Vapun alla menimme Janin kanssa teerisuolle katsomaan onnistuisiko teeren soitimen kuvaaminen tänä vuonna. Ilmatieteenlaitos ja Foreca olivat vaihteeksi vähän eri mieltä viimeiseen asti tulevasta säätilasta, mutta kumpikaan ei lupaillut vesisadetta aamulle. Tästä rohkaistuneena ajattelimme aamun olevan sopiva kuvauksen kannalta.
Perjantai-iltana töiden jälkeen lähdimme rauhassa kohti määränpäätä. Viimeiselle pikkutielle käännyttäessä emme arvanneet tien olevan todella pehmeässä kunnossa, sillä se näytti kovapintaiselta. Varsin nopeasti kävi selväksi, ettei henkilöautolla ole menemistä tämän pidemmälle. Joten reippailua oli siis tiedossa. Henkilökohtaisesti en ollut varautunut pakkausten osalta kovin pitkään kantamiseen, joten yömpymiskamoja ei oltu optimoitu ja pakattu helposti kannettavaan muotoon. Matkaa suon reunalle oli kolmisen kilometriä. Sinänsä se ei pitkä matka, mutta huonosti kannettavat kamat ja todella pehmeä tie nostivat silti hien pintaan.
Suolle päästessämme huomasimme, että vettä oli aikalailla enemmän kuin viime vuonna. Suota reunustavista ojista ei oltaisi päästy tällä kertaa kuivin jaloin yli, ellei edellisellä kerralla sattumalta olisi löydetty veden alla olevia "siltoja". Kahdella pienellä kepillä merkityt sillat auttoivat meidät ilman hukkumista suon puolelle. Samalla hetkellä kun suo aukeni edessämme, kuului kummallinen kumahdus. Hetken aikaa ihmeteltiin mistä on kyse, mutta sitten asia selvisi. Taivaanrannassa oli rypäs synkkiä pilviä ja salamat iskivät kohti maankamaraa. Tällaista ei säätiedotus kyllä ainakaan luvannut, eikä muutenkaan olisi olettanut, että huhtikuussa olisi joutunut ukkosmyräkän keskelle. Vetisellä suolla liikkuminen oli melko hidasta, koska jokaisella askeleella oli katsottava mihin tohtii astua.
Liiemmin ei ehditty miettimään telttojen paikkojakaan, vaan teltat kasattiin pitkälti viime vuoden koordinaateilla parille vierekkäiselle töppäreelle. Kello oli jo yli yhdeksän ja lähestyvä ukkoskuuro laittoi vipinää teltan pystytykseen. Tuuli yltyi navakaksi ja puuskaiseksi, joka vaikeutti huomattavasti teltan pystytystä. Eikä telttoja saatukaan kasaan yhtään liian aikaisin. Jani sai teltan muutamaa minuuttia aikaisemmin valmiiksi ja painui sisälle. Itse tuuppasin viimeiset kamat sisälle vesisateen jo ropistessa niskaan ja teltan sadehattua asetellessa vettä tulikin jo kohtalaisen reippaasti.
Kosteissa merkeissä hikisenä ja sateen osittain kastelemana täytin makuualustana toimivaa ilmapatjaa. Kello olikin jo lähemmäs kymmenen ja ilta oli hämärtynyt jo paksun pilviverhon takia. Kävellessä metsätietä olin jo mielessä sadatellut painavaa patjaa, mutta oli se sentään yön kannalta luksusta. Patja tasasi hyvin suotöppäreen muhkurat, eikä telttapaikan keskellä oleva vetinen kuoppakaan haitannut ollenkaan. Olin onneksi ottanut lämpimän kerraston mukaan yötä varten. Kosteat vaatteet oli mukava vaihtaa kuiviin ennen yöpuulle menoa.
Mieltä kaihersi hieman aamun tapahtumat, olisiko vesisade karkoittanut ja laimentanut teerien innon. Entä säätiedotuksen lupaama pilvipoutainen, tai hieman aurinkoinen aamu, kirkastuisiko ilma yön aikana vai jatkuisiko sade aamuun saakka. Toiveita soitimesta herätti muutaman kukon näkeminen suolle saapuessamme. Mutta miten ne reagoivat meidän näkemiseen ja parin teltan ilmestymiseen areenalle. Entä missä kohtaa tällä kertaa soitimen keskipiste mahtoi olla. Miten meidän teltat sijoittuisivat tähän nähden. Monta kysymystä pyöri mielessä illan pimetessä. Puuskainen tuuli ryöpytti heppoista telttaa ja vesi tuli poikittain teltan toiselle kyljelle. Ukkonen säesti äänimaailmaa.
Sateen loputtua ja kuivana pysymisen todettua mieli koheni ja olokin oli hyvä ja lämmin makuupussissa. Ennakkotiedoista poiketen aiemmin päivällä Prismasta hankittu 14€:n teltta piti vettä koko ukkosmyrskyn ajan, eikä teltan pohjakaan vuotanut. Oli aika pistää silmät kiinni.
Yön pimeydessä kuului, kun jokunen kukko tipahti teltan lähistölle pyörimään. Hetken päästä ne lähtivät takaisin suon reunalle. Teltan reuna lepatti tuulessa koko yön saaden aikaan äänen, joka kuulosti aivan siltä kuin joku olisi taputellut ja raapinut jatkuvasti teltan oviaukkoa. Teltan lepatuksesta ja ajoittaisista kylmistä tuulahduksista teltan sisään johtuen nukkuminen oli lyhyttä ja katkonaista.
Neljän aikoihin teeret pamahtivat jonnekin hyvin lähelle. Tiesin, että ulkona oli vielä aivan liian pimeää kuvaamiselle, enkä edes kurkannut mitä ulkona tapahtuu. Aluksi ne olivat hiljaa ja silloin tällöin kuului uuden yksilön kopsahtaminen mättäälle. Kuin taikaiskusta, yhtäkkiä alkoi kova pulputus joka puolelta. Vieläkin oli ihan liian pimeää kuvaamiselle.
Vähän ennen kello viittä kaivoin mattopuukon kameralaukusta ja leikkasin varovasti ja pikkuhiljaa reiän teltan takaseinään. Oviaukkoa ei tarvinnut tällä kertaa juuri kuvaamiseen käyttää. Lähimmät linnut olivat harmittavan kaukana. Ulkona oli vielä melko hämärää ja taivaalle kurkkiessa oli selvää, ettei ilma kovin paljon tullut aamun aikana kirkastumaan. Jonkun ajan kuluttua teeret lähtivät lätkimään ja porhalsivat vielä kauemmaksi. Tein toiselle reunalle uuden reiän siihen suuntaan, jotta näkisin minne ne menivät ja tulisivatko ne takaisin.
Kului taas aikaa. Onneksi teeret päättivät tulla takaisin ja tällä kertaa lähemmäksi. Sain otettua jokusia mukavia pönötyskuvia, vaikkei valoa vielä ollutkaan kovin paljoa. Pääosin linnut viihtyivät kauempana, mutta muutaman kerran jokunen yksilö tallusteli melko läheltä telttaani.
Samalla huomasin, että kauempana suon laidalla viihtyneet kurjet olivat hiippailleet keskemmälle, jo lähes kuvausetäisyydelle. Ne nahistelivat keskenään, toisinaan töräyttivät railakkaat huudot, ja lentelivät sinne tänne. Ainakin yhden pariskunnan näin parittelevankin, kuvaa tästä en kyllä saanut.
Vuorotellen tuli kuvattua kauempana olevia kurkia ja lähempänä pulputtavia teeriä. Jostain syystä teerillä ei ollut ihan kauheasti intoa tappeluun. Toki matsejakin otettiin, mutta usein ne päättyivät ennen kuin kunnolla ehtivät alkaakaan. Useimmiten kinastelu jäi pelkälle uhitteluasteelle. Tappelukuvausta vaikeutti hämärä keli, joten suljinajat venyivät pitkiksi, vaikka täydellä aukolla kuvasinkin. Yritin kitsastella 50D:n ISOjen kanssa pitämällä ne mahdollisimman pieninä. Alkuun käytin pelkkää 300mm teleä, mutta ruuvasin 1.4x jatkeen väliin heti kun valo vain antoi periksi.
