Syysmyrsky

Sunnutaina oli ensimmäinen syysmyrsky tänä vuonna. Tuulta oli suurinpiirtein 15-18m/s, ei siis mitenkään älyttömästi, mutta reippaasti kuitenkin. Suuntasimme Meri-Poriin katselemaan, josko siellä olisi tuulisella säällä jotain nähtävää. Kuulopuheiden mukaan Yyterissä olisi jotain surffauskilpailuja tai vastaavia. Suuntana aluksi siis Yyteri. Kilpailusta en mene takuuseen, tai ainakin ne olivat jo ohitse Yyteriin saavuttuamme, mutta surffaajia kyllä näkyi vielä useampikin. Niiden lisäksi myös yksi varjolautailija. Kaveri näytti menevän aika hyvää vauhtia varjonsa kanssa ja hyppivän korkeita hyppyjäkin. Vauhdikkaan näköistä touhua, täytyy myöntää.

Surffarien lisäksi rannalla ei kovin paljon muita ihmisiä näkynyt. Muutama normaalia leijaa lennättänyt kaveri näkyi kauempana, mutta muutoin oli varsin hiljaista.

Aaltojen puolesta Yyteri oli aika turha reissu, koska pitkältä matkaa matala ranta söi aalloista suurimman voiman ennen niiden rantautumista. Tuuli kyllä pääsi avoimella rannalla puhaltamaan hyvin. Ja tuulen voimasta päällimmäisenä oleva kevyt ja kuiva hiekka vaelsi pitkin rantaa ja dyynien välissä.

Tuuli vaimeni nopeasti puiden suojissa parkkipaikalle kävellessä, joten oli aika vetäistä huppu pois päästä ja tutkia kenkien sisältämä hiekkamäärä. Paljoa ei hiekkaa onneksi ollut päässyt sisälle saakka.
Seuraavaksi suuntana oli Kallon kalliot. Matkalla piipahdimme katsomassa Kaanaan näkötorniin rakennettua kiipeilyseinää. Kuulemma pisinpiä Suomessa, ellei jopa pisin. Joskus olis kiva mennä koitttamaan ylöspääsyä.

Kallossa oli ihmisiä enemmänkin ihmettelemässä maailman menoa. Auto parkkiin siis ja rantakallioille katselemaan. Paikkaan, jossa joskus kesällä paisteltiin muurinpohjalettuja, ei juuri tehnyt mieli istahtaa, sen verran märkää siellä oli nyt. Tuuli pääsi puhaltamaan suoraan avomereltä ja näin ollen aallotkin osuivat hyvin kohdalle.

Vaikea kuvitella miltä tuntuisi seista monimetrisen aallon edessä, kun tämänkin kokoisissa tuntuu olevan voimaa jo pienen kylän tarpeisiin.

Tuota voimaa ja fiilistä on vaikea saada taltioitua kameralla, kun aallot lyövät kuohahtaen jatkuvalla tahdilla rantaan. Noh, laajiksella oltiin liikkeellä Joelin kanssa kummatkin, joten lähelle oli päästävä. Kun kameran käänsi vastatuuleen, oli etulinssi melko nopeasti täynnä tuulen tuomaa suolaista pisaraa. Onneksi edessä oli suojafiltteri, ettei objektiivin omaa linssiä tarvinnut alkaa hieromaan pisaroista puhtaaksi kotosalla. Pari kertaa aallot meinasivat lyödä suoraan jaloille, mutta muutama pikainen taka-askel pelasti kengät vedeltä. Ei tarvinnut kokeilla Coretexin vedenpitävyyttä. Vaatteita oli tällä kertaa riittävästi varattuna mukaan, joten kylmääkään ei tarvinnut kärsiä. Jonkin aikaa ripsotteli hiukan vettä taivaaltakin, muttei onneksi montaa tippaa.

Tähän loppuun vielä muutama otos Kallosta.