tiistai 27. syyskuuta 2011
Kuikkia
Käväistiin poikien kanssa mökillä viikko sitten sunnuntaina vähän puolivahingossa kotimatkan varrella. Ajatuksena oli ottaa päivän päätteeksi vielä yksi kunnon hylsy, tällä kertaa järvellä oleskelevista kuikista. Aikamme laiturilla katseltuamme päätettiin käydä vähän soutelemassa, jos vaikka päästäisiin vähän lähemmäksi kohteita. Yllätys oli kohtalainen, kun pari kuikkaa jäi pyörimään ja ihmettelemään veneemme ympärille. Järvellä kaikuu varmasti vieläkin se pauke, joka kantautui kolmesta punahehkuisena paukkuneesta sulkimesta sinä aikana kun kuikat seilasivat veneemme vieressä. Välillä piti varovasti kääntää venettä ja soutaa sopivampaan paikkaan. Monesti olen kuikkia "kotijärvellä" kuvaillut, mutta kertaakaan en ole ennen päässyt näin hyvin lähelle. Onneksi muutama kuva jäi itsellekin muistoksi tuosta keikasta.
torstai 15. syyskuuta 2011
Makroilu osa 4: Kääntörengasmakroilu
Käännetyllä objektiivilla päästään parhaimmillaan hyvinkin suuriin suurennussuhteisiin melko edullisella laitteistolla. Varsinkin silloin, jos ennestään omistaa kääntömakroiluun soveltuvan objektiivin. Käännettäessä objektiivi kameran edessä ympäri, saadaan sitä suurempi suurennus aikaan, mitä laajempi käännetty lasi on. Itse olen kokeillut kääntää ympäri Sigman 10-20mm, Canonin 17-40mm, sekä Tokinan 19-35mm zoomit. Kaikkia niitä on mahdollista käyttää saman kääntörengasadapterin kanssa, koska kaikkien suodinkierre on halkaisijaltaan 77mm. Ostin ebaysta muutaman euron hintaisen metallisen adapterin Canonin EOS mountille 77mm kierteillä. Adapterin toisessa päässä on siis objektiivin suodinkierteisiin menevä vastakierre ja toisessa päässä kamerarunkoon sopiva kierteytys.
Kun ensimmäisen kerran ottaa objektiivin kameralaukusta, ruuvaa siihen kääntöadapterin nokalle ja laittaa paketin kiinni kamerarunkoon, huomaa ettei runko tunnista edessä olevaa lasia, eikä objektiiviin liioin välitetä sähköjäkään. Viimeistään tästä lähtien on selvää, että kuvaaminen menee varsin manuaaliseksi toiminnaksi. Nykyaikaisten lasien kanssa tulee ongelmaksi aukon säätäminen, koska sitä säädetään normaalitilanteessa sähköisesti kameran rungon avulla. Canonilla objektiivin aukko jää maksimiaukolle, kun se irroitetaan kamerarungosta, eikä sitä sen jälkeen pysty enää säätämään. Tämä tarkoittaa sitä, että syvyysterävyys on ihan minimissään. Positiivinen puoli asiassa on se, että etsinkuva on tällöin kirkkaimmillaan.
Tällaisen sähköisesti aukkoa säädettävän objektiivin saa kepulikonstein jätettyä haluamalleen aukolle myös silloin kun se otetaan irti rungosta. Kannattaa kuitenkin huomioida, ettei valmistaja ole tarkoittanut laitteitaan käytettävän seuraavasti, joten kannattaa tuskin siihen suuntaan reklamoida ongelmatilanteissa. Ainakin Canonilla saa objektiivin jäämään haluamalle aukolle siten, että laittaa objektiivin normaalisti kamerarunkoon kiinni ja asettaa kuvausohjelmaksi Av (Aperture control) tai M (Manual) ja asettaa haluamansa aukon rungosta. Tämän jälkeen kun painaa rungon etureunassa olevaa syvyysterävyyden tarkistusnäppäintä ja samalla irroittaa objektiivin rungosta, jää kyseinen aukko voimaan sähköjen katketessa. Se palautuu normaaliksi vasta, kun seuraavan kerran lasi laitetaan takaisin kiinni runkoon. Siitä ei ole takeita, että kuormittaako tällainen toimenpide objektiivia tai kamerarunkoa jollain tapaa vai ei. Mutta itse olen muutaman kerran tämän tehnyt ja se on toiminut ihan moitteetta. Olen toki palauttanut aukon maksimilleen, kun olen lopettanut kääntörengasmakroilun, jottei se jää pitkäksi aikaa säilytykseen sellaisessa asennossa.
Kun aukon on asettanut pienemmäksi (esim. 5.6 tai 8), pimenee etsinkuva todella huomattavaksi. Aukolla 8 alkaa olla oikeasti jo hankala nähdä tarkasti tarkennuksen kohdalleen osumista etsimen pimeyden takia. Normaalistihan nykyaikaisilla laseilla objektiivin aukko säätyy halutuksi aina vain sillä hetkellä kun kuva otetaan, muulloin se on maksimillaan, jotta etsimeen/tarkennukseen saadaan mahdollisimman paljon valoa. Tämä ominaisuus vaikeuttaa paljon kääntörenkaan avulla kuvaamista. On olemassa myös sellaisia adaptereita, joilla tuodaan kameran rungolta sähköt käännetyn objektiivin bajonetille. Tällöin objektiivi toimii kameran mielestä aivan kuin se olisi oikein päin kiinni rungossa.
Yksi mahdollisuus on käyttää vanhaa objektiivia, jossa on manuaalinen aukon säätö. Tällainen on esimerkiksi omistamani Tokina 19-35 f/3.5-4.5. Itse asiassa kyseinen yksilö on Nikonin kiinnityksellä, mutta tässä se ei haittaa koska käytän sitä ainoastaan käännettynä. Objektiivissa on aukon säätörulla, josta säädetään aukko käsin. Tällöin voidaan vaihtaa aukon arvoa kesken kuvauksen helpommin, eikä tarvitse tehdä edellä mainittua väkivaltaa kamerarungolle ja objektiiville.
Suurennussuhde riippuu tosiaan siitä, minkälaisen objektiivin kääntää ympäri. Mitä laajempi polttoväli, sitä suurempi on suurennus. Esimerkin vuoksi tuolla Tokinan 19-35mm lasilla saadaan aikaan suurennussuhteet n. 2x-4x. 35mm asennossa ja tarkennus väännettynä äärettömään suurennussuhde on noin 1.8x ja työskentelysetäisyys on noin 5cm. Samassa asennossa minimiin tarkennettuna työskentelyetäisyys on noin 4,5cm, eli tarkennuskierän vääntäminen ei vaikuta kovin paljoa asiaan, toki hieman suurennussuhteeseen. 19 millillä suurennus on noin luokkaa 4:1, ja etäisyys on noin 4cm (äärettömään tarkennettuna). Minimiin tarkennettuna etäisyys kohteesta objektiiviin on noin 3,7cm. Seuraavassa havainnollistavat kuvat. Ne on otettu käsivaralta auringon paisteessa aukolla 5.6, joten syvyysterävyys on melko lyhyt ja tarkennuskaan ei aina osunut ihan kohteeseensa, mutta tarkoituksena onkin havainnollistaa suurennussuhdetta, ei kuvanlaatua. Kuvat on ainoastaan pienennetty ja yhdistetty samaan kuvaan. Lisäksi alla on yksi verrokkikuva otettuna Sigman 10-20mm objektiivilla 10 millillä aukolla 4.