Koko aamuna ei varsinaisesti voinut sanoa, että ilma olisi kirkastunut missään vaiheessa. Välillä satoi hiljakseen vettä, välillä oli muuten vain hämärää. Toisaalta sen johdosta ei tullut varjoja ja kovia kontrastieroja kuviin ja värimaailma oli raikas ja täyteläinen, keväisen kostea. Joten ei pidä valittaa.
Totuttuun tapaan tappelut loppuivat jo aika varhain ja lopuksi pulputtavat teeret lähinnä vain seisoskelivat kumpareilla ja tepastelivat ympäriinsä.
Iloksemme yksi kurkipari tuli kohtalaisen lähelle teerien lähdettyä. Siitä sai vielä muutaman mukavan kurkikuvan.
Ei lainkaan huono reissu, vaikka iltasella kävi jo vähän mielessä että mitä tästä taas oikein tulee. On se luontokuvaus vaan hauskaa (hullua) hommaa.
Kannattaa myös tsekata Janin, Mikan ja Hannun komeat kuvat.
Perjantai-iltana töiden jälkeen lähdimme rauhassa kohti määränpäätä. Viimeiselle pikkutielle käännyttäessä emme arvanneet tien olevan todella pehmeässä kunnossa, sillä se näytti kovapintaiselta. Varsin nopeasti kävi selväksi, ettei henkilöautolla ole menemistä tämän pidemmälle. Joten reippailua oli siis tiedossa. Henkilökohtaisesti en ollut varautunut pakkausten osalta kovin pitkään kantamiseen, joten yömpymiskamoja ei oltu optimoitu ja pakattu helposti kannettavaan muotoon. Matkaa suon reunalle oli kolmisen kilometriä. Sinänsä se ei pitkä matka, mutta huonosti kannettavat kamat ja todella pehmeä tie nostivat silti hien pintaan.
Suolle päästessämme huomasimme, että vettä oli aikalailla enemmän kuin viime vuonna. Suota reunustavista ojista ei oltaisi päästy tällä kertaa kuivin jaloin yli, ellei edellisellä kerralla sattumalta olisi löydetty veden alla olevia "siltoja". Kahdella pienellä kepillä merkityt sillat auttoivat meidät ilman hukkumista suon puolelle. Samalla hetkellä kun suo aukeni edessämme, kuului kummallinen kumahdus. Hetken aikaa ihmeteltiin mistä on kyse, mutta sitten asia selvisi. Taivaanrannassa oli rypäs synkkiä pilviä ja salamat iskivät kohti maankamaraa. Tällaista ei säätiedotus kyllä ainakaan luvannut, eikä muutenkaan olisi olettanut, että huhtikuussa olisi joutunut ukkosmyräkän keskelle. Vetisellä suolla liikkuminen oli melko hidasta, koska jokaisella askeleella oli katsottava mihin tohtii astua.
Liiemmin ei ehditty miettimään telttojen paikkojakaan, vaan teltat kasattiin pitkälti viime vuoden koordinaateilla parille vierekkäiselle töppäreelle. Kello oli jo yli yhdeksän ja lähestyvä ukkoskuuro laittoi vipinää teltan pystytykseen. Tuuli yltyi navakaksi ja puuskaiseksi, joka vaikeutti huomattavasti teltan pystytystä. Eikä telttoja saatukaan kasaan yhtään liian aikaisin. Jani sai teltan muutamaa minuuttia aikaisemmin valmiiksi ja painui sisälle. Itse tuuppasin viimeiset kamat sisälle vesisateen jo ropistessa niskaan ja teltan sadehattua asetellessa vettä tulikin jo kohtalaisen reippaasti.
