Makroilu osa 3: Laitteet

Makroilun voi aloittaa, ja sitä voi harrastaa monella tapaa. Olen koonnut tähän erilaisia ja erihintaisia laitteita ja laiteyhdistelmiä, joiden avulla voidaan ottaa järjestelmäkameran kanssa makrokuvia. Käyn pintapuolisesti läpi eri yhdistelmät, sekä niiden ominaisuudet ja käyttötavat. Yritän laittaa muutaman esimerkkilaitteenkin aina oheen, jotta pääsee hieman paremmin kärryille kustakin vaihtoehdosta. Kuten sanottu, makroilua voi harrastaa niin halvalla tai sitten kalliillakin.

Monille tulee ensimmäinen kosketus makromaailmaan jonkinlaisen kohtalaisen lähelle tarkentuvan telezoomin kanssa. Näistä voidaan käyttää nimitystä "macrozoom" ja ne tarkentuvat yleensä noin 1:4 suurennussuhteeseenm, jotkut ehkä jopa lähemmäksikin. Yhtenä esimerkkinä voidaan antaa vaikka Sigman 70-300 (http://www.sigmaphoto.com/shop/70-300mm-f4-56-apo-dg-macro-sigma). Monikäyttöisyytensä vuoksi nämäkin ajavat asiansa monesti aivan mainiosti ja monille tämäkin suurennus on ihan riittävä. Mutta eihän nämä nyt ihan oikeita makrokuvauslaitteita vielä ole, vaikka valmistaja usein lasin kylkeen printtaakin "macro" merkinnän. Tällaisten makrozoomien hintahaitari alkaa käytettynä 100€/150€:sta ja yltää sitten laadun parantuessa melko korkeallekin.

Oikeat makrolasit ovat järjestään kiinteäpolttovälisiä, ja usein suurivalovoimaisia objektiiveja, jotka tarkentuvat 1:1 suurennussuhteeseen ilman lisätarvikkeita. Polttoväliltään ne voivat olla hyvinkin erilaisia, vaikka tarkentuvatkin samaan suurennukseen. Ne voivat olla joko manuaalitarkenteisia tai automaattitarkenteisia, ja mekaaniselta rakenteeltaan sisäisellä tarkennuksella tai tarkentuessa pidentyviä. Sisäisellä tarkennuksella (inner focusing) olevat lasit eivät pidenny lähelle tarkennettaessa. Tästä on joskus etua arkojen kohteiden kanssa. Esimerkeiksi voidaan ottaa vaikka Canonin 100mm macro ja Sigman 105mm macro. Canonin 100 millinen on sisäisellä tarkennuksella, joten se pysyy saman pituisena myös lähelle tarkennettuna, kun taas Sigman 105 millinen venyy huomattavasti lähelle tarkennettaessa. Esimerkkikuvia löytyy mm. täältä: http://www.the-digital-picture.com/Reviews/Sigma-105mm-F-2.8-EX-DG-Macro-Lens-Review.aspx. Makrolasit ovat kuvanlaadullisesti erinomaisia. Ne ovat tarkkoja, eivät aiheuta vääristymiä ja tuottaavat usein miellyttävän bokehin eli epäterävän alueen piirron. Ne ovat myös mielestäni helpoin tie käytettävyyden kannalta oikeaan makroiluun, koska sisältävät kaikki normaaliobjektiiveista tutut automaattitoiminnot kuten aukon säädön, (automaatti)tarkennuksen, jne. Kaiken lisäksi nykyaikaiset makrolasit soveltuvat muuhunkin kuvaamiseen, kuten esimerkiksi potretteihen. Ainoastaan automaattitarkennus on usein melko hidas normaalilaseihin verrattuna, joten kovin hektiseen action-kuvaukseen ei kannata makrolasia ostaa. Hinnat alkavat suurinpiirtein 250€:sta, ainakin käytettynä, ja kipuavat tuhannen euron paremmalle puolen kalliimmassa päässä.

Kun haluaa ottaa askeleen vielä pienempää maailmaa kohden, ja kuvaa Canonilla, voi harkita hankkivansa Canon MP-E 65mm supermakro-objektiivin. Sen käyttöalue alkaa siitä, mihin normaalimakrolla maksimissaan pääsee. Tämä tarkoittaa, että homma menee hieman extremen puolelle sekä itse kuvaamisen, että kohteiden koon puolesta. Lasi on aukon säätöä lukuunottamatta täysin manuaalinen, joten esimerkiksi minkäänlaista tarkennusta ei ole. Sillä päästää 1-5 kertaisiin suurennussuhteisiin, niin että jokaisella suurennussuhteella on oma kiinteä tarkennusetäisyytensä. Täältä (http://mikonjuttuja.blogspot.com/2011/08/makroilu-osa-2-makrokuvauksen.html) voi ihmetellä kyseisen objektiivin antamia mahdollisuuksia kuva-alojen suhteen. Palaan myöhemmin tämän objektiivin saloihin tarkemmin, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että kannattaa ainakin ensin kokeilla ennen kuin ostaa, jollei tiedä ennestään mitä tällä kuvaaminen tarkoittaa. Hinta pyörii 1000€:n kieppeillä, käytettynä voi saada halvemmalla.

Edellä on esiteltynä sellaiset laitteet, joiden avulla voidaan makroilla (tai lähes makroilla) ilman lisätarvikkeita. Seuraavaksi luettelen erilaisia lisälaitteita ja adaptereja, jotka tuovat valinnan varaa makrokuvaamiseen. Niitä ovat mm. loittorenkaat/palkeet, kääntöadapterit, macro coupler -adapterit, telejatkeet ja lähilinssit.

Ehkä helpoiten lähestyttäviä näistä ovat lähilinssit (close-up filters), jotka ovat eräänlaisia suodinkierteisiin kierrettäviä "suurennuslaseja". Niiden voimakkuus ilmoitetaan dioptereina, esim. +2 tai +4 diopteria. Lähilinssejä voidaan käyttää esimerkiksi makrozoomien tai oikeiden makrolasien nokalla isontamaan suurennussuhdetta. Suurennussuhde suurenee, koska lähilinssi lyhentää objektiivin minimitarkennusetäisyyttä. Lähilinssien positiivisia puolia on edullisuus (tosin laatuun kannattaa panostaa näissäkin), ja se ettei ne vaikuta objektiivin valovoimaan ja kameran etsinkuvan kirkkauteen. Kuvanlaatua lähilinssi huonontaa kuitenkin lähes järjestään joka tapauksessa. Hintataso lähtee muutamasta kympistä ylöspäin. Mutta kuten jo tuli mainittua, ihan halvimpaan ei välttämättä kannata tyytyä. (Tämä hämis on kuvattu aikanaan jollain halpis-lähilinssillä ja Canonin 70-300 IS lasilla: http://mikongalleria.kuvat.fi/kuvat/%D6t%F6k%E4t/H%E4m%E4h%E4kit/h%E4m%E4h%E4kki7.jpg Harmittavasti en ole vain laittanut linssisetin speksejä muistiin, joten tarkempaa infoa en tähän hätään löytänyt)

Telejatkeet (tele converters) toimivat makrojen kanssa samalla tapaa kuin telelinssienkin. Ne siis pidentävät objektiivin polttoväliä muuttamatta sen lähintä tarkennusetäisyyttä. Tällöin saadaan aikaan suurempi suurennussuhde. Niiden positiivisia puolia on käytännöllisyys muussakin kuvauksessa kuin makroillessa. Jos omistaa valmiiksi makrolasin ja telejatkeen, voi kokeilla niiden kompinaatiota makroiluun. Kaikki jatkeet eivät kuitenkaan sovi yhteen kaikkien makrolasien kanssa, joten kannattaa ottaa yhteensopivuudesta ensin selvää. Esimerkiksi Canonin jatkeet eivät käy Canonin makrojen kanssa (ainakaan kaikkien). Telejatke suurentaa suurennusta samalla kertoimella, kuin se pidentää polttoväliä. Eli esim. 1.4x jatkeella ja 1:1 normaalisti tarkentuvalla makrolla saadaan aikaan 1.4:1 suurennus. Negatiiviset puolet liittyvät sekä kuvanlaatuun, että valovoiman vähenemiseen. 1.4x jatke tiputtaa valovoimaa yhdellä aukolla, ja 2x kahden aukon verran. Automaattitarkennuskin huononee jatkeita käytettäessä.

Loittorenkaat (extension tubes) ovat onttoja putkia, jotka laitetaan kamerarungon ja objektiivin väliin. Niiden käyttäminen lyhentää minimitarkennusetäisyyttä nimensä mukaan loitontamalla objektiivia rungosta. Se ei vaikuta edessä olevan objektiivin polttoväliin, vaan ainoastaan lyhentää tarkennusetäisyyttä. Loittorenkaita saa yksittäisinä kappaleina tai erilaisina setteinä. Yksi yleinen setti on Kenkon loittosetti, joka sisältää 12mm, 20mm ja 36mm loitot. Niitä voidaan käyttää erikseen tai yhdessä. Loittorenkaat vaikuttavat sitä enemmän, mitä laajempaa lasia niiden kanssa käytetään. Loittorenkaita voidaan käyttää monien erilaisten objektiivien kanssa: laajakulma lasien, zoomien, makrojen, normaalilasien jne. Loittorenkaiden käyttö on periaattessa todella helppoa, ainakin sellaisten mitkä välittävät sähköt rungosta objektiiville. Tällöin objektiivin sähköinen aukonsäätö ym. toimivat. Edulliseen hintaan on saatavissa myös sellaisia loittoja, jotka eivät välitä sähköjä rungolle. Niiden kanssa toimiminen on kuitenkin hieman mutkikkaampaa. Loittoja käytettäessä ei yleensä voida enää tarkentaa lainkaa äärettömään, vaan objektiivin mahdollinen tarkennusalue (minimi - "ääretön") on pikemminkin senteissä tai kymmenissä senteissä säädettävissä. Palkeet (bellows) toimivat periaattessa samalla tapaa, mutta niiden "loitonnus" on helpommin vaihdettavissa kuvauksen aikana. Loittorengassetit maksavat muutamasta kympistä (sähköttömät) reiluun sataseen (sähkölliset).

Macro-coupler adapterien avulla yhdistetään kaksi objektiivia toisiinsa kiinni niin, että ensimmäinen lasi on oikein päin rungossa kiinni ja toinen tulee väärimpäin tämän eteen. Adapteri siis sisältää molemmilla puolin urospuoliset suodinkierteet, jotka saa ruuvattua objektiivin suodinkierteisiin kiinni. Esimerkiksi ebay:sta saa tällaisia adaptereita alle kymmenellä eurolla. Kun sellaisen ostaa, pitää ensin selvittää mitkä lasit haluaa kiinnittää toisiinsa ja mitkä ovat niiden suodinkierteiden halkaisijat. Itse en ole ikinä kokeillut tällaista settiä, mutta olen kyllä nähnyt hienoja kuvia otettavan tämän kaltaisella kokoonpanolla. Koska en ole koskaan kokeillut, en osaa kertoa omakohtaisia kokemuksia helppo/vaikeakäyttöisyydestä. Yhdistelmän suurennussuhde saadaan jakamalla rungossa kiinni olevan objektiivin polttoväli väärinpäin olevalla polttovälillä. Eli jos vaikka rungossa on 200mm lasi kiinni, ja siinä sitten 50mm lasi väärinpäin nokalla, saadaan suurennussuhteeksi 200mm/50mm = 4. Tällöin suurennussuhde on siis 4:1. Tämän tekniikan etuna on edullisuus ja suuri suurennussuhde, jos siis valmiiksi omistaa sopivat lasit. Negatiiviseksi puoleksi voidaan sanoa hankalan pitkä kokonaisuus (riippuen tietysti käytetyistä objektiiveista).

Viimeiseksi vielä muutama sana kääntörenkaan (reverse adapter) avulla makroilemisesta. Tällöin käytetään ainoastaan yhtä objektiivia käännettynä ympäri kääntörenkaan avulla. Kääntörenkaita saa myöskin ebay:sta parhaimmillaan muutaman euron hintaan. Kääntörenkaassa on toisella puolella runkoon sopiva kiinnitys ja toisella puoleella sopivan kokoinen suodinkierre. Perusperiaatteena voidaan pitää, että mitä laajempi lasi käännetään ympäri, sitä suurempi suurennus saadaan aikaan. Niimpä kääntörengasmakroilussa käytetään usein laajislaseja. Niillä voidaan saavuttaa esimerkiksi noin 4:1 suurennus, kuten esimerkiksi Tokinan 19-35mm laajiszoomilla 19mm polttovälillä (n. 1.8:1 35mm asennossa). Itse olen makroillut paljon kääntörenkaan kanssa, ja voin kertoa että helppoa se ei ole. Mutta parhaimmillaan päästää hyvinkin suuriin suurennuksiin edullisesti, mikä on tämän tekniikan suola. Jos kääntää nykyaikaisen sähköisellä aukonsäädöllä olevan objektiivin ympäri, ei sen jälkeen voi enää aukkoa säätää. Tämä aiheuttaa paljonkin ongelmia. Canonilla aukko pamahtaa suurimmaksi, kun objektiivi irroitetaan rungosta ja tällöin syvyysterävyys on todella ohut. On mahdollista kikkailla kuitenkin aukko sopivammaksi irroituksen yhteydessä, mutta se ei ilmeisesti tee varsinaisesti ainakaan hyvää kamerarungolle. Muistan kuulleni jostain että Nikonilla objektiivi jää pienimmälle aukolleen (?). Tämäkään ei välttämättä ole hyvä asia, koska etsinkuva menee tällöin täysin pimeäksi ja tarkentaminen on siis silloin todella vaikeaa. Vanhemmalla, manuaalisella aukonsäädöllä varustetulla, lasilla voi vapaasti muuttaa aukkoa kuvauksen aikana, joten ne ovat varsin käyttökelpoisia kääntörengasmakroiluun. Palaan tähän tekniikkaan vielä paremmin omassa osassaan ja näytän muutamia esimerkkipaloja tuloksista.

Tässä on lyhyesti esiteltynä erilaisia makroilulaitteita ja tekniikoita. Näiden lisäksi usein joutuu käyttämään erilaisia salamajärjestelyjä riittävän valon saamiseksi. Kameran omaan pikkusalaan voi tehdä jonkinlaisia viritelmiä valon ohjaamiseen ja pehmentämiseen. Parempaan ja laadukkaampaan valoon pääsee usein kuitenkin käyttämällä erillistä salamaa tai useampaa salamaa. Lisäksi eri merkeillä on makroiluun tarkoitettuja valmiita salamaratkaisuja, kuten rengassalamoita ja tuplasalamoita. Nämä mahdollistavat usein monipuolisen valaistuksen tai vastaavasti vain helpon tavan tuoda riittävästi valoa kuvaan. Tulen vielä kertomaan jatkossa esimerkein, miten itse valaisen erilaisia makrokuviani. Samoin kerron vielä omat tapani käyttää edellä mainittuja makrolaitekompinaatioita, ainakin niiden osalta, joita itselläni on tällä hetkellä käytössä.

Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa

Seuraava osa:
Makroilu osa 4: Kääntörengasmakroilu