättävän nopeasti vihellellen vain korkealla puun latvoissa.

Hömötiainen

Talitiainen

Kuusitiainen

Hömötiainen

Talitiainen

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Hiiripöllö ja lumikko vuoden takaa

Kuvia selaillessa tuli törmättyä tällaisiin hiiripöllökuviin, jotka on otettu noin vuosi sitten.

Hiiripöllö

Hiiripöllö

maanantai 27. helmikuuta 2012

Suomessa taas

Vihdoin viimein pääsin takaisin Suomeen ja Suomen talveen. Katselin kateellisena komeita kuvia, joita oli otettu täällä kunnon talvipakkasten aikaan. Koreassa oli kylmää, mutta lunta ei ollut pätkääkään, ja ilmassakin oli koko ajan riittävästi jotain epäpuhtautta. Tästä syystä siellä oli koko ajan vähän ankean näköistä, ja sinitaivas harvemmin näkyvillä. Helsinki-Vantaalle laskeutuessa oli koneesta siisti katsella auringossa kylpevää puhtaan näköistä lumimaisemaa, valkoista maata ja sinistä taivasta.

Tänään oli pakko päästä heti ulkoilemaan. Kuin tilauksesta pakkasta oli aamulla -13 astetta ja päivästä tuli talvisen hieno, vaikka ripaus kevättäkin oli jo ilmassa. Oli hienoa päästä tarpomaan lumihangessa, ja vaikkei mitään niin tähdellistä kuvattavaa ollutkaan, ei se haitannut tänään lainkaan.