Kuten aiemmin on tullut jo mainittua, kuvaan suurimman osan makrokuvistani käsivaralta. Syitä siihen on monia. Ensinnäkään en omista sellaista jalustaa, joka soveltuisi hyvin makroiluun. Oma Slik 400DX:ni on turhan kankea taipumaan sopiviin asentoihin ja siihen kiinnitetty kinopää ei omasta mielestäni sovellu makroiluun oikeastaan lainkaan. Jossain vaiheessa tekisi mieli paneutua makroiluun sopiviin jalustoihin ja testata, josko niitä osaisi alkaa käyttämään (Ehdotuksia hyvistä vaihtoehdoista saa jakaa). Toinen syy käsivarakuvaukseen on se, että omien kokemusten perusteella kohteet ovat ottaneet jo aikapäiviä hatkat ennen kuin kamera on kuvausvalmiina, jos pitää alkaa jalustaa säätelemään kohdalleen ennen kuvaamisen aloittamista. Eri asia on tietysti "hyvässä valossa", eli riittävän aikaisin aamulla tai auringon laskiessa illalla, otetut kuvat, joissa kohde on jo/vielä yöpuulla paikallaan. Silloin on jalustasta suurin hyöty, koska niissä tilanteissa kuvaisi mielellään ilman salamaa luonnonvaloa hyväksikäyttäen, eikä kohde lähde karkuun kovinkaan helposti.
Aukkoa pienennettäessä etsimestä ei näe oikeastaan pahimmillaan juuri mitään. Silloin on otettava vain useampi kuva, ja toivottava että jossain niistä tarkennus osuisi oikeasti kohdalleen. Tarkennuksen kohdalleen saamisen vaikeus kasvaa vähintään kakkosen potensseissa suurennussuhteen kasvaessa, kun syvyysterävyys lyhenee rutkasti. Itse olen todennut toimivimmaksi tekniikaksi ottaa hyvä asento (yleensä aina mahdotonta ympäristön takia!!), hakea tarkennus hehtaarilleen, olla hengittämättä hetken aikaa ja hakea tarkennus tarkallleen oikeaan kohtaan liikkumalla hitaasti edestakaisin. Sitten kun tuntee oikean hetkeen koittaneeksi, yrittää mahdollisimman rauhassa painaa suljinnäppäintä, jottei kamera heilahtaisi samalla ja tarkennus pysyisi oikeassa kohtaa. Rinnakkaisruutuja joutuu usein ottamaan useampia.
Joskus voi helpottaa, kun ottaa kasvin/kukan varresta vasemmalla kädellä kiinni ja tukee samalla kädellä myös objektiivia. Tällöin kamera ja kohde liikkuvat yhtenä pakkana edestakaisin ja tarkennus saattaa olla helpommin asetettavissa kohdalleen. Tämä voi siis onnistua, jos kohde sen sallii, eikä toisessa kädessä tarvitse pitää salamaa (kuten alla olevassa kuvassa). Tulevaisuudessa tulee varmaan hankittua tai itse värkkäiltyä jonkinlainen jatkovarsi salamalle, jottei sitä tarvitse itse pitää toisella kädellään sopivassa kulmassa kohteeseen nähden.
Jos kuvaan pelkästään luonnonvaloa käyttäen, käytän täysmanuaalista M-ohjelmaa tai vaihtoehtoisesti aukon esivalinta eli Av-ohjelmaa. ISO luku pitää olosuhteiden pakosta nostaa usein melko suureksi, joskus jopa turhankin suureksi. Jos tiedän vaihtelevani suuresti suurennusta (zoomaan objektiivia), niin käytän Av:ta, koska efektiivinen valovoima muuttuu merkittävästi. Kamera osaa tällöin mitata tarvittavan suljinajan, koska kamera mittaa valotuksen todellisesta läpi tulevasta valon määrästä, vaikkei se tiedäkään mitään edessä olevasta objektiivista. Mitattua valotusta voi joutua joskus kompensoimaan ali- tai ylivalotuksen puolelle (kameran mielestä), mutta sama asetus pätee silti samalle kohteelle yleensä suurennuksesta riippumatta. Av-ohjelmaa puoltaa luonnonvaloa käytettäessä myös se, että valo muuttuu oikeastaan koko ajan. Tällöin kamera reagoi siihen monesti paremmin kuin minä, koska itse keskittyy moneen muuhunkin asiaan kuvaustilanteessa. M-tilaa käytän, jos tiedän että olosuhteet pysyvät mahdollisimman vakiona.
Salamavaloa käytettäessä käytän oikeastaan aika M-ohjelmaa kamerassa. Salaman kanssa tärkeintä on saada salaman tuottama valo, vallitseva valo, pääkohteen valaistus, taustan valaistus, sekä valon suunta ja laatu balanssiin. Se ei aina ole kovinkaan helppoa, mutta harjoittelu ja eri asioiden kokeilu auttaa asiaan. Makrokuvailussa käytän monesti salamassa E-TTL tilaa, jolloin kamera ohjaa salaman tehoa vallitsevien olosuhteiden perusteella. Tällöin voin vapaasti liikutella salamaa eri kohtiin ja eri etäisyydelle kohteesta, ja Canonin insinöörit ovat laskeneet kohtalaisen hyvin minkälaisella teholla salaman pitäisi kussakin tilanteessa välähtää. Myös salamavaloa käytettäessä nostan ISO-arvon usein jonkin verran korkeaksi, jotta saan tasaisemman valotuksen kohteen ja taustan välille. Tausta jää helposti muuten liian tummaksi, usein jopa täysin mustaksi. Joskus tämä on toivottu ominaisuus, mutta useimmiten haluan taustastakin sävyjä esille.
Jottei mene ihan pelkäksi höpinäksi, niin laitan muutaman esimerkkikuvan, jotka olen saanut aikaiseksi kääntörenkaan avulla. Polttoväleissä saattaa olla pientä heittoa, koska ne ovat muistikuvien varassa. EXIF-tiedoista niitä on turha kaivaa.
Tässä oli sitten tämä setti, seuraavaksi sitten jotain muuta. Hyviä kääntörengasmakroiluja itse kullekin ja rohkeasti vain kokeilemaan. Ei maksa paljoa, mutta matkaan kannattaa varata riittävästi kärsivällisyyttä.
Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa
Makroilu osa 3: Laitteet
Seuraava osa:
Tulossa
 |
| Kääntörengasadapteri ja Canon 17-40mm |
Tällaisen sähköisesti aukkoa säädettävän objektiivin saa kepulikonstein jätettyä haluamalleen aukolle myös silloin kun se otetaan irti rungosta. Kannattaa kuitenkin huomioida, ettei valmistaja ole tarkoittanut laitteitaan käytettävän seuraavasti, joten kannattaa tuskin siihen suuntaan reklamoida ongelmatilanteissa. Ainakin Canonilla saa objektiivin jäämään haluamalle aukolle siten, että laittaa objektiivin normaalisti kamerarunkoon kiinni ja asettaa kuvausohjelmaksi Av (Aperture control) tai M (Manual) ja asettaa haluamansa aukon rungosta. Tämän jälkeen kun painaa rungon etureunassa olevaa syvyysterävyyden tarkistusnäppäintä ja samalla irroittaa objektiivin rungosta, jää kyseinen aukko voimaan sähköjen katketessa. Se palautuu normaaliksi vasta, kun seuraavan kerran lasi laitetaan takaisin kiinni runkoon. Siitä ei ole takeita, että kuormittaako tällainen toimenpide objektiivia tai kamerarunkoa jollain tapaa vai ei. Mutta itse olen muutaman kerran tämän tehnyt ja se on toiminut ihan moitteetta. Olen toki palauttanut aukon maksimilleen, kun olen lopettanut kääntörengasmakroilun, jottei se jää pitkäksi aikaa säilytykseen sellaisessa asennossa.
Kun aukon on asettanut pienemmäksi (esim. 5.6 tai 8), pimenee etsinkuva todella huomattavaksi. Aukolla 8 alkaa olla oikeasti jo hankala nähdä tarkasti tarkennuksen kohdalleen osumista etsimen pimeyden takia. Normaalistihan nykyaikaisilla laseilla objektiivin aukko säätyy halutuksi aina vain sillä hetkellä kun kuva otetaan, muulloin se on maksimillaan, jotta etsimeen/tarkennukseen saadaan mahdollisimman paljon valoa. Tämä ominaisuus vaikeuttaa paljon kääntörenkaan avulla kuvaamista. On olemassa myös sellaisia adaptereita, joilla tuodaan kameran rungolta sähköt käännetyn objektiivin bajonetille. Tällöin objektiivi toimii kameran mielestä aivan kuin se olisi oikein päin kiinni rungossa.
Yksi mahdollisuus on käyttää vanhaa objektiivia, jossa on manuaalinen aukon säätö. Tällainen on esimerkiksi omistamani Tokina 19-35 f/3.5-4.5. Itse asiassa kyseinen yksilö on Nikonin kiinnityksellä, mutta tässä se ei haittaa koska käytän sitä ainoastaan käännettynä. Objektiivissa on aukon säätörulla, josta säädetään aukko käsin. Tällöin voidaan vaihtaa aukon arvoa kesken kuvauksen helpommin, eikä tarvitse tehdä edellä mainittua väkivaltaa kamerarungolle ja objektiiville.
 |
| Tokina 19-35mm f/3.5-4.5 (for Nikon), reunassa näkyy aukon valintakiekko |
 |
| Mittanauhasta otetut kuvat Canonin 50D:llä ja edellä mainitulla Tokinalla. Suurennuskerroin laskettu laskemalla kuinka monta pikseliä yksi millimetri täyttää. Siitä tiedosta, sekä kuvan koko leveydestä (4752 pikseliä) on laskettu kuvassa näkyvä alue millimetreinä. Jakamalla kennon fyysinen leveys (22,2mm) tällä luvulla, saadaan kuvan suurennussuhde. |
 |
| Mittanauhasta otettu kuva Canon 50D:llä ja Sigmalla 10mm polttovälillä. Suurennussuhde huikea 6.6x. |
Kuten aiemmin on tullut jo mainittua, kuvaan suurimman osan makrokuvistani käsivaralta. Syitä siihen on monia. Ensinnäkään en omista sellaista jalustaa, joka soveltuisi hyvin makroiluun. Oma Slik 400DX:ni on turhan kankea taipumaan sopiviin asentoihin ja siihen kiinnitetty kinopää ei omasta mielestäni sovellu makroiluun oikeastaan lainkaan. Jossain vaiheessa tekisi mieli paneutua makroiluun sopiviin jalustoihin ja testata, josko niitä osaisi alkaa käyttämään (Ehdotuksia hyvistä vaihtoehdoista saa jakaa). Toinen syy käsivarakuvaukseen on se, että omien kokemusten perusteella kohteet ovat ottaneet jo aikapäiviä hatkat ennen kuin kamera on kuvausvalmiina, jos pitää alkaa jalustaa säätelemään kohdalleen ennen kuvaamisen aloittamista. Eri asia on tietysti "hyvässä valossa", eli riittävän aikaisin aamulla tai auringon laskiessa illalla, otetut kuvat, joissa kohde on jo/vielä yöpuulla paikallaan. Silloin on jalustasta suurin hyöty, koska niissä tilanteissa kuvaisi mielellään ilman salamaa luonnonvaloa hyväksikäyttäen, eikä kohde lähde karkuun kovinkaan helposti.
Aukkoa pienennettäessä etsimestä ei näe oikeastaan pahimmillaan juuri mitään. Silloin on otettava vain useampi kuva, ja toivottava että jossain niistä tarkennus osuisi oikeasti kohdalleen. Tarkennuksen kohdalleen saamisen vaikeus kasvaa vähintään kakkosen potensseissa suurennussuhteen kasvaessa, kun syvyysterävyys lyhenee rutkasti. Itse olen todennut toimivimmaksi tekniikaksi ottaa hyvä asento (yleensä aina mahdotonta ympäristön takia!!), hakea tarkennus hehtaarilleen, olla hengittämättä hetken aikaa ja hakea tarkennus tarkallleen oikeaan kohtaan liikkumalla hitaasti edestakaisin. Sitten kun tuntee oikean hetkeen koittaneeksi, yrittää mahdollisimman rauhassa painaa suljinnäppäintä, jottei kamera heilahtaisi samalla ja tarkennus pysyisi oikeassa kohtaa. Rinnakkaisruutuja joutuu usein ottamaan useampia.
Joskus voi helpottaa, kun ottaa kasvin/kukan varresta vasemmalla kädellä kiinni ja tukee samalla kädellä myös objektiivia. Tällöin kamera ja kohde liikkuvat yhtenä pakkana edestakaisin ja tarkennus saattaa olla helpommin asetettavissa kohdalleen. Tämä voi siis onnistua, jos kohde sen sallii, eikä toisessa kädessä tarvitse pitää salamaa (kuten alla olevassa kuvassa). Tulevaisuudessa tulee varmaan hankittua tai itse värkkäiltyä jonkinlainen jatkovarsi salamalle, jottei sitä tarvitse itse pitää toisella kädellään sopivassa kulmassa kohteeseen nähden.
 |
| 50D + 17-40L + MT-24ex ja normaali kuvausasentoni. |
Salamavaloa käytettäessä käytän oikeastaan aika M-ohjelmaa kamerassa. Salaman kanssa tärkeintä on saada salaman tuottama valo, vallitseva valo, pääkohteen valaistus, taustan valaistus, sekä valon suunta ja laatu balanssiin. Se ei aina ole kovinkaan helppoa, mutta harjoittelu ja eri asioiden kokeilu auttaa asiaan. Makrokuvailussa käytän monesti salamassa E-TTL tilaa, jolloin kamera ohjaa salaman tehoa vallitsevien olosuhteiden perusteella. Tällöin voin vapaasti liikutella salamaa eri kohtiin ja eri etäisyydelle kohteesta, ja Canonin insinöörit ovat laskeneet kohtalaisen hyvin minkälaisella teholla salaman pitäisi kussakin tilanteessa välähtää. Myös salamavaloa käytettäessä nostan ISO-arvon usein jonkin verran korkeaksi, jotta saan tasaisemman valotuksen kohteen ja taustan välille. Tausta jää helposti muuten liian tummaksi, usein jopa täysin mustaksi. Joskus tämä on toivottu ominaisuus, mutta useimmiten haluan taustastakin sävyjä esille.
Jottei mene ihan pelkäksi höpinäksi, niin laitan muutaman esimerkkikuvan, jotka olen saanut aikaiseksi kääntörenkaan avulla. Polttoväleissä saattaa olla pientä heittoa, koska ne ovat muistikuvien varassa. EXIF-tiedoista niitä on turha kaivaa.
 |
| 40D + Canon 17-40mm @ 17mm, f/7.1, ISO 1600, 1/400, luonnonvalo |
 |
| 50D + Canon 17-40mm @ 24mm + Canon MT-24ex, f/7.1, ISO 500, 1/160 |
 |
| 50D + Canon 17-40mm @ 17mm + Canon MT-24ex, f/7.1, ISO 500, 1/160 |
 |
| 50D + Canon 17-40mm @ 40mm + Canon MT-24ex, f/7.1, ISO 500, 1/160 |
 |
| 50D + Canon 17-40mm @ 40mm, f/7.1, ISO 800, 1/160, luonnonvalo |
 |
| 50D + Canon 17-40mm @ 24mm , f/7.1, ISO800, 1/125, luonnonvalo |
 |
| 50D + Canon MP-E 65mm, f/3.5, ISO 400, 1/500, luonnonvalo. Edellisiin verrokiksi 1:1 kuva. |
 |
| 50D + Tokina 19-35mm @ 19mm + Canon MT-24ex, f/8, ISO 640, 1/200 |
 |
| 50D + Tokina 19-35mm @ 19mm + Canon MT-24ex, f/5.6, ISO 640, 1/200 |
 |
| 50D + Canon MP-E 65mm + Canon MT-24ex, f/10, ISO 640, 1/200. Kuva otettu 1:1 suurennuksella verrokiksi edellisiin |
 |
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa
Makroilu osa 3: Laitteet
Seuraava osa:
Tulossa
maanantai 29. elokuuta 2011
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Makroilu osa 3: Laitteet
Makroilun voi aloittaa, ja sitä voi harrastaa monella tapaa. Olen koonnut tähän erilaisia ja erihintaisia laitteita ja laiteyhdistelmiä, joiden avulla voidaan ottaa järjestelmäkameran kanssa makrokuvia. Käyn pintapuolisesti läpi eri yhdistelmät, sekä niiden ominaisuudet ja käyttötavat. Yritän laittaa muutaman esimerkkilaitteenkin aina oheen, jotta pääsee hieman paremmin kärryille kustakin vaihtoehdosta. Kuten sanottu, makroilua voi harrastaa niin halvalla tai sitten kalliillakin.
Monille tulee ensimmäinen kosketus makromaailmaan jonkinlaisen kohtalaisen lähelle tarkentuvan telezoomin kanssa. Näistä voidaan käyttää nimitystä "macrozoom" ja ne tarkentuvat yleensä noin 1:4 suurennussuhteeseenm, jotkut ehkä jopa lähemmäksikin. Yhtenä esimerkkinä voidaan antaa vaikka Sigman 70-300 (http://www.sigmaphoto.com/shop/70-300mm-f4-56-apo-dg-macro-sigma). Monikäyttöisyytensä vuoksi nämäkin ajavat asiansa monesti aivan mainiosti ja monille tämäkin suurennus on ihan riittävä. Mutta eihän nämä nyt ihan oikeita makrokuvauslaitteita vielä ole, vaikka valmistaja usein lasin kylkeen printtaakin "macro" merkinnän. Tällaisten makrozoomien hintahaitari alkaa käytettynä 100€/150€:sta ja yltää sitten laadun parantuessa melko korkeallekin.
Oikeat makrolasit ovat järjestään kiinteäpolttovälisiä, ja usein suurivalovoimaisia objektiiveja, jotka tarkentuvat 1:1 suurennussuhteeseen ilman lisätarvikkeita. Polttoväliltään ne voivat olla hyvinkin erilaisia, vaikka tarkentuvatkin samaan suurennukseen. Ne voivat olla joko manuaalitarkenteisia tai automaattitarkenteisia, ja mekaaniselta rakenteeltaan sisäisellä tarkennuksella tai tarkentuessa pidentyviä. Sisäisellä tarkennuksella (inner focusing) olevat lasit eivät pidenny lähelle tarkennettaessa. Tästä on joskus etua arkojen kohteiden kanssa. Esimerkeiksi voidaan ottaa vaikka Canonin 100mm macro ja Sigman 105mm macro. Canonin 100 millinen on sisäisellä tarkennuksella, joten se pysyy saman pituisena myös lähelle tarkennettuna, kun taas Sigman 105 millinen venyy huomattavasti lähelle tarkennettaessa. Esimerkkikuvia löytyy mm. täältä: http://www.the-digital-picture.com/Reviews/Sigma-105mm-F-2.8-EX-DG-Macro-Lens-Review.aspx. Makrolasit ovat kuvanlaadullisesti erinomaisia. Ne ovat tarkkoja, eivät aiheuta vääristymiä ja tuottaavat usein miellyttävän bokehin eli epäterävän alueen piirron. Ne ovat myös mielestäni helpoin tie käytettävyyden kannalta oikeaan makroiluun, koska sisältävät kaikki normaaliobjektiiveista tutut automaattitoiminnot kuten aukon säädön, (automaatti)tarkennuksen, jne. Kaiken lisäksi nykyaikaiset makrolasit soveltuvat muuhunkin kuvaamiseen, kuten esimerkiksi potretteihen. Ainoastaan automaattitarkennus on usein melko hidas normaalilaseihin verrattuna, joten kovin hektiseen action-kuvaukseen ei kannata makrolasia ostaa. Hinnat alkavat suurinpiirtein 250€:sta, ainakin käytettynä, ja kipuavat tuhannen euron paremmalle puolen kalliimmassa päässä.
Kun haluaa ottaa askeleen vielä pienempää maailmaa kohden, ja kuvaa Canonilla, voi harkita hankkivansa Canon MP-E 65mm supermakro-objektiivin. Sen käyttöalue alkaa siitä, mihin normaalimakrolla maksimissaan pääsee. Tämä tarkoittaa, että homma menee hieman extremen puolelle sekä itse kuvaamisen, että kohteiden koon puolesta. Lasi on aukon säätöä lukuunottamatta täysin manuaalinen, joten esimerkiksi minkäänlaista tarkennusta ei ole. Sillä päästää 1-5 kertaisiin suurennussuhteisiin, niin että jokaisella suurennussuhteella on oma kiinteä tarkennusetäisyytensä. Täältä (http://mikonjuttuja.blogspot.com/2011/08/makroilu-osa-2-makrokuvauksen.html) voi ihmetellä kyseisen objektiivin antamia mahdollisuuksia kuva-alojen suhteen. Palaan myöhemmin tämän objektiivin saloihin tarkemmin, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että kannattaa ainakin ensin kokeilla ennen kuin ostaa, jollei tiedä ennestään mitä tällä kuvaaminen tarkoittaa. Hinta pyörii 1000€:n kieppeillä, käytettynä voi saada halvemmalla.
Edellä on esiteltynä sellaiset laitteet, joiden avulla voidaan makroilla (tai lähes makroilla) ilman lisätarvikkeita. Seuraavaksi luettelen erilaisia lisälaitteita ja adaptereja, jotka tuovat valinnan varaa makrokuvaamiseen. Niitä ovat mm. loittorenkaat/palkeet, kääntöadapterit, macro coupler -adapterit, telejatkeet ja lähilinssit.
Ehkä helpoiten lähestyttäviä näistä ovat lähilinssit (close-up filters), jotka ovat eräänlaisia suodinkierteisiin kierrettäviä "suurennuslaseja". Niiden voimakkuus ilmoitetaan dioptereina, esim. +2 tai +4 diopteria. Lähilinssejä voidaan käyttää esimerkiksi makrozoomien tai oikeiden makrolasien nokalla isontamaan suurennussuhdetta. Suurennussuhde suurenee, koska lähilinssi lyhentää objektiivin minimitarkennusetäisyyttä. Lähilinssien positiivisia puolia on edullisuus (tosin laatuun kannattaa panostaa näissäkin), ja se ettei ne vaikuta objektiivin valovoimaan ja kameran etsinkuvan kirkkauteen. Kuvanlaatua lähilinssi huonontaa kuitenkin lähes järjestään joka tapauksessa. Hintataso lähtee muutamasta kympistä ylöspäin. Mutta kuten jo tuli mainittua, ihan halvimpaan ei välttämättä kannata tyytyä. (Tämä hämis on kuvattu aikanaan jollain halpis-lähilinssillä ja Canonin 70-300 IS lasilla: http://mikongalleria.kuvat.fi/kuvat/%D6t%F6k%E4t/H%E4m%E4h%E4kit/h%E4m%E4h%E4kki7.jpg Harmittavasti en ole vain laittanut linssisetin speksejä muistiin, joten tarkempaa infoa en tähän hätään löytänyt)
Telejatkeet (tele converters) toimivat makrojen kanssa samalla tapaa kuin telelinssienkin. Ne siis pidentävät objektiivin polttoväliä muuttamatta sen lähintä tarkennusetäisyyttä. Tällöin saadaan aikaan suurempi suurennussuhde. Niiden positiivisia puolia on käytännöllisyys muussakin kuvauksessa kuin makroillessa. Jos omistaa valmiiksi makrolasin ja telejatkeen, voi kokeilla niiden kompinaatiota makroiluun. Kaikki jatkeet eivät kuitenkaan sovi yhteen kaikkien makrolasien kanssa, joten kannattaa ottaa yhteensopivuudesta ensin selvää. Esimerkiksi Canonin jatkeet eivät käy Canonin makrojen kanssa (ainakaan kaikkien). Telejatke suurentaa suurennusta samalla kertoimella, kuin se pidentää polttoväliä. Eli esim. 1.4x jatkeella ja 1:1 normaalisti tarkentuvalla makrolla saadaan aikaan 1.4:1 suurennus. Negatiiviset puolet liittyvät sekä kuvanlaatuun, että valovoiman vähenemiseen. 1.4x jatke tiputtaa valovoimaa yhdellä aukolla, ja 2x kahden aukon verran. Automaattitarkennuskin huononee jatkeita käytettäessä.
Loittorenkaat (extension tubes) ovat onttoja putkia, jotka laitetaan kamerarungon ja objektiivin väliin. Niiden käyttäminen lyhentää minimitarkennusetäisyyttä nimensä mukaan loitontamalla objektiivia rungosta. Se ei vaikuta edessä olevan objektiivin polttoväliin, vaan ainoastaan lyhentää tarkennusetäisyyttä. Loittorenkaita saa yksittäisinä kappaleina tai erilaisina setteinä. Yksi yleinen setti on Kenkon loittosetti, joka sisältää 12mm, 20mm ja 36mm loitot. Niitä voidaan käyttää erikseen tai yhdessä. Loittorenkaat vaikuttavat sitä enemmän, mitä laajempaa lasia niiden kanssa käytetään. Loittorenkaita voidaan käyttää monien erilaisten objektiivien kanssa: laajakulma lasien, zoomien, makrojen, normaalilasien jne. Loittorenkaiden käyttö on periaattessa todella helppoa, ainakin sellaisten mitkä välittävät sähköt rungosta objektiiville. Tällöin objektiivin sähköinen aukonsäätö ym. toimivat. Edulliseen hintaan on saatavissa myös sellaisia loittoja, jotka eivät välitä sähköjä rungolle. Niiden kanssa toimiminen on kuitenkin hieman mutkikkaampaa. Loittoja käytettäessä ei yleensä voida enää tarkentaa lainkaa äärettömään, vaan objektiivin mahdollinen tarkennusalue (minimi - "ääretön") on pikemminkin senteissä tai kymmenissä senteissä säädettävissä. Palkeet (bellows) toimivat periaattessa samalla tapaa, mutta niiden "loitonnus" on helpommin vaihdettavissa kuvauksen aikana. Loittorengassetit maksavat muutamasta kympistä (sähköttömät) reiluun sataseen (sähkölliset).
Macro-coupler adapterien avulla yhdistetään kaksi objektiivia toisiinsa kiinni niin, että ensimmäinen lasi on oikein päin rungossa kiinni ja toinen tulee väärimpäin tämän eteen. Adapteri siis sisältää molemmilla puolin urospuoliset suodinkierteet, jotka saa ruuvattua objektiivin suodinkierteisiin kiinni. Esimerkiksi ebay:sta saa tällaisia adaptereita alle kymmenellä eurolla. Kun sellaisen ostaa, pitää ensin selvittää mitkä lasit haluaa kiinnittää toisiinsa ja mitkä ovat niiden suodinkierteiden halkaisijat. Itse en ole ikinä kokeillut tällaista settiä, mutta olen kyllä nähnyt hienoja kuvia otettavan tämän kaltaisella kokoonpanolla. Koska en ole koskaan kokeillut, en osaa kertoa omakohtaisia kokemuksia helppo/vaikeakäyttöisyydestä. Yhdistelmän suurennussuhde saadaan jakamalla rungossa kiinni olevan objektiivin polttoväli väärinpäin olevalla polttovälillä. Eli jos vaikka rungossa on 200mm lasi kiinni, ja siinä sitten 50mm lasi väärinpäin nokalla, saadaan suurennussuhteeksi 200mm/50mm = 4. Tällöin suurennussuhde on siis 4:1. Tämän tekniikan etuna on edullisuus ja suuri suurennussuhde, jos siis valmiiksi omistaa sopivat lasit. Negatiiviseksi puoleksi voidaan sanoa hankalan pitkä kokonaisuus (riippuen tietysti käytetyistä objektiiveista).
Viimeiseksi vielä muutama sana kääntörenkaan (reverse adapter) avulla makroilemisesta. Tällöin käytetään ainoastaan yhtä objektiivia käännettynä ympäri kääntörenkaan avulla. Kääntörenkaita saa myöskin ebay:sta parhaimmillaan muutaman euron hintaan. Kääntörenkaassa on toisella puolella runkoon sopiva kiinnitys ja toisella puoleella sopivan kokoinen suodinkierre. Perusperiaatteena voidaan pitää, että mitä laajempi lasi käännetään ympäri, sitä suurempi suurennus saadaan aikaan. Niimpä kääntörengasmakroilussa käytetään usein laajislaseja. Niillä voidaan saavuttaa esimerkiksi noin 4:1 suurennus, kuten esimerkiksi Tokinan 19-35mm laajiszoomilla 19mm polttovälillä (n. 1.8:1 35mm asennossa). Itse olen makroillut paljon kääntörenkaan kanssa, ja voin kertoa että helppoa se ei ole. Mutta parhaimmillaan päästää hyvinkin suuriin suurennuksiin edullisesti, mikä on tämän tekniikan suola. Jos kääntää nykyaikaisen sähköisellä aukonsäädöllä olevan objektiivin ympäri, ei sen jälkeen voi enää aukkoa säätää. Tämä aiheuttaa paljonkin ongelmia. Canonilla aukko pamahtaa suurimmaksi, kun objektiivi irroitetaan rungosta ja tällöin syvyysterävyys on todella ohut. On mahdollista kikkailla kuitenkin aukko sopivammaksi irroituksen yhteydessä, mutta se ei ilmeisesti tee varsinaisesti ainakaan hyvää kamerarungolle. Muistan kuulleni jostain että Nikonilla objektiivi jää pienimmälle aukolleen (?). Tämäkään ei välttämättä ole hyvä asia, koska etsinkuva menee tällöin täysin pimeäksi ja tarkentaminen on siis silloin todella vaikeaa. Vanhemmalla, manuaalisella aukonsäädöllä varustetulla, lasilla voi vapaasti muuttaa aukkoa kuvauksen aikana, joten ne ovat varsin käyttökelpoisia kääntörengasmakroiluun. Palaan tähän tekniikkaan vielä paremmin omassa osassaan ja näytän muutamia esimerkkipaloja tuloksista.
Tässä on lyhyesti esiteltynä erilaisia makroilulaitteita ja tekniikoita. Näiden lisäksi usein joutuu käyttämään erilaisia salamajärjestelyjä riittävän valon saamiseksi. Kameran omaan pikkusalaan voi tehdä jonkinlaisia viritelmiä valon ohjaamiseen ja pehmentämiseen. Parempaan ja laadukkaampaan valoon pääsee usein kuitenkin käyttämällä erillistä salamaa tai useampaa salamaa. Lisäksi eri merkeillä on makroiluun tarkoitettuja valmiita salamaratkaisuja, kuten rengassalamoita ja tuplasalamoita. Nämä mahdollistavat usein monipuolisen valaistuksen tai vastaavasti vain helpon tavan tuoda riittävästi valoa kuvaan. Tulen vielä kertomaan jatkossa esimerkein, miten itse valaisen erilaisia makrokuviani. Samoin kerron vielä omat tapani käyttää edellä mainittuja makrolaitekompinaatioita, ainakin niiden osalta, joita itselläni on tällä hetkellä käytössä.
Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa
Seuraava osa:
Makroilu osa 4: Kääntörengasmakroilu
Monille tulee ensimmäinen kosketus makromaailmaan jonkinlaisen kohtalaisen lähelle tarkentuvan telezoomin kanssa. Näistä voidaan käyttää nimitystä "macrozoom" ja ne tarkentuvat yleensä noin 1:4 suurennussuhteeseenm, jotkut ehkä jopa lähemmäksikin. Yhtenä esimerkkinä voidaan antaa vaikka Sigman 70-300 (http://www.sigmaphoto.com/shop/70-300mm-f4-56-apo-dg-macro-sigma). Monikäyttöisyytensä vuoksi nämäkin ajavat asiansa monesti aivan mainiosti ja monille tämäkin suurennus on ihan riittävä. Mutta eihän nämä nyt ihan oikeita makrokuvauslaitteita vielä ole, vaikka valmistaja usein lasin kylkeen printtaakin "macro" merkinnän. Tällaisten makrozoomien hintahaitari alkaa käytettynä 100€/150€:sta ja yltää sitten laadun parantuessa melko korkeallekin.
Oikeat makrolasit ovat järjestään kiinteäpolttovälisiä, ja usein suurivalovoimaisia objektiiveja, jotka tarkentuvat 1:1 suurennussuhteeseen ilman lisätarvikkeita. Polttoväliltään ne voivat olla hyvinkin erilaisia, vaikka tarkentuvatkin samaan suurennukseen. Ne voivat olla joko manuaalitarkenteisia tai automaattitarkenteisia, ja mekaaniselta rakenteeltaan sisäisellä tarkennuksella tai tarkentuessa pidentyviä. Sisäisellä tarkennuksella (inner focusing) olevat lasit eivät pidenny lähelle tarkennettaessa. Tästä on joskus etua arkojen kohteiden kanssa. Esimerkeiksi voidaan ottaa vaikka Canonin 100mm macro ja Sigman 105mm macro. Canonin 100 millinen on sisäisellä tarkennuksella, joten se pysyy saman pituisena myös lähelle tarkennettuna, kun taas Sigman 105 millinen venyy huomattavasti lähelle tarkennettaessa. Esimerkkikuvia löytyy mm. täältä: http://www.the-digital-picture.com/Reviews/Sigma-105mm-F-2.8-EX-DG-Macro-Lens-Review.aspx. Makrolasit ovat kuvanlaadullisesti erinomaisia. Ne ovat tarkkoja, eivät aiheuta vääristymiä ja tuottaavat usein miellyttävän bokehin eli epäterävän alueen piirron. Ne ovat myös mielestäni helpoin tie käytettävyyden kannalta oikeaan makroiluun, koska sisältävät kaikki normaaliobjektiiveista tutut automaattitoiminnot kuten aukon säädön, (automaatti)tarkennuksen, jne. Kaiken lisäksi nykyaikaiset makrolasit soveltuvat muuhunkin kuvaamiseen, kuten esimerkiksi potretteihen. Ainoastaan automaattitarkennus on usein melko hidas normaalilaseihin verrattuna, joten kovin hektiseen action-kuvaukseen ei kannata makrolasia ostaa. Hinnat alkavat suurinpiirtein 250€:sta, ainakin käytettynä, ja kipuavat tuhannen euron paremmalle puolen kalliimmassa päässä.
Kun haluaa ottaa askeleen vielä pienempää maailmaa kohden, ja kuvaa Canonilla, voi harkita hankkivansa Canon MP-E 65mm supermakro-objektiivin. Sen käyttöalue alkaa siitä, mihin normaalimakrolla maksimissaan pääsee. Tämä tarkoittaa, että homma menee hieman extremen puolelle sekä itse kuvaamisen, että kohteiden koon puolesta. Lasi on aukon säätöä lukuunottamatta täysin manuaalinen, joten esimerkiksi minkäänlaista tarkennusta ei ole. Sillä päästää 1-5 kertaisiin suurennussuhteisiin, niin että jokaisella suurennussuhteella on oma kiinteä tarkennusetäisyytensä. Täältä (http://mikonjuttuja.blogspot.com/2011/08/makroilu-osa-2-makrokuvauksen.html) voi ihmetellä kyseisen objektiivin antamia mahdollisuuksia kuva-alojen suhteen. Palaan myöhemmin tämän objektiivin saloihin tarkemmin, mutta sanottakoon tässä vaiheessa, että kannattaa ainakin ensin kokeilla ennen kuin ostaa, jollei tiedä ennestään mitä tällä kuvaaminen tarkoittaa. Hinta pyörii 1000€:n kieppeillä, käytettynä voi saada halvemmalla.
Edellä on esiteltynä sellaiset laitteet, joiden avulla voidaan makroilla (tai lähes makroilla) ilman lisätarvikkeita. Seuraavaksi luettelen erilaisia lisälaitteita ja adaptereja, jotka tuovat valinnan varaa makrokuvaamiseen. Niitä ovat mm. loittorenkaat/palkeet, kääntöadapterit, macro coupler -adapterit, telejatkeet ja lähilinssit.
Ehkä helpoiten lähestyttäviä näistä ovat lähilinssit (close-up filters), jotka ovat eräänlaisia suodinkierteisiin kierrettäviä "suurennuslaseja". Niiden voimakkuus ilmoitetaan dioptereina, esim. +2 tai +4 diopteria. Lähilinssejä voidaan käyttää esimerkiksi makrozoomien tai oikeiden makrolasien nokalla isontamaan suurennussuhdetta. Suurennussuhde suurenee, koska lähilinssi lyhentää objektiivin minimitarkennusetäisyyttä. Lähilinssien positiivisia puolia on edullisuus (tosin laatuun kannattaa panostaa näissäkin), ja se ettei ne vaikuta objektiivin valovoimaan ja kameran etsinkuvan kirkkauteen. Kuvanlaatua lähilinssi huonontaa kuitenkin lähes järjestään joka tapauksessa. Hintataso lähtee muutamasta kympistä ylöspäin. Mutta kuten jo tuli mainittua, ihan halvimpaan ei välttämättä kannata tyytyä. (Tämä hämis on kuvattu aikanaan jollain halpis-lähilinssillä ja Canonin 70-300 IS lasilla: http://mikongalleria.kuvat.fi/kuvat/%D6t%F6k%E4t/H%E4m%E4h%E4kit/h%E4m%E4h%E4kki7.jpg Harmittavasti en ole vain laittanut linssisetin speksejä muistiin, joten tarkempaa infoa en tähän hätään löytänyt)
Telejatkeet (tele converters) toimivat makrojen kanssa samalla tapaa kuin telelinssienkin. Ne siis pidentävät objektiivin polttoväliä muuttamatta sen lähintä tarkennusetäisyyttä. Tällöin saadaan aikaan suurempi suurennussuhde. Niiden positiivisia puolia on käytännöllisyys muussakin kuvauksessa kuin makroillessa. Jos omistaa valmiiksi makrolasin ja telejatkeen, voi kokeilla niiden kompinaatiota makroiluun. Kaikki jatkeet eivät kuitenkaan sovi yhteen kaikkien makrolasien kanssa, joten kannattaa ottaa yhteensopivuudesta ensin selvää. Esimerkiksi Canonin jatkeet eivät käy Canonin makrojen kanssa (ainakaan kaikkien). Telejatke suurentaa suurennusta samalla kertoimella, kuin se pidentää polttoväliä. Eli esim. 1.4x jatkeella ja 1:1 normaalisti tarkentuvalla makrolla saadaan aikaan 1.4:1 suurennus. Negatiiviset puolet liittyvät sekä kuvanlaatuun, että valovoiman vähenemiseen. 1.4x jatke tiputtaa valovoimaa yhdellä aukolla, ja 2x kahden aukon verran. Automaattitarkennuskin huononee jatkeita käytettäessä.
Loittorenkaat (extension tubes) ovat onttoja putkia, jotka laitetaan kamerarungon ja objektiivin väliin. Niiden käyttäminen lyhentää minimitarkennusetäisyyttä nimensä mukaan loitontamalla objektiivia rungosta. Se ei vaikuta edessä olevan objektiivin polttoväliin, vaan ainoastaan lyhentää tarkennusetäisyyttä. Loittorenkaita saa yksittäisinä kappaleina tai erilaisina setteinä. Yksi yleinen setti on Kenkon loittosetti, joka sisältää 12mm, 20mm ja 36mm loitot. Niitä voidaan käyttää erikseen tai yhdessä. Loittorenkaat vaikuttavat sitä enemmän, mitä laajempaa lasia niiden kanssa käytetään. Loittorenkaita voidaan käyttää monien erilaisten objektiivien kanssa: laajakulma lasien, zoomien, makrojen, normaalilasien jne. Loittorenkaiden käyttö on periaattessa todella helppoa, ainakin sellaisten mitkä välittävät sähköt rungosta objektiiville. Tällöin objektiivin sähköinen aukonsäätö ym. toimivat. Edulliseen hintaan on saatavissa myös sellaisia loittoja, jotka eivät välitä sähköjä rungolle. Niiden kanssa toimiminen on kuitenkin hieman mutkikkaampaa. Loittoja käytettäessä ei yleensä voida enää tarkentaa lainkaa äärettömään, vaan objektiivin mahdollinen tarkennusalue (minimi - "ääretön") on pikemminkin senteissä tai kymmenissä senteissä säädettävissä. Palkeet (bellows) toimivat periaattessa samalla tapaa, mutta niiden "loitonnus" on helpommin vaihdettavissa kuvauksen aikana. Loittorengassetit maksavat muutamasta kympistä (sähköttömät) reiluun sataseen (sähkölliset).
Macro-coupler adapterien avulla yhdistetään kaksi objektiivia toisiinsa kiinni niin, että ensimmäinen lasi on oikein päin rungossa kiinni ja toinen tulee väärimpäin tämän eteen. Adapteri siis sisältää molemmilla puolin urospuoliset suodinkierteet, jotka saa ruuvattua objektiivin suodinkierteisiin kiinni. Esimerkiksi ebay:sta saa tällaisia adaptereita alle kymmenellä eurolla. Kun sellaisen ostaa, pitää ensin selvittää mitkä lasit haluaa kiinnittää toisiinsa ja mitkä ovat niiden suodinkierteiden halkaisijat. Itse en ole ikinä kokeillut tällaista settiä, mutta olen kyllä nähnyt hienoja kuvia otettavan tämän kaltaisella kokoonpanolla. Koska en ole koskaan kokeillut, en osaa kertoa omakohtaisia kokemuksia helppo/vaikeakäyttöisyydestä. Yhdistelmän suurennussuhde saadaan jakamalla rungossa kiinni olevan objektiivin polttoväli väärinpäin olevalla polttovälillä. Eli jos vaikka rungossa on 200mm lasi kiinni, ja siinä sitten 50mm lasi väärinpäin nokalla, saadaan suurennussuhteeksi 200mm/50mm = 4. Tällöin suurennussuhde on siis 4:1. Tämän tekniikan etuna on edullisuus ja suuri suurennussuhde, jos siis valmiiksi omistaa sopivat lasit. Negatiiviseksi puoleksi voidaan sanoa hankalan pitkä kokonaisuus (riippuen tietysti käytetyistä objektiiveista).
Viimeiseksi vielä muutama sana kääntörenkaan (reverse adapter) avulla makroilemisesta. Tällöin käytetään ainoastaan yhtä objektiivia käännettynä ympäri kääntörenkaan avulla. Kääntörenkaita saa myöskin ebay:sta parhaimmillaan muutaman euron hintaan. Kääntörenkaassa on toisella puolella runkoon sopiva kiinnitys ja toisella puoleella sopivan kokoinen suodinkierre. Perusperiaatteena voidaan pitää, että mitä laajempi lasi käännetään ympäri, sitä suurempi suurennus saadaan aikaan. Niimpä kääntörengasmakroilussa käytetään usein laajislaseja. Niillä voidaan saavuttaa esimerkiksi noin 4:1 suurennus, kuten esimerkiksi Tokinan 19-35mm laajiszoomilla 19mm polttovälillä (n. 1.8:1 35mm asennossa). Itse olen makroillut paljon kääntörenkaan kanssa, ja voin kertoa että helppoa se ei ole. Mutta parhaimmillaan päästää hyvinkin suuriin suurennuksiin edullisesti, mikä on tämän tekniikan suola. Jos kääntää nykyaikaisen sähköisellä aukonsäädöllä olevan objektiivin ympäri, ei sen jälkeen voi enää aukkoa säätää. Tämä aiheuttaa paljonkin ongelmia. Canonilla aukko pamahtaa suurimmaksi, kun objektiivi irroitetaan rungosta ja tällöin syvyysterävyys on todella ohut. On mahdollista kikkailla kuitenkin aukko sopivammaksi irroituksen yhteydessä, mutta se ei ilmeisesti tee varsinaisesti ainakaan hyvää kamerarungolle. Muistan kuulleni jostain että Nikonilla objektiivi jää pienimmälle aukolleen (?). Tämäkään ei välttämättä ole hyvä asia, koska etsinkuva menee tällöin täysin pimeäksi ja tarkentaminen on siis silloin todella vaikeaa. Vanhemmalla, manuaalisella aukonsäädöllä varustetulla, lasilla voi vapaasti muuttaa aukkoa kuvauksen aikana, joten ne ovat varsin käyttökelpoisia kääntörengasmakroiluun. Palaan tähän tekniikkaan vielä paremmin omassa osassaan ja näytän muutamia esimerkkipaloja tuloksista.
Tässä on lyhyesti esiteltynä erilaisia makroilulaitteita ja tekniikoita. Näiden lisäksi usein joutuu käyttämään erilaisia salamajärjestelyjä riittävän valon saamiseksi. Kameran omaan pikkusalaan voi tehdä jonkinlaisia viritelmiä valon ohjaamiseen ja pehmentämiseen. Parempaan ja laadukkaampaan valoon pääsee usein kuitenkin käyttämällä erillistä salamaa tai useampaa salamaa. Lisäksi eri merkeillä on makroiluun tarkoitettuja valmiita salamaratkaisuja, kuten rengassalamoita ja tuplasalamoita. Nämä mahdollistavat usein monipuolisen valaistuksen tai vastaavasti vain helpon tavan tuoda riittävästi valoa kuvaan. Tulen vielä kertomaan jatkossa esimerkein, miten itse valaisen erilaisia makrokuviani. Samoin kerron vielä omat tapani käyttää edellä mainittuja makrolaitekompinaatioita, ainakin niiden osalta, joita itselläni on tällä hetkellä käytössä.
Aiemmat osat:
Makroilu osa 1: Intro
Makroilu osa 2: Makrokuvauksen perusperiaatteet ja teoriaa
Seuraava osa:
Makroilu osa 4: Kääntörengasmakroilu
tiistai 16. elokuuta 2011
Ihana
Käväistiin Marin kanssa joku ilta Kallossa ihmettelemässä lämmintä loppukesän iltaa. Juuri kun olimme lähdössä kotiin päin, huomasimme kaljaasi Ihanan lipuvan Reposaaresta kohti merta, arvatenkin kohti Luvian kotisatamaa. Nopsaan kerkesin ottaa muutaman kuvan vasten auringon laskua tästä komeasta paatista. Harmittavasti oli vain laajislasi mukana, joten suurempaa kuvaa ei ollut mahdollisuus saada. Ilta oli sen verran tyyni, että purjealus teki matkaa moottorin voimalla, eikä ainakaan sinä aikana purjeitaan nostanut, kun me sitä katselimme.
lauantai 13. elokuuta 2011
Kahlaajia lietteillä
Kävin eilen illalla Yyterin lietteillä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ilta-aurinko paisteli mukavasti lietealueella. Valkoposkihanhet ottivat kulkijan vastaan heti pitkospuiden päässä. Ne ei juuri välittäneet ohikulkijasta, vaan pikkuhiljaa tepastelivat pois edestä. Jokunen sentään päätti ottaa litorat ja lähti lentoon muun porukan jäädessä nauttimaan ateriaansa.
Heti hanhien jälkeen pisti silmään vaalea kahlaaja. Se ei kuitenkaan kauaa minua katsellut, vaan hyppäsi siivilleen. Muutaman huonon kuvan sain muistoksi tundrakurmitsasta.
Seuraavaksi edessä illasti kahlaajaparvi, joka kuitenkin lähti hyvissä ajoin kauemmaksi. Kolme vesipääskyä jäi kuitenkin pyörimään vielä paikalle. Ne ovat tunnetusti hieman vähemmän arkoja lintuja ja sietävät jonkin verran ihmisen lähellä oloa. Monesti kuitenkin muut aremmat linnut ottavat ne mukaansa poistuessaan paikalta, mutta onneksi tällä kertaa jäivät paikalle. Niistä sai otettua muutaman ihan kivan kuvankin, kun tulivat omaehtoisesti ihan viereen. Yksi erehtyi tulemaan jopa niin lähelle, ettei lähin tarkennusetäisyyskään enää riittänyt. Tämä tarkoittaa siis kolmea metriä.
Nuoret lokit pitivät juhlia kauempana särkällä jonkin ison aterian ympärillä. Sen verran erikoisen näköinen saalis oli kyseessä, että oli pakko käydä vilkaisemassa lähempää. Ihan ei kyllä enää selvinnyt mikä otus oli ollut kyseessä. Se näytti lähinnä joltain suurelta rasvapötköltä. Olisiko ollut hylkeenpoikanen tms. tiedä häntä.
Pääsin yllättäen aika lähelle pientä kahlaajaparvea niiden ruokaillessa särkän reunoilla. Parvessa oli ainakin tyllejä, suosirrejä ja pikkusirrejä tai lapinsirrejä. Vähän nuo tunnistukset ontuu näissä.
Takaisinpäin palatessa aurinko alkoi olla jo lähes taivaanrannassa ja ainoastaan viime säteet osuivat enään lietteille. Kuvailin vielä yksinäistä suokukkoa(?) hetken ja isosirriparvikin(?) osui vielä matkan varrelle. Saa korjata, jos on ihan metsässä nuo lajit.
Preiviikinlahdelle näytti jäävän aika paljon lintuja yötä viettämään, kuten seuraavasta kuvasta näkyy. Lisäksi vielä kuva illan viime valoissa lentelevästä kahlaajaparvesta.
 |
| Valkoposkihanhi |
 |
| Tundrakurmitsa |
 |
| Tundrakurmitsan seuralaisetkin lähtivät |
 |
| Vesipääsky |
 |
| Kummitus vastavalossa |
 |
| Nyt ollaan jo aika lähellä |
 |
| Vielä yksi kuva vesipääskystä, kunnen sellaista ennen edes nähnyt ole |
 |
| Lokki ravintolassa |
 |
| Etovan näköinen rasvapötkylä |
 |
| Olisiko tässä nyt sitten suosirrejä ja pikkusirrejä |
 |
| Lisää arvuutteluja, samat komponentit kuin edellä, kokoero on huomattava |
 |
| Kuin myös |
 |
| Taaemmasta en tiedä, mutta edessä taitaa olla suosirri |
 |
| Suosirri |
 |
| Hanhia |
 |
| Suokukko |
 |
| Isosirri |
 |
| Isosirrit lähtivät karkuun kuvaajan tieltä |
 |
| Illan kajo |
 |
| Vesilinnut valmistautuvat yöhön |
 |
| Suosirrit lentelivät vielä sinne tänne |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
