sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannuskuikkia

Juhannus hurahti mökillä oleillen ja siinä sivussa tuli otettua muutamia kuvia mökkijärvellä majaa pitävistä kuikista.  Kuikkia näkyi tällä kertaa 7 kappaletta. Ne osaavat kyllä kiertää kameramiehen yleensä riittävän kaukaa, ettei ole pelkoa hyvistä lähikuvista. Mahtaako nämä olla jotain ylivuotisia poikasia tai muuten vain nuoria yksilöitä, jotka eivät vielä pesi. Päivän pitkät ne kiertelevät pitkin järveä ryhmässä ja sukeltelevat ruokaa hakemassa. Tuskin nämä nyt vielä tämän kesän poikasia ovat?

Juhannusviiri salossa 

Kuikka

Kuikka

Nokimittari 

Aiemmin juhannusviikolla käytiin Mikan kanssa kuvailemassa siellä täällä, alunperin ritariperhosjahdissa. Niitä ei enää näkynyt ja parhaat kuvat irtosivat Kirrinsannan tytönkorennoista. Erityisesti Mika sai ihan älyttömän hienon otoksen (löytyy Mikan sivuilta). Tässä omia yritelmiä.





Lajeja en nyt osaa näille ihan suoraan kertoa, pahoitteluni. Samalla reissulla eteen sattui pulu. Oli siitäkin kuva otettava.

Kesykyyhky

Tuttavallinen vihervarpunen

Metsäpapurikko tai tummapapurikko

Sain maistaa muutaman kuvan verran Nikonin FF-runkoa sekä vakaajamakroa. Kyllä on hieno yhdistelmä. Se etsimen koko ja kirkkaus on maukasta verrattuna omaan croppirunkoon. Seuraavassa pari kuvaa ko. laitteella.


Ei kommentteja: