Kalliokiipeilyä

Joelin ja Anteron kanssa oltiin kiipeilemässä Kuorilan kallioilla tiistaina. Ilta-arska paisteli mukavasti juuri oikealle puolelle kalliota, josta syystä ilma tuntui lämpimältä. Ylhäällä puhalteli kuitenkin aika puhuri. Muille paikka oli tuttu, mutta minä olin ensimmäistä kertaa. Kalliolla on pari reittiä ylöspäin, toinen helppo ja toinen selkeästi vaikeampi. Antero eteni kokemuksella kummatkin helposti ylös näyttäen mallia meille muille. Helpompi reitti onnistui minulta ja Joelilta kummaltakin lähes ongelmitta, mutta vaikealla olikin sitten tekemistä. Ensi yrittämällä kumpikaan ei päässyt kovinkaan pitkälle, niimpä tuli kiivettyä uudelleen helpompi reitti. Toisella yrittämällä osasi jo hieman paremmin katsoa käsille sopivia otteita ja jalkojen paikkoja. Paljon on kyllä vielä harjoittelemista tuolla saralla. Antero antoi hyviä neuvoja matkan varrella. Toisella kertaa vaikemmalla reitillä oli yritystä jo enemmän. Monen yrityksen ja köydessä roikkumisen jälkeen pääsin kuin pääsinkin ylös saakka. Ei lähellekään puhtaasti vielä mennyt, mutta hyvä että pääsi edes niinkin hyvin ylös. Jää ensi kertaan vielä paljon parannettavaa. Myös Joel pääsi vaikeamman reitin ylös. Varmistamistakin päästiin Joelin kanssa kokeilemaan.

Antero virittelee yläköyttä puihin kiinni Joelin avustuksella.

Alkuvalmistelut kohta tehtynä, Antero laskeutuu köydellä vielä alas.

Mallisuoritus reippaasta kipuamisesta. Tämän jälkeen Joel hämähäkkinä seinällä Anteron varmistaessa.

Leveä haara-asento by Joel.

Kovaa yritystä allekirjoittaneelta.

Oudokseltaan sitä yritti olla liikaa käsien varassa, jolloin sormet väsyivät turhan nopeasti. Myös uusien otteiden löytäminen tuntuu olevan aluksi hankalaa, eikä sitä usko kuinka pienestä pykälästä loppujen lopuksi pystyy pitämään kiinni. Myöskään jalkojen alla ei suurtakaan koloa tai kohoumaa tarvita, kun sille jo pystyy varaamaan painoa. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla koulun seinällä harjoittelun merkeissä. Tekiilan kiipeilykurssi on siis menossa, saas nähdä tuleeko oikein omat varusteetkin hankittua jossain vaiheessa.

Isoneva

Isonevan soidensuojelualue ja luontopolku sijaitsee Pomarkussa, heti valtatien vieressä hieman ennen Pomarkkua Noormarkun suunnalta ajettaessa. Alue on osa laajaa retkeilyreittiä, joka kiertelee ympäri Satakuntaa. Suon keskellä on muutaman kilometrin pituinen pitkospuulenkki, joka kiertelee vetisimpien paikkojen ja kuivempien rämeiden läpi. Aurinkoisena lauantaina kävin katselemassa löytyisikö jotain nähtävää. Eläimiä ei juuri suolla enää ollut, lukuunottamatta muutamaa sudenkorentoa. Taisi muutama lintukin lennellä kauempana. Harvinaisen lämmin ilma oli kuitenkin aktivoinut muitakin ihmisiä retkeilemään. Aikaa tuli vietettyä siellä tunti jos toinenkin.

Kermi, allikko vaiko kulju? Kuka sen tietää?

Savannin ilta-aurinko?

Vaivaiskoivu

Nyt tenttiviikolla (lue lomaviikolla) on ollut aikaa tehdä kaikenlaista, kun ei ole mitään pakollista ohjelmaa tiedossa. Niimpä toteutin tänään pitkään vireillä olleen suunnitelman lähteä jonnekin ennen auringonnousua ja odottelemaan päivän kirkastumista. Ilmatieteenlaitos oli suosiollisesti luvannut taas aurinkoista syysilmaa ja aurinkokin nousee varsin säädylliseen aikaan tähän aikaa vuodesta, joten tänään oli hyvä toteuttaa suunnitelma. Suuntasin jälleen Isonevalle, tällä kertaan ennen seitsemää aamulla. Paikanpäälle päästyäni alkoi taivas jo sinertää ja hämärä pikkuhiljaa valoistua aamuksi. Mitään megalomaanista aamuspektaakkelia ei taivaalta kuitenkaan tarjoutunut. Tarvisi olla ehkä hiukan pilviäkin, jotka sitten verhoutuisivat eri väreihin auringon noustua. Mutta turha reissu ei missään nimessä tämä ollut. Muutama laulujoutsenryhmä piipahti äänekkäästi kauempana suolla, mutteivät kovin lähelle uskaltautuneet. Tulipa ainakin herättyä aikaisin ja haukattua reippaasti happea heti aamutuimaan.

Ennen auringonnousua

Vettä oli aika hyvin suolla ja pitkospuut paikoin huonossa kunnossa.

Aamun kajastus

aarinko

Syysmyrsky

Sunnutaina oli ensimmäinen syysmyrsky tänä vuonna. Tuulta oli suurinpiirtein 15-18m/s, ei siis mitenkään älyttömästi, mutta reippaasti kuitenkin. Suuntasimme Meri-Poriin katselemaan, josko siellä olisi tuulisella säällä jotain nähtävää. Kuulopuheiden mukaan Yyterissä olisi jotain surffauskilpailuja tai vastaavia. Suuntana aluksi siis Yyteri. Kilpailusta en mene takuuseen, tai ainakin ne olivat jo ohitse Yyteriin saavuttuamme, mutta surffaajia kyllä näkyi vielä useampikin. Niiden lisäksi myös yksi varjolautailija. Kaveri näytti menevän aika hyvää vauhtia varjonsa kanssa ja hyppivän korkeita hyppyjäkin. Vauhdikkaan näköistä touhua, täytyy myöntää.

Surffarien lisäksi rannalla ei kovin paljon muita ihmisiä näkynyt. Muutama normaalia leijaa lennättänyt kaveri näkyi kauempana, mutta muutoin oli varsin hiljaista.

Aaltojen puolesta Yyteri oli aika turha reissu, koska pitkältä matkaa matala ranta söi aalloista suurimman voiman ennen niiden rantautumista. Tuuli kyllä pääsi avoimella rannalla puhaltamaan hyvin. Ja tuulen voimasta päällimmäisenä oleva kevyt ja kuiva hiekka vaelsi pitkin rantaa ja dyynien välissä.

Tuuli vaimeni nopeasti puiden suojissa parkkipaikalle kävellessä, joten oli aika vetäistä huppu pois päästä ja tutkia kenkien sisältämä hiekkamäärä. Paljoa ei hiekkaa onneksi ollut päässyt sisälle saakka.
Seuraavaksi suuntana oli Kallon kalliot. Matkalla piipahdimme katsomassa Kaanaan näkötorniin rakennettua kiipeilyseinää. Kuulemma pisinpiä Suomessa, ellei jopa pisin. Joskus olis kiva mennä koitttamaan ylöspääsyä.

Kallossa oli ihmisiä enemmänkin ihmettelemässä maailman menoa. Auto parkkiin siis ja rantakallioille katselemaan. Paikkaan, jossa joskus kesällä paisteltiin muurinpohjalettuja, ei juuri tehnyt mieli istahtaa, sen verran märkää siellä oli nyt. Tuuli pääsi puhaltamaan suoraan avomereltä ja näin ollen aallotkin osuivat hyvin kohdalle.

Vaikea kuvitella miltä tuntuisi seista monimetrisen aallon edessä, kun tämänkin kokoisissa tuntuu olevan voimaa jo pienen kylän tarpeisiin.

Tuota voimaa ja fiilistä on vaikea saada taltioitua kameralla, kun aallot lyövät kuohahtaen jatkuvalla tahdilla rantaan. Noh, laajiksella oltiin liikkeellä Joelin kanssa kummatkin, joten lähelle oli päästävä. Kun kameran käänsi vastatuuleen, oli etulinssi melko nopeasti täynnä tuulen tuomaa suolaista pisaraa. Onneksi edessä oli suojafiltteri, ettei objektiivin omaa linssiä tarvinnut alkaa hieromaan pisaroista puhtaaksi kotosalla. Pari kertaa aallot meinasivat lyödä suoraan jaloille, mutta muutama pikainen taka-askel pelasti kengät vedeltä. Ei tarvinnut kokeilla Coretexin vedenpitävyyttä. Vaatteita oli tällä kertaa riittävästi varattuna mukaan, joten kylmääkään ei tarvinnut kärsiä. Jonkin aikaa ripsotteli hiukan vettä taivaaltakin, muttei onneksi montaa tippaa.

