Venekeikka Varsinais-Suomeen

Keskiviikkona heti töiden jälkeen lähdettiin Joelin ja Mikaelin kanssa veneellä kohteena aluksi Uusikaupunki. Tiedossa oli aurinkoinen venereissu Varsinais-Suomen saaristoon, olihan säätiedotus luvannut parhaita mahdollisia kelejä seuraaville päiville. Matkaan päästiin kuuden ja seiskan välillä ja Ukiin saavuttiin hyvissä ajoin parin tunnin ajon päätteeksi. Makasiineilla syötiin kevyt iltapala ja mietiskeltiin mihin suunnattaisiin yöksi. Yöpaikaksi päätettiin valita muutaman kilometrin päässä oleva leirintäalue, johon pääsi veneen kanssa rantautumaan.

Leirintäalueelle ajellessa alkoi ilta-aurinko jo värjätä rannikkoa lämpimillä sävyillään


Joutsen-emo poikasineen otti meidät leirintäalueelle vastaan

Telttayön, suihkun ja aamupalan jälkeen matka jatkui edelleen kohti etelää, Naantalia. Matkan varrella pysähdyttiin valmistamaan sapuskaa erään leirintäalueen rantakallioille. Retkiruoka tuppaa olemaan aina jonkinlainen epämääräinen sekoitus erilaisia raaka-aineita, niin tälläkin kertaa.

Lihapullia joukkoon

Taustalla Naantalin vierassatama



Janoisia kavereita


Joel ja mansikka-jätskiannos

Illaksi suunnattiin takaisin Ukin edustalle, Isokarin majakkasaarelle. Alkumatka taittui leppoisasti lämpimästä kelistä ja saariston näkymistä nauttien. Viimeinen pidempi selkä Kustavin ja Isokarin välissä alkoi olla jo pienimuotoista röykytystä viisimetrisellä paatillamme, eikä kovin paljoa isommassa aallossa olisi ollut enää mukava ajaa. Perille päästiin ja vastassa meitä oli aiemmin puhelimella tavoitettu opas. Yöpymistilana oli saarella aiemmin toimineen varuskunnan puinen kasarmirakennus. Rakennukselle oli laiturilta matkaa vajaan kilometrin verran, mutta onneksi saatiin maitokärryyn lastattua suurin osa kantamuksista. Matkan varrella kuultiin myös pikainen historiikki saaren vaihesta oppaaltamme. Kiitos oppaiden kärsivällisyyden, päästiin käymään myös saaren 1833 valmistuneeseen ja Suomen kolmanneksi korkeimpaan majakkaan, vaikkei varsinainen opaskierros osunutkaan aikatauluihimme. Armeijan vanhanmallisissa sängyissä nukkuminen toi eräille matkalaisille mieleen monenlaisia muistoja.

Isokarin majakka, Isokari tuletorni



Huipulla tuulee aina

Aamupuuron jälkeen pakkattiin kamat taas maitokärryyn (saareen maaperästä johtuen ehdottaisimme hieman paksumpia renkaita ja korkeampaa maavaraa seuraavaan malliin) ja lähdettiin käppäilemään kohti vierasvenelaituria. Saari on kasarmin kohdalta hyvinkin metsäinen, joten emme heti tajunneet kuinka tyyni ilma oikeasti oli. Vasta kun meri alkoi pilkottaa puiden välistä, tajunnan täytti tietoisuus totaalisen tyynestä meren pinnasta. Varmuuden vuoksi viileän meren ylitykseen päälle kaavaillut tuulitakit painuivat kassin pohjalle ja loputkin paidat lähtivät pois päältä, kun aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Harvinaisen hieno näky olla ulkosaaristossa tuollaisena aamupäivänä.

Joel ja maitokärryt


Näkymä rannalta mantereelle päin


Riskilä


Isokarin saari jäi taakse


Eipä tarvinnut paljon purjeita nostella


Loppumatkan fiiliksiä

Matkan varrella pysähdyttiin Rauman edustalle Kylmäpihlajaan paussille. Syötiin kalakeitot/saaristolaispöydän antimet ja kierrettiin tämänkin majakan näköalatasanteelle ennen viimeistä etappia kohti Luviaa.

Käpytikan hyökkäys

Käpytikalle kelpaa niin pikkulintujen poikaset, kuin munatkin. Pahus vaan linnunpöntön reikä oli turhan pieni tikalle, joten se takoi kuin viimeistä päivää koloa isommaksi. Sinitiaiset puolustivat vimmatusti pesäänsä tehden hyökkäyksiä tikkaa kohti. Välillä koko sakki tippui maahan saakka nahistelemaan. Lopulta tikka sai tarpeekseen ja hyppi muutamaa oksaa ylemmäksi tuumaamaan tilannetta. Lähdin tässä vaiheessa itse pois paikalta, joten en tiedä varmaksi kuinka hommassa loppupeleissä kävi.

Kangasperhonen

Auroraperhonen


Pikkukultasiipi

Voikukka


Heijastus

Motocrossia ja makroiluja

Kävin katsastelemassa vajaa pari viikkoa sitten Yyterin motocross-radalla crossin SM-osakilpailun tunnelmia. Ääntä ja tilanteita mahtui maailmaan, kun useassa eri luokassa väännettiin kahvaa oikein kunnolla. Mukana oli myös mönkkäriporukkaa möyhentämässä ratapohjaa. Rata on kuulemma varsin erilainen, kuin Suomen muut radat, koska monesta paikoin pohja on hienojakoista hiekkaa, jota Yyterin dyynit ovat tietysti pullollaan. Ajattelin ihan vaan fiilistellä ja nautiskella aurinkoisesta kevätpäivästä, mutta tulihan sitä taasen tempaistua muutama kuvakin siinä ohessa :)

Hypyillä oli korkeutta ja mittaa riittävästi..


..kuten näkyy


mönkijöiden meno oli myös railakkaan näköistä, ja kuuloista

Oikeastaan milloinkaan ennen en ole minkään näköistä moottoriurheilua kuvannut, joten nyt oli hyvä paikka opetella hieman moista. Päivä oli aurinkoinen, jolloin suurella aukolla kuvaaminen (ilman harmaasuodinta) tuotti vain vallankin pysähtyneen oloisia kuvia. Pyörät ja kuskit näyttävät roikkuvan paikallaan ilmassa ilman minkäänlaista vauhdin tuntua. Mutta tottahan nyt moottoriurheilukuvissa tulee vauhdin näkyä. Niinpä aukkoa piti ruuvata aika lailla pienemmäksi, jotta suljin ajasta tuli riittävän pitkä "vangitsemaan" vauhdin kennolle. Siinä 1/50 sekunnin ajoilla alkoi olla jo selkeästi enemmän vauhtiraitaa kuvassa. Tekniikkana käytetään ns. pannausta, eli seurataan koko kuvan oton ajan ohi ajavaa motoristia. Sutta tulee rutkasti, mutta kyllä joukosta aina muutamia hyviäkin osumia löytyy. Alla on kuvapari selventämässä asiaa.

Liian lyhyt suljinaika johtaa pyörän "leijumisefektiin"


Pidemmällä ajalla liike näkyy mukavammin kuvassa


Kännykkään puhuminen sallittua kesken kilpailun?

Makrokuvauksen ystävänä pitää sitä muutama lähikuvakin laittaa taas esille. Oikeastaan nämä kuvat on Sigma 150/2.8 macrokakkulan testikuvauksien aikaansaannoksia. Kyllä se vaan piirtää aika mukavasti. Pikkuelukoita ei ollut juuri näkyvillä, joten keskityin metsän kasvien kuvailuun. Tällaista tällä kertaa.

Metsätähti


Hieman lähempää


Keväinen vasta-aurinko


Mustikan kukka


Metsämansikka


Metsämansikka


Metsämansikka

Kiipeilyä

Käytiin kokeilemassa köysien kanssa kiipeämistä viime viikonloppuna Joelin ja Marin kanssa. Edellisviikonloppunahan oltiin jo avattu ulkoboulderikausi Noormarkun nurkilla. Ilta-aurinko paisteli lämmittäen kallionreunustaa sopivasti. Kun köydet saatiin viriteltyä kuntoon, pääsi Mari ensimmäisenä kokeilemaan kipuamista ja varmistuksen kestävyyttä. Niinhän sitä sanotaan että naiset ensin, vaikka heikoille jäille. Ihan hauska reissu oli. Mukava päästä käpistelemään luonnonkiveä keinotekoisten otteiden sijaan. Tässäpä muutama foto:

Mari lähdössä



Mari ja Joel

Oma tyylinnäyte

Käärmeitä

Tässä tuo stoori viime viikkoiselta käärmekeikalta. Alkuun näytti huolestuttavan tyhjältä, kunnes yhtäkkiä lähes varoittamatta rantakäärme loikoili auringon lämmössä. Kaveri oli alkuun kovin ujo ja pienetkin liikkeet pelästyttivät mokoman risukkoon. Ja todellisessa risukossa se tosiaan eleli, taustat olivat mitä olivat joten päätin keskittyä lähikuviin.

