Teerisoitimella

Kello on yhdeksän vappuaattoiltana, kun päivää aikaisemmin hankitun festariteltan vetoketju menee kiinni ja mies kääriytyy makuupussiin odottamaan unen tuloa. Alla on on kuivahko mätäs upottavalla avonaisella suolla, toiveena on pysyä kuivana vielä aamuun asti. Ainakin mätäs tuntui kantavan vielä telttaa pystyttäessä, joten makuualustan alle levitetty kevytpeite tuntui jopa liioittelulta. Aamun herätys tulee olemaan aikainen, kello viritettynä soittamaan 3:30 ja tavoitteena saada kuvatuksi edes vähäsen teeriä soitimella. Paikalla on havaittu aiemmin useita teerikukkoja, ja itsekin näimme suon reunaan saapuessamme niiden lähtevän lentoon keskeltä suota. Toivoa siis oli.

Minun yksiöni, taustalla Jani

Soitimen keskustaa on vaikea tietää tarkkaan, koska se voi vaihdella vähän aamusta toiseen. Telttaa pystyttäessä on pakko vain toivoa, että teeret tulevat sopivalle etäisyydelle piilosta. Aamulla ei enää voi asemapaikkaa lähteä siirtämään.

Yö oli sopivan viileä, aamuyöstä pakkasta oli -3 astetta. 13 euron teltan pakkasenpitävyys ei ole kovin hääppöinen, varsinkaan kun teltan toiseen päähän oli valmiiksi saksittu reippaan kokoinen tähystys/kuvausaukko. Peitin aukon yöksi Ikean muovikassilla, jottei tuuli pääsisi ihan suoraan sisään puhaltamaan. Onneksi makuupussi oli lämmin, eikä yöllä tullut vilu. Kylmän tunsi ainoastaan naamassa. Öisen suon äänimaailma on varsin mielenkiintoinen, varsinkin vaivihkaa suolle laskeutuneiden kurkien huuto oli sykähdyttävää. Varsinkin, kun se alkoi täysillä, ja ihan totaalisen odottamatta.

Katkonainen uni loppui totaalisesti minuuttia ennen kellon soittoa, kun teeret pölähtivät paikalle kovan pulputuksen kera. Ulkona oli vielä aivan liian pimeää kuvaamiseen, joten en edes ottanut kameraani vielä esille. Jokusen minuutin kuluttua linnut poistuivat takaisin suon reunalle, jolloin naapuriteltasta taisi kuulua jotain seuraavan kaltaista "no, se oli siinä sitten". Pulputuksen hiljennyttyä taisin torkahtaa vielä toviksi jos toiseksi jonkinlaiseen horrokseen. Onneksi teerikukot tulivat sentään vielä takaisin noin viiden aikaan. Tällöin alkoi valokin jo jotenkuten riittämään kuvaamiselle. Yritin tihrustaa silmät ristissä tekemästäni kuvausluukusta teerien olinpaikkaa, mutta ne olivat sopivasti sivussa, enkä nähnyt niitä laisinkaan. Ei muutakuin puukko käteen, ja uutta reikää leikkaamaan teltan sivuseinään.

Aurinko ei ollut vielä noussut, joten suljinajat venyivät vielä kohtalaisen pitkiksi. Suurimmat tappelut käytiin jo tällöin, eikä niistä irronnut itselle mitään kovin hyvää kuvaa. Auringon noustessa alkoi maisemaan piirtyä kylmän ja kuulaan aamun tarjoamia kivan sävyisiä värejä.

Aamun kajo

Naarasteeri mittailee kriittisen näköisesti kosioehdokasta

Ylväs kukko omalla kummullaan

Höyrypäät valmiina taistoon

Pakkanen nosti kivat höyryt kukkojen hengityksestä

Teeret eivät harmillisesti tulleet aivan niin lähelle, kun ennakkotoiveissamme odottelimme. Onneksi sentään aamu oli hienon näköinen, joten kauempaakin ottettuihin kuviin sai vähän eloa. Kokeilin ruuvata kameraan laajakulman kiinni ja katsoa saisiko sillä mitään aiheesta irti. Aurinko oli jo lämmittänyt sen verran telttaa, että kosteus oli noussut ilmaan. Työntäessäni objektiivin kuvausluukusta ulos, veti se samantien aivan huuruun. Tässä tulos:

10mm ja linssit huurussa

Paikalla oli kaikenkaikkiaan yli 20 teerikukkoa

Kalalokki ihmetteli toisten kohellusta

Pari tuntia sai kuvata kohtalaisissa valoissa soidintavia teeriä, kunnes ne lopettivat ja poistuivat kavereina takavasemmalle. Viimeisen kuvan olen ottanut kameran kellon mukaan vähän seitsemän jälkeen. Vaikka kuvat ovat selkeästi parempia, kuin aikaisemmat teerikuvani, niin nälkä kasvaa syödessä. Tappelukuviin en ollut ihan tyytyväinen, olisi tarvinnut keskittyä enemmän niihin. Mutta hyvä että jää parantamisen varaa tulevaisuudelle.

Muiden retkiläisten tarinoita voi lukaista Janin ja Mikan blogeista (linkit löytyvät sivun oikeasta reunasta), sekä PLY:n blogista (http://satakunnanlinnut.blogspot.com). Kiitokset Kari Leolle opastuksesta ja vieraanvaraisuudesta.