Tähän loppuun vielä muutama otos Kallosta.

Syksyistä kiirettä

Pari päivää on aurinko paistellut mukavasti ja lämmittänyt ulkona liikkujaa. Ajattelinkin käväistä katsomassa syksyn tuloa Ahvenisjärven laitamilla. Aurinko ehti jo paeta pilviverhon taakse ennen kuin ulos pääsin. Mutta mitäpä tuo, ainakin valo oli tasaisempaa valokuvausta ajatellen. Kesyjä oravia näkyi useampia ja niillä näytti pitävän melkoista kiirettä. Minulla oli muutama pähkinä taskussa mukana, ja oravat tulivatkin ihan sylistä asti niitä hakemaan. Suuri osa pähkinöistä löysi tiensä mättään alle talvea odottamaan. Loputtoman tuntuinen työ näyttäisi olevan käynnissä, kun talveksi yritetään kerätä riittävän suuri ruokavarasto. Ihmetellä vaan pitää, miten ne kätkönsä sitten keskellä talvea löytävät. Taitaa kätköjen määrä olla kuitenkin niin suuri, että jopa suurella todennäköisyydellä jonkun kätkemä ruokapala löytyy, kunhan vain jostain kohtaa lumen alle kaivelee.

Kesän makroiluja

Kesällä pääsin oikean makrokuvailun makuun siihen tarkoitetulla objektiivilla. Lisäksi että ko. kakkula on omiaan lähi- eli makrokuvauksessa, toimii se myös loistavasti lyhyenä ja valovoimaisena teleputkena. Jopa automaattitarkennus tuntuu toimivan suhteellisen nopeasti ja täsmällisesti.
Makrokuvauksen haasteena on usein valon riittävyys. Se juontaa juurensa efektiivisen valovoiman pienentymiseen suuremmilla suurennossuhteilla. Lisäksi lähikuvauksessa syvyysterävyys, eli kuvassa tarkkana näkyvä alue, on todella pieni. Se saattaa olla millejä, tai parhaimmillaan sen osia. Tästä johtuen objektiivia on välttämätöntä himmentää syvyysterävyyden kasvattamiseksi. Tällöin valoa tulee olla runsaasti, jotta suljinajat jäisivät riittävän lyhyiksi terävän kuvan saamiseksi. Varsinkin kun itse otan yleensä kuvat käsivaralta ja usein liikkuvista kohteista. Pienikin liikahdus saa kohteen helposti pois tarkennusalueelta. Tulevaisuudessa täytyy varmasti opetella enemmän käyttämään jalustaa tai vähintään monopodia, kun sellaiset tuli hankittua.

Tässä jokunen otos kesän ajalta. Lisää kuvia löytyy täältä.

Oheinen kuvapari osoittaa, kuinka lähelle makrokuvauksella pääsee. Toisaalta tuossa toisessakaan kuvassa ei olla vielä edes kovinkaan lähellä mahdollisimman suurinta suurennossuhdetta.

Säppi

Tällä kertaa venematka Joelin kanssa suuntautui kohti Säppiä. Säppi on mufloneistaan ja majakastaan kuulu saari Porin edustalla. Matkaa sinne kertyi pyöreästi tunnin verran. Lauantai oli tyyni, joten merikin oli rauhallinen. Ainoastaan edellispäivän vanhat mainingit olivat jäljellä. Veden pinta oli erikoisen näköinen, kuin pehmeää samettia. Nyt olimme ajoissa liikkeellä ja Säppiin rantauduttiin puolen päivän aikaa. Nyt oli eväitäkin mukana, jottei nälkä ajaisi heti kotiin. Laiturille noustuamme Joel havaitsi heti vastaanottokomitean olevan vastassa. Saarelle on täksi kesäksi viety ylämaan karjaa eli highlandereita pitämään rantaniityt kunnossa. Muutama sonni oli meitä heti laiturin vieressä vastassa.