 |
| Jani ylittämässä ojaa |
 |
| Ukkoskuuro tulopäällä |
Kosteissa merkeissä hikisenä ja sateen osittain kastelemana täytin makuualustana toimivaa ilmapatjaa. Kello olikin jo lähemmäs kymmenen ja ilta oli hämärtynyt jo paksun pilviverhon takia. Kävellessä metsätietä olin jo mielessä sadatellut painavaa patjaa, mutta oli se sentään yön kannalta luksusta. Patja tasasi hyvin suotöppäreen muhkurat, eikä telttapaikan keskellä oleva vetinen kuoppakaan haitannut ollenkaan. Olin onneksi ottanut lämpimän kerraston mukaan yötä varten. Kosteat vaatteet oli mukava vaihtaa kuiviin ennen yöpuulle menoa.
 |
| Muhkean näköiset pilvet taivaalla |
Mieltä kaihersi hieman aamun tapahtumat, olisiko vesisade karkoittanut ja laimentanut teerien innon. Entä säätiedotuksen lupaama pilvipoutainen, tai hieman aurinkoinen aamu, kirkastuisiko ilma yön aikana vai jatkuisiko sade aamuun saakka. Toiveita soitimesta herätti muutaman kukon näkeminen suolle saapuessamme. Mutta miten ne reagoivat meidän näkemiseen ja parin teltan ilmestymiseen areenalle. Entä missä kohtaa tällä kertaa soitimen keskipiste mahtoi olla. Miten meidän teltat sijoittuisivat tähän nähden. Monta kysymystä pyöri mielessä illan pimetessä. Puuskainen tuuli ryöpytti heppoista telttaa ja vesi tuli poikittain teltan toiselle kyljelle. Ukkonen säesti äänimaailmaa.
Sateen loputtua ja kuivana pysymisen todettua mieli koheni ja olokin oli hyvä ja lämmin makuupussissa. Ennakkotiedoista poiketen aiemmin päivällä Prismasta hankittu 14€:n teltta piti vettä koko ukkosmyrskyn ajan, eikä teltan pohjakaan vuotanut. Oli aika pistää silmät kiinni.
Yön pimeydessä kuului, kun jokunen kukko tipahti teltan lähistölle pyörimään. Hetken päästä ne lähtivät takaisin suon reunalle. Teltan reuna lepatti tuulessa koko yön saaden aikaan äänen, joka kuulosti aivan siltä kuin joku olisi taputellut ja raapinut jatkuvasti teltan oviaukkoa. Teltan lepatuksesta ja ajoittaisista kylmistä tuulahduksista teltan sisään johtuen nukkuminen oli lyhyttä ja katkonaista.
Neljän aikoihin teeret pamahtivat jonnekin hyvin lähelle. Tiesin, että ulkona oli vielä aivan liian pimeää kuvaamiselle, enkä edes kurkannut mitä ulkona tapahtuu. Aluksi ne olivat hiljaa ja silloin tällöin kuului uuden yksilön kopsahtaminen mättäälle. Kuin taikaiskusta, yhtäkkiä alkoi kova pulputus joka puolelta. Vieläkin oli ihan liian pimeää kuvaamiselle.
Vähän ennen kello viittä kaivoin mattopuukon kameralaukusta ja leikkasin varovasti ja pikkuhiljaa reiän teltan takaseinään. Oviaukkoa ei tarvinnut tällä kertaa juuri kuvaamiseen käyttää. Lähimmät linnut olivat harmittavan kaukana. Ulkona oli vielä melko hämärää ja taivaalle kurkkiessa oli selvää, ettei ilma kovin paljon tullut aamun aikana kirkastumaan. Jonkun ajan kuluttua teeret lähtivät lätkimään ja porhalsivat vielä kauemmaksi. Tein toiselle reunalle uuden reiän siihen suuntaan, jotta näkisin minne ne menivät ja tulisivatko ne takaisin.
Kului taas aikaa. Onneksi teeret päättivät tulla takaisin ja tällä kertaa lähemmäksi. Sain otettua jokusia mukavia pönötyskuvia, vaikkei valoa vielä ollutkaan kovin paljoa. Pääosin linnut viihtyivät kauempana, mutta muutaman kerran jokunen yksilö tallusteli melko läheltä telttaani.
 |
| Teeri |
Samalla huomasin, että kauempana suon laidalla viihtyneet kurjet olivat hiippailleet keskemmälle, jo lähes kuvausetäisyydelle. Ne nahistelivat keskenään, toisinaan töräyttivät railakkaat huudot, ja lentelivät sinne tänne. Ainakin yhden pariskunnan näin parittelevankin, kuvaa tästä en kyllä saanut.
 |
| Kurjet |
Vuorotellen tuli kuvattua kauempana olevia kurkia ja lähempänä pulputtavia teeriä. Jostain syystä teerillä ei ollut ihan kauheasti intoa tappeluun. Toki matsejakin otettiin, mutta usein ne päättyivät ennen kuin kunnolla ehtivät alkaakaan. Useimmiten kinastelu jäi pelkälle uhitteluasteelle. Tappelukuvausta vaikeutti hämärä keli, joten suljinajat venyivät pitkiksi, vaikka täydellä aukolla kuvasinkin. Yritin kitsastella 50D:n ISOjen kanssa pitämällä ne mahdollisimman pieninä. Alkuun käytin pelkkää 300mm teleä, mutta ruuvasin 1.4x jatkeen väliin heti kun valo vain antoi periksi.
Koko aamuna ei varsinaisesti voinut sanoa, että ilma olisi kirkastunut missään vaiheessa. Välillä satoi hiljakseen vettä, välillä oli muuten vain hämärää. Toisaalta sen johdosta ei tullut varjoja ja kovia kontrastieroja kuviin ja värimaailma oli raikas ja täyteläinen, keväisen kostea. Joten ei pidä valittaa.
Totuttuun tapaan tappelut loppuivat jo aika varhain ja lopuksi pulputtavat teeret lähinnä vain seisoskelivat kumpareilla ja tepastelivat ympäriinsä.
Iloksemme yksi kurkipari tuli kohtalaisen lähelle teerien lähdettyä. Siitä sai vielä muutaman mukavan kurkikuvan.
Ei lainkaan huono reissu, vaikka iltasella kävi jo vähän mielessä että mitä tästä taas oikein tulee. On se luontokuvaus vaan hauskaa (hullua) hommaa.
Kannattaa myös tsekata Janin, Mikan ja Hannun komeat kuvat.
2 kommenttia:
Upea artikkeli ja hyviä kuvia kerrakseen! Tästä oikeastaan sai jo inspiraatiota lähteä telttaileen metsään ja hakemaan hyviä luontokuvia ja tietysti tutkia luontoa. Paikkatuntemus vissiin iha hyvin hallussa, kun kuvausetäisyydelle pääsitte suoraa teltasta käsin?
Ei varmaan vielä iha parhaat telttailu kelit ja sen kuvistakin sai huomata, mutta eipä se paikkaa eikä aikaa nää
Kiitos kommentista. Hienoa, että joku viitsii lukea näitä joskus :D ja jaksaa muutaman sanan kommenttiinkin kirjoittaa.
Paikka oli kyllä edellisvuodesta tuttu, tosin liiemmin ei tosiaan nyt ehditty sateen alun takia miettimään tarkemmin teltan paikkaa. Onneksi sentään osui jotenkuten kohdalleen.
Norjalaisen perimätiedon mukaan ei ole huonoja kelejä, on vain vääränlaisia varusteita. Näin minua joskus opastettiin. Kerran Norjassa käyneenä voin ymmärtää mistä tuo juontaa juurensa. Pätee vähän tohon telttailuunkin, tosin ei tuo "festariteltta" mikään luksusmaja kyllä ole. Onneksi piti sentään vettä. Paksu makuupussi oli kyllä hyvä olla mukana.
Lähetä kommentti