Preiviikin timaleita

Kävin seuraavana päivänä samaisella timalipaikalla siinä toivossa, että kerrankin pääsisin kuvailemaan niitä auringonpaisteella. Toistaiseksi se ei ole koskaan vielä onnistunut, joten kaikki hylsyn mahdollisuudet olivat edelleen ilmassa, vaikka aurinko olikin paistellut koko päivän komeasti. Paikanpäälle saavuttuani totesin että hyvä, kyllä se arska vieläkin paistaa. Alkuun en kuitenkaan löytänyt parvia laisinkaan, ja meinasinkin jo lähteä poispäin kunnes huomasin liikellä ja ääntä kaislikon reunassa. Sieltähän ne lopulta löytyivät.

Kiristyvä pakkanen nosti jäätyneen merenlahden päälle komean sumun. Onneksi sumu ei tullut aivan päälle vaan jäi enemmänkin kauemmaksi horisonttiin. Aurinko lasti hiljakseen sumuverhon taakse värjäämällä sen keltaisen, punaisen ja violetin sävyin. Kerrassaan komean näköinen auringonlasku. Poskipäiden lämpömittari kertoi, että pakkanen oli selkeästi kiristynyt päivän kahdeksasta asteesta. Kuvakulmia hakiessa tuli todettua, että kaislikkoisiin merenlahden poukamiin saattaa kertyä melkoisesti lunta. Liikkuminen oli paikoin vähintäänkin vaivalloista, kun lunta oli lähes puoleen reiteen saakka.

Keskustaan päin startatessa auton mittari näytti viisitoista astetta pakkasta, joten ihmekön tuo että tuntui selkeästi viileämmältä kuin tullessa.