Majakka varsin askeettinen verrattuna aiemmin nähtyyn Kylmäpihlajan majakkaan. Ylös menee vain kapeat kierreportaat. Ylös on vapaa pääsy silloin kun majakan ovet eivät ole lukossa. Askelmia pitäisi olla 140, jos oikein muistan.



Myös valolaitteisto"huoneeseen" pääsee vierailemaan ja sieltä edelleen ulkotasanteelle. Ulos kuljetaan pienestä luukusta, joka näkyy oheisessa kuvassa. Ulkona on vain pieni reunus, joka on aidattu kohtalaisen matalalla kananverkko aidalla. Kannattaa käydä, ainakin jos ei kärsi kovin pahasta korkean paikan kammosta.





Myöhemmin saimme kuulla highlandereita olevan 16 kappaletta saarella, kaikki sonneja. Laumaan kuuluu pari suurempaa yksilöä, jotka selvästi luottavat suureen kokoonsa ja antavat lähestyä varsin lähelle. Me oltiin lähimmillään ehkä noin viidessä metrissä. Pienen kokoiset ja pitkäkarvaisemmat yksilöt poistuivat nopeasti muutaman askeeleen kauemmas ja hakivat selkeästi turvaa isommista lajitovereistaan. Tässä vielä muutama otos näistä rauhallisista kavereista.




Muflonit jäivät vielä näkemättä, joten seuraavaankin kertaan jäi uutta näkemistä. Jos joskus vaikka olisi yötäkin saarella.

Kylmäpihjala

Viikko sitten lauantaina katseltiin taivaalle ja todettiin ilman olevan verrattain komea. Sen verran komea ja lämmin, että veneily tuntui mukavalta idealta. Kaupungista pari tyhjää kanisteria mukaan, Luvialta bensiiniä niihin ja pian jo oltiinkin Rantasten mökillä. Siellä Junnilan Aki olikin jo isännän ottein lämmittänyt saunan ja kattanut pöydän valmiiksi ja odotteli Henkkaa, Tarjaa ja Elvistä. Me saavuimme Joelin kanssa paikan päälle siis vartin verran aiemmin. Joel laitteli veneen kuntoon ja sitten suunnattiin merelle. Määränpääksi valittiin pienen pohdiskelun jälkeen ehkä kolmen vartin ajomatkan päässä oleva Kylmäpihlajan majakka Rauman edustalla. Matkan varrella oli pari hieman aukeampaa selkää, joissa oli havaittavissa kohtalaisen suuriakin maininkeja. Sovivalla vauhdilla ne eivät kuitenkaan pahasti präiskineet ja muutenkin merenkäynti oli varsin maltillista. Perille päästiin mukavasti ja rantauduttiin saaren vierasvenelaituriin. Saarella oli yllättävänkin paljon väkeä, olihan kello kuitenkin lähemmäksi seitsemän. Majakasta löytyy hotelli ja yllättävänkin säädyllinen ravintola. Torniin sai kiivetä ilmaiseksi, tosin ihan ylösasti valolaitteiden luo ei saanut mennä.

näkymä majakan välitasanteelta

Joel todistettavasti paikanpäällä

Rajavartiolaitos saapui tarkastamaan tilannetta heppoisella paatillaan. Miehistöön kuului kolme raamikasta miestä ja susikoira. Paluumatkalla mietiskeltiin mitä rajavartiolaitoksen tehtäviin täälläpäin mahtaakaan kuulua, täyttä selvyyttä asiaan ei kuitenkaan tullut.

rajavartiolaitoksella tuntuu olevan potkua perässä, 2x300hp

Takaisin päin lähdettäessä alkoi ilta jo pikkuhiljaa kurkkia nurkan takana. Valo lämpeni selvästi matkalla, kun aurinko laski pikkuhiljaa horisonttiin. Hyvissä ajoin oltiin kuitenkin vielä liikkeellä, kun perille päästyäkin oli vielä varmaan tunnin verran valoa riittävästi.

paluumatkaa

melkein perillä

Perillä vastassa oli ylpeän oloinen joutsenemo jälkikasvunsa kanssa. Tähän pesueeseen kuului tosin vain yksi ruma ankan poikanen, muita ei ainakaan ollut näkösällä. Linnut lipuivat pikkuhiljaa pois edestä kun me matelimme kohti kotiuomaa. Sen verran iltasella oli jo viileää, että lämpimänä ollut sauna teki ehdottoman hyvää.

jouhten