Makro-obiska oli jo kotona ruuvattu runkoon ja tarkoitus oli siis oikeasti mennä melko lähelle. Pikkuhiljaa rantsu tottui läsnäolooni ja oli enää hieman varautunut liikkeistäni. Virtaa tuntui riittävän, vaikka takana oli hieman pakkasen puolella käynyt yö. Lopulta sain touhuta jonkin aikaa makron lyhimmällä tarkennusetäisyydellä ihan rauhassa. Harmi vain että oli jo keskipäivän tylsä suora auringonpaiste ja paaljon ruskeaa risukkoa ympärillä, joten mitään älytöntä ei saanut aikaiseksi. Lopulta käärme kyllästyi mannekiinina oloon ja luikerteli etäämmälle. Päätin katsella hieman ympärille, josko lähistöllä näkyisi myös kyitä. Kiertelin hieman paikkoja mutta ei oikein onnistanut. No, joku susihämis oli pakko ohimennen makrottaa. Muita käärmeitä ei ollut näkösällä ja palasin aiemmin tutuksi tulleen rantakäärmeen suunnalle. Pienellä etsimisellä se jo löytyikin ja sain muutaman otoksen siitä jälleen. Lähinnä kuitenkin istuin sen vieressä alle metrin päässä ja katselin sen touhua.

Ujo rantakäärme kurkistelee lehtien takaa


Samainen rantakäärme hieman lähempää


Ja vielä


Pieni kroppi edellisestä kuvasta


Tarkennus taisi mennä silmän kautta pusikkoon

Päätin lähteä, kunnes huomasin lähellä paksun kyyn tikkusuorana kaadettujen puunrunkojen välissä. Se oli selkeästi ilkeämmän oloinen kuin vieressä lepäilevä rantsu. Lähestyin hieman ja kyy huomasi läsnäoloni. Yhtä lähelle ei tehnyt mieli mennä kuin rantsua. Otin jokusen foton sihisevästä käärmeestä, jätin sen siihen rauhoittumaan ja jatkoin kotiin päin syömään, nälkä kun oli jo kova.

Sihisevä kyy


Jatkoimme matkaa eri suuniin

Kevät koittaa tänäkin vuonna

Nyt on sitten toinenkin lapin reissu tältä vuodelta takana. Lapissakin huomasi jo ilmojen hieman lämmenneen kun aurinko paistoi mukavasti ja lämpöasteet huitelivat parhaimmillaan yli viiden asteen. Hiihdettyä ja lautailtua tuli keväthangilla tottakai, kun kerran lappiin asti tuli lähdettyä. Yhtenä päivänä kiipesimme Joelin kanssa lumikengillä luonnotilaisen Keimiötunturin huipulle, josta päästeltiin laudoilla alaspäin. Aiheesta lisää tarinaa ja kuvia Joelin blogissa. Sen verran voin tässäkin sanoa, että melkoinen sumu oli huipulla.

Seitsemän poroa järven jäällä

Poro"tokka"

Tiistaina kävin Meri-Porissa kääntymässä kameran kanssa. Mereltä oli noussut sankka sumu, joka ulottui pitkälle kyläsaareen asti. Enäjärvellä lokit pitivät melkoista mekkalaa, vaikka järvi itsessään oli vielä pehmeän jään peitossa. Kallossa näkyi sumun seasta monen moisia vesilintuja, joita kaikkia en edes tunnistanut. Tässä aika satsi sumuisia tunnelmia ja yksi sumuton lokki.

haahkapariskunta


joutsenet


jokin vesipulu


naurulokki


meriharakoita ja lokkeja


lokkeja Enäjärvellä


sorsa kuin sorsa?


puhtoisia joutsenia

lokin loikka

Keskiviikkona kävin käärmeiden talvehtimispaikalla katsomassa, josko heitä näkyisi aurinkoisena päivänä. Laitan siitä ehkäpä materiaalia tuonnempana tännekin.