keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kukkahämähäkit

Kiireisen talven ja kevään aikana on makroilut jääneet aika vähäiselle. Parin viime viikon aikana on ollut kuitenkin sen verran hienoa ja lämmintä ilmaa, että kaikennäköiset mönkijäiset ovat heränneet makrokuvaajien iloksi, joten olihan sitä otettava kamera kouraan ja koitettava taas kerran.

Viikonloppuna tuli sitten heiluttua hetken aikaa taas makromaailmassa, kohteina lähinnä kukkahämähäkit ja kukkakärpäset. Kukkahämikset viihtyvät kärsivällisesti vartiopaikoillaan värikkäissä kukissa. Erityisesti ne suosivat keltaisia ja valkoisia kukkia. Toki muiltakin niitä monesti voi löytää. Ne ovat siitä metkoja kavereita, että vaihtavat väriä sen mukaan missä oleskelevat. Itse olen törmännyt ainakin keltaisiin, valkoisiin ja kirjaviin värimuotoihin. Kooltaan ne vaihtelevat Suomessa pienestä nuppineulanpäänkokoisesta kokoisesta kohtalaisen kookkaan herneen kokoiseen jössikkään.

Kukkahämähäkki - Misumena vatia

Kukkahämähäkit eivät tee verkkoa, eivätkä juoksentele saaliin perässä, vaan odottelevat saaliin tuloa silmien kärsivällisesti kukilla. Paikallaan olevaa hämistä on monesti hankala nähdä hyvän maastovärin ansiosta. Ruokalistaan kuuluu mm. kärpäsiä, kukkakärpäsiä, ampiaisia ja perhosia ym. hyönteisiä.





 Lopuksi vielä niittyjen ADHD eli auroraperhonen

Auroraperhonen

2 kommenttia:

Sami Lahtinen kirjoitti...

Siistejä, jälleen kerran. Varsinkin tuo kukkahämiksen silmät ovat kivat. Milläs setillä nämä paukutit? 17-40mm reverse + Canonin macro salamalla?

Mikko Kiviranta kirjoitti...

Kiitos. Itseasiassa oli tarkoitus tehdä toinen postaus aiheeseen liittyen, nimittäin laitteista. Käytössä on ollut 100mm macro, MP-E (ja 300 millinen perhoskuvassa). Otin kuvia myös käännetyllä Tokinan 19-35mm laajiksella, josta vielä tuonnempana lisää. Valona on tosiaan Canonin makrotuikku. Suurinta osaa rajattu maltillisesti sommittelutarkoituksissa. Kuvat järjestyksessä:

100mm
MP-E
100mm
100mm
MP-E
300mm (auroperhonen)

Itse kuvista sen verran vielä, että keltainen väri taisi jäädä vähän liian "hohtavaksi", mutta menköön nyt